Henkilökuvassa vuodelta 1994 bioenergetiikkaan perehtynyt terapeutti Meri Lehtinen kertoo, miten iloa ja positiivisia tunteita voi aktiivisesti etsiä ja löytää. Vapaasti virtaava hengitys on avain moneen lukkoon.
Tietolaatikko
Ohjelma on osa suomalaisia naisia esittelevää Naiskuvia-sarjaa, jota esitettiin vuosina 1993-1996. Ohjelmasarja palkittiin Kouran kriitikkopalkinnolla.
Meri Lehtinen syntyi Suomessa, mutta vietti lapsuuttaan ja ison osan aikuisuudestaan Yhdysvalloissa. Hän väitteli tohtoriksi kielitieteistä ja toimi professorina Seattlen ja Minnesotan yliopistoissa. Kiinnostus terapeuttiseen ja energeettiseen työskentelyyn heräsi omien elämänhaasteiden keskellä ja Meri lähti opiskelemaan bioenergeettistä terapiaa, hierontaa ja hengitystekniikoita Los Angelesiin ja ryhtyi toimimaan terapeuttina.
Suomeen Meri palasi vuonna 1985 opettamaan bioenergetiikkaa alan pioneerina. Naiskuvia-sarjan haastattelussa hän kertoo työskentelystään.
Bioenergetiikan harjoittajat uskovat, että tietynlainen energia yhdistää fyysisen olemuksen ja mielen. Tätä ei ole pystytty tieteellisesti mittaamaan, mutta samantyyppinen käsitys elämänenergiasta vallitsee monissa elämänkatsomuksissa.
Bioenergeettisessä terapiassa pyritään avaamaan energiavirtoja erilaisilla tunne- ja hengitysharjoituksilla. Sen juuret ovat Wilhelm Reichin ja Aleksander Lowenin 1940-luvulla kehittämässä kehopsykoterapiassa. Lehtinen käyttää työskentelyssään hengitystä, liikettä, ilmaisua ja hierontaa. Hengitys ja sen vapaa virtaaminen on kaiken ydin.
Terapiaan kuuluvat vahvasti keholliset harjoitukset. Lehtinen esittelee ohjelmassa muun muassa "lentämisharjoituksen", jonka tarkoitus on löytää selkärangan ja rintakehän vapaa liike.
Lehtinen kertoo esimerkin, kuinka monet henkiset vaivat usein heijastuvat rintakehään ja tuntuvat puristuksena rinnassa. Tukahdutettu suru puolestaan jää kestojännityksenä elimistöön. Kun hengitystä sitten lähdetään vapauttamaan purkautuvat monet itkemättömät itkut, Lehtinen sanoo.
Lehtisen mielestä ihmiset eivät useinkaan uskalla olla onnellisia ja vapaita, vaan sellainen voidaan kokea pelottavana ja kiellettynä. Rentous nostaa pintaan myös totuuksia, joita on saattanut kieltää itseltään ja omat elämänvalinnat voivat joutua puntariin.
Tärkeintä on antaa tunteiden virrata vapaasti, mistään ei kannata pitää väkisin kiinni, ei edes ilosta, Lehtinen sanoo. Tukahduttaminen taas rajoittaa koko tunneskaalaa, ihminen ei voi torjua negatiivisia tunteita ilman, että tulee rajoittaneeksi myös iloa.
Suomalaisista Lehtinen kommentoi, että he ovat päältä katsoen jähmeitä, mutta "kun raaputtaa vähän pintaa ollaankin hyvin äkkiä syvässä kontaktissa".
Lehtinen opetti ja tarjosi terapiahoitoja Suomessa kymmenen vuoden ajan ja palasi sitten Yhdysvaltoihin vuonna 1995. Nykyään hän asuu yhteisössä New Mexicossa ja viettää kesiä Suomessa.
Teksti: Heidi Sommar
Katso myös
- Mindfulness on trendikäs mielen taltuttaja
- INKA tähtäsi inhimilliseen kasvuun
- Hiljaisuuden lähettiläs Anna-Maija Raittila
- Petri Räisänen, astangajoogan kansainvälinen supertähti
- Yogi Maharishi Suomessa
- Psykologian jättiläinen Sigmund Freud
- Kääpiöitä on vain saduissa
- Laamat ja villasiat ovat mainioita terapeutteja
- NLP-terapia