Hyppää pääsisältöön

Retro-Vanja

Santeri Kinnunen ja Esko Salminen Vanja-enossa.
Santeri Kinnunen ja Esko Salminen Vanja-enossa. Santeri Kinnunen ja Esko Salminen Vanja-enossa. Kuva: HKT/ Tapio Vanhatalo helsingin kaupunginteatteri

Olipa mielenkiintoista nähdä kaksi näin erilaista Vanja-enoa. Kanssakatsojien puheista päätellen Kaupunginteatterin yleisöstä moni oli minun laillani ollut edellisenä iltana Kansallisteatterin katsomossa. ”Se oli raaka, keskeneräinen. Vanjasta oli tehty pelle. Uusi nykykielinen suomennos ei osunut mihinkään”, kommentoi joku katsoja väliajan kahvijonossa Kansallisteatterin ensi-iltaa. En voisi olla enempää eri mieltä. 

Unkarilaisen Támas Ascherin Kaupunginteatteriin ohjaama Vanja-eno oli itselleni kohtuullisen omituinen kokemus - mutta ihan myönteinen sellainen.  Ihan siksi, että en edes muista, milloin olisin nähnyt näin perinteistä teatteria. Oli lystikästä istua katsomossa ja äimistellä realistisia huoneita aitoine huonekaluineen, kuunnella kuinka sade ropisee ikkunan takana, kärpäset surisevat, koira haukkuu, auto starttaa. Ja ihan totta, kuinka hassua: näytösten välillä näyttämön eteen vedettiin verhot! Siellä pystytettiin uusi lavastus katsojien silmiltä piilossa! Nykyteatteriin tottuneelle katsojalle tämä kaikki oli suorastaan piristävää. Ensi-illassa mukana ollut ystäväni kuvasi esitystä ”retro-Vanjaksi” ja "työmaalounaaksi". 

Martti Suosalo, Marjut Toivanen ja Pekka Huotari. Kuva Tapio Vanhatalo.

Teatteri, joka on kerronnaltaan näin konventionaalista, ei tarjoa muotonsa puolesta haastetta katsojalle. Esityksen lumo nojaa kokonaan näyttelijöihin. Onneksi Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä näytellään enimmäkseen hyvin. Suurimman vaikutuksen tekivät konkarit Esko Salminen ja Tiia Louste. Salminen tekee professorista omahyväisen, hienostelevan despootin ja lellipennun, jonkinlaisen suuren vauvan. Kuten lääkäri Astrov tokaisee: hänen kihtiään on hoitamassa koko Venäjä. Katsomo ulvahteli naurusta professorin parkuessa kipeitä jalkojaan. Tiia Louste puolestaan näyttelee Vanjan äitiä kuin kulmikkaasti elehtivää elävää muumiota. Mahtava hahmo! Oikein odotin, että hän käpsähtäisi taas näyttämölle silmät ammollaan hämmästyksestä.

Iida Kuningas, Esko Salminen, Santeri Kinnunen ja Marjut Toivanen. Kuva Tapio Vanhatalo

Martti Suosalo tekee idealisti-kyynikko-lääkäristä maanläheisen, perijäyhän tyypin. Suosalon Astrov on helppo kuvitella puuntaimia istuttamaan. Santeri Kinnusen Vanja ei minusta oikein nouse esityksen keskushenkilöksi. Hän on arkinen ja väsynyt kaveri, jonka raivo laantuu nopeasti. Hänen rakkautensa kauniiseen Jelenaan jää piiloon. Tämä Vanja, jos joku, on oman elämänsä sivuhenkilö, ja surullinen hahmo juuri siksi. Anna-Maija Tuokon Jelena on ihastuttava mutta pinnallinen nainen, joka säihkyy viileänä kuin koru eleganteissa leningeissään ja taidokkaissa nutturoissaan. Iida Kuninkaan Sonja on puettu piiaksi, hänestä puuttuu kaikki sensuellius. Sonja on tavallinen, yksioikoinen kunnon tyttö, ja sellaiseksi jää. Jelenan ja Sonjan tyttömäinen juopottelukohtaus on yksi näytelmän parhaita hetkiä. Siinä kumpikin nainen saa vähän irrotella. 

Yleisö vaikutti loppukiitosten hetkellä onnelliselta, ja aplodit olivat lämpimät. Tämä oli taiten tehtyä, sovinnaista vanhanajan teatteria, ja esitystä voi kyllä suositella sellaista rakastavalle. Mutta tiivistetään näiden kahden Vanja-enon erot vaikka näin: Kansallisteatterin Vanjan biitti oli hurja ja sävyt synkkiä, yönmustia. Kaupunginteatterissa tyydyttiin lempeään tunnelmointiin, kotoisaan vaaleanruskeaan. 


Helsingin kaupunginteatteri: Vanja-Eno. Teksti Anton Tšehov, suomennos Teemu Kaskinen. Ohjaus Támas Ascher. Lavastus Zsolt Khell, puvut Györgyi Szakács, valosuunnittelu Risto Heikkerö, äänisuunnittelu Mauri Siirala. Naamiointi Tuula Kuittinen ja kampaukset Maija Sillanpää. Rooleissa Santeri Kinnunen, Esko Salminen, Martti Suosalo, Anna-Maija Tuokko, Iida Kuningas, Pekka Huotari, Tiia Louste, Marjut Toivanen ja Matti Olavi Ranin. Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterissa 18.9.2014.

 


Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.