Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen kantapää ja mies Kalevalan varjosta

Carl Axel Gottlund tuntemattoman piirtäjän tulkitsemana.
Carl Axel Gottlund tuntemattoman piirtäjän tulkitsemana. Kuva: Public domain carl axel gottlund

Kuunnellaanpa lähestyvän Kalevalanpäivän kunniaksi rivit ruotsalaisesta Svensk Literatur-Tidningistä vuodelta 1817:

”(...) jos tahdottaisiin kerätä vanhat kansanrunot ja niistä muodostaa järjestelmällinen kokonaisuus, tulkoon siitä sitten eepos, draama tai mitä muuta hyvänsä, voisi siitä syntyä uusi Homeros, Ossian tai Niebelungen Lied; ja näin jalostettuna, oman ominaislaatunsa loistossa ja kunniassa, itsestään tietoiseksi tulleena ja oman kehityksensä sädekehä ympärillään Suomen kansakunta herättäisi aikalaisten ja jälkimaailman ihailua.”

Ei, nämä rivit eivät olleet Elias Lönnrotin kynästä, hän alkoi kerätä kansalta runoja Kalevalaan vasta liki kymmenen vuotta myöhemmin. Tuon kirjoittaja oli Carl-Axel Gottlund, Ruotsinpyhtäällä syntynyt ja Turussa opiskellut kansallisuusmies, joka pian näiden sanojen kirjoittamisen jälkeen lähti keräämään muinaista suomalaista kansanrunoutta, muttei Karjalaan vaan Ruotsin Värmlantiin metsäsuomalaisten pariin. Siellä asui vielä muutamia tuhansia suomea puhuvia metsäsuomalaisia, joita oli muuttanut Ruotsin metsiä asuttamaan 1500-luvun lopulta lähtien.

Lähestyvän Kalevalanpäivän kunniaksi on paikallaan lukea myös ensimmäiset kansan suusta muistiin kirjoitetut säkeet Sammosta, josta sittemmin on tullut yksi Kalevalan suurista myyteistä, jolle yhä etsitään selitystä.

”Vanha Väinämöinen ja Nuori Jompainen... Lähettiin muinon Pohjan-muaale Sammasta hakemaan... Sieltä suaatiin Sammas kiini - Lähettiin merelle. Sanoi Nuori Jompainen Vanhallen Väinämöisellen: ‘Alota jo virteis’... ‘Viel on Virsillen varainen, Vielä Pohjolan portit näkyy, Tuvan uunit kuumottaa’... Lensipä Sammas pilvee. Löi Nuori Jompainen miekalla kaxi varvasta Sammalta poikki. Yxi lensi mereen – Toinen suaatiin muaalle. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat
mereen; Joka suaatiin muaalle, Siitä tuli heinät muaalle. Kuinj ois usseemat suaanut, niin ois vilja tullut ilman kylvämätä.”

Ei, Elias Lönnrot ei kerännyt näitä rivejä Karjalan laulumailta. Ne kertoi metsäsuomalainen Maija Turpoinen, Sävsenissä Taalainmaalla samaiselle Carl Axel Gottlundille, joka edellä ennusti suomalaisen kansalliseepoksen synnyn. Gottlund julkaisi säkeet vuonna 1818 kirjassaan Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi. Kului vielä neljätoista vuotta ennen kuin Lönnrot keruumatkoillaan törmäsi Sampoon.

Gottlund kirjoitti yhden ensimmäisistä suomenkielisistä tieteellisistä kirjoituskokoelmista nimeltään Otava, perusti Helsingin ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden Suomalaisen ja jatkoi kirjoittamista kuolemaansa saakka liki 80-vuotiaaksi.

Miksi emme kuitenkaan juhli Gottlundia vaan Lönnrotia? Miksi Gottlund on unohdettu ja jos miehestä tietoja löytää, törmää hämmentävän jyrkkään pahansuopuuteen, jossa Gottlund luonnehditaan sairaalloisen katkeraksi ja vainoharhaiseksi riitapukariksi.

Dosentti Risto Pulkkinen on tutkinut tätä Kalevalan varjoon jätettyä suurmiestä, joten kysytään häneltä mistä on kysymys. Helmikuu 2009.

Carl Axel Gottlund Wikipediassa

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

  • Avaruusromua: Mitä on pluviofilia?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili? Minä en tiennyt. En, ennen kuin katsoin netistä. Pluviofiili on ihminen, joka rakastaa sadetta. Ihminen, johon sade vaikuttaa rauhoittavasti ja inspiroivasti. Latinan kielen sana "pluvia" tarkoittaa sadetta. Mitä on sade? Se on pilvistä putoavaa vettä eri olomuodoissaan. Se on kaikkea vedestä rakeisiin. Mitä muuta? Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri