Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen kantapää ja sumujen ilta

Tähtisumua.
Tähtisumua. Kuva: Judy Schmidt avaruus

Tähtitiede on yksi maailman vanhimmista tieteistä ja nykyäänkin tähtitieteen uutiset ylittävät normaalit uutiskynnykset monta kertaa kuukaudessa. Uudet suuret avaruuskaukoputket ja erilaisia aallonpituuksia mittaavat luotaimet tuottavat koko ajan uutta tietoa menneisyydestämme ja ehkä myös tulevaisuudestamme.

Kalliita laitteita tarvitaankin, koska suurin osa maailman ja myös Suomen asukkaista elää jo kaupungeissa katuvalojen alla, eli tähtien suhteen täysin pimennossa. Katuvalot ovat monessa mielessä hyvä asia, mutta jos ihminen ei koskaan käy niiden vaikutuspiirin ulkopuolella, hänen maailmankuvansa kutistuu noin 10 metrin korkeudelle. Tässä suhteessa pimeän maaseudun asukki on avarakatseisempi: hän näkee kirkkaalla yötaivaalla paitsi tuhansien valovuosien päähän, hänen silmiensä eteen avautuu myös näkymä tapahtumiin miljardien vuosien taakse.

Tuollaisen mustan tähtitaivaan alla ihminen alkujaan kiinnostui tähdistä ja alkoi ottaa sitä haltuunsa nimeämällä yöllisten valopisteiden muodostamia kuvioita Maan päältä tutuilla asioilla kuten erikokoisilla karhuilla, kalanpyydys otavalla ja vaikkapa vaa´alla. Tiedon lisääntyessä nimiä on annettu myös planeetoille, niiden kuille ja jopa planeettojen kuiden pinnamuodoille.

Mutta taivaalla ei ole pelkästään yksittäisiä tähtiä ja planeettoja. Kun tarkemmin katsomme, osa taivaan valoista on sumumaisia länttejä. Kun noita epämääräisiä läiskiä tutkii hiukan tarkemmin, selviää, että suuri osa on jo tuttuja tutkijoille ja harrastajille. Monella on jo nimikin – on tieteellisiä nimiä kuten M31 tai NGC 6720, mutta myös kuvailevia, mielikuvitusta kiihottavia nimiä kuten: Rapusumu, Perhoskoira, Värttinägalaksi, Pohjois-Amerikkasumu, Jalanjälkisumu jne.

Mitä nämä sumut ovat? Mihin niiden nimet vievät meidät? Kuka nuo nimet on antanut? Risto Heikkilä on paitsi teologian lisensiaatti, myös tähtitieteen harrastaja ja Tähdet ja Avaruus –lehden Syvän taivaan palstan pitkäaikainen kirjoittaja, joten hän tuntee taivaan salat. Pyydetään häntä oppaaksemme sumujen keskelle. Tammikuu 2011.

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

Tässä Risto Heikkilän kokoama lista tunnetuimmista nimetyistä nebuloista:
SYVÄN TAIVAAN KOHTEITA

MESSIERIN LUETTELOSTA:
M1/NGC 1952 Rapusumu (The Crab nebula)
M3/NGC 5272 Meduusajoukko (Medusa Cluster)
M8/NGC 6523 Laguunisumu (Lagoon Nebula)
M11/NGC 6705 Villihanhi (The Wild Ducker)
M13/NGC 6205 Herkuleen suuri pallomainen tähtijoukko
M16/NGC 4703 Kotkasumu (Eagle Nebula)
M16/NGC 6611 Kotkajoukko (Eagle Cluster);
M17/NGC 6618 Omegasumu (Omega Nebula) eli Hevosenkenkäsumu (Horseshoe ;
Myös Joutsensumuksi (Swan Nebula) kutsuttu
M20/NGC 6514 Trifid-sumu (Trifid Nebula)
M24 Pieni Jousimiehen tähtipilvi (The Small Sagittarius Starcloud)
M27/NGC 6853 Nostopianosumu (Dumbbell Nebula)
M31/NGC 224 Andromedan galaksi
M33/NGC 598 Kolmion galaksi; Väkkärägalaksi (Pinwheel nebula)
M40 Winnecke 4
M42/NGC 1976 Orionin suuri kaasusumu (The Great Orion Nebula) ja Trapetsi
M44/NGC 2632 Praesepe eli Mehiläispesäjoukko (Beehive Cluster); Seimi
(Manger)
M45 Seulaset eli Plejadit
M51/NGC 5194 Pyörregalaksi (Whirlpool galaxy)
M57/NGC 6720 Lyyran rengassumu
M6/NGC 6405 Perhosjoukko (Butterfly Cluster)
M63/NGC 5055 Auringonkukkagalaksi (Sunflower galaxy)
M64/NGC 4826 Mustasilmägalaksi (Blackeye Galaxy)
M76/NGC 650-651 Pieni nostopainosumu (Little Dumbbell Nwbula)
M97/NGC 3587 Pöllösumu (Owl Nebula)
Nebula); Joutsensumu (Swan Nebula)
M101/NGC 5457 Tuulimyllygalaksi (Windmill Galaxy)
M104/NGC 4594 Sombrerogalaksi (Sombrero Galaxy)

IC-KOHTEITA:
IC 59, 63 Gamma Kassiopeian sumut (Gamma Cassiopeae
Nebulae)
IC 405 Leimuava Tähtisumu (Flaming Star Nebula)
IC 708 Perhoskoira (Papillon)
IC 1318 Eta Cygni sumu
IC 2118 Noita-akkasumu (Witch Head nebula)
IC 2220 Perhossumu (Butterfly nebula)

IC 4604 Rho Ophiuchus-sumu
IC 4703 Kotkasumu (Eagle Nebula tai Tähtikuningatarsumu
(Star Queen Nebula)
IC 5067,70 Pelikaanisumu (Pelican Nebula)
IC 5146 Kotelosumu (The Cocoon Nebula)

NGC-KOHTEITA:
NGC 224 = M31 Andromedan galaksi
NGC 457 Pöllöjoukko (The Own Cluster)
NGC 598 = M33 Kolmion galaksi; Väkkärägalaksi
(Pinwheel Galaxy)
NGC 650-51 = M76 Pikku nostopaino (Little Dumbbell)
Nhc 752 Golfpallo-Joukko (The Golf-Ball Cluster)
NGC 869 ja 884 Kaksoistähtijoukko (Couble cluster); Misam
NGC 1432 Maiasumu (Maia nebula)
NGC 1435 Meropesumu (Merope nebula); Tempelin sumu
(Tempel’s Nebula, myös Peukalonjälki (Thumbprint)
NGC 1499 Kaliforniasumu (California Nebula)
NGC 1535 Kleopatran silmä (leapatra’s Eye)
NGC 1554 Struven Kadonnut Sumu (Struve’s Lost Nebula)
NGC 1555 Hindin Muuttuva Sumu (Hind’s variable nebula)
NGC 1952 Rapusumu (Crab nebula)
NGC 1973-75 välillä Juokseva Mies t. Apinaihminen (The Running Man or
Monkey Human)
NGC 1976 = M42 Orionin suuri sumu (Great Nebula in Orion)
NGC 1982 = M43 Orionin sumun osa
NGC 1952 = M1 Rapusumu (The Crab Nebula)
NGC 1579 Pohjoinen Trifidsumu
NGC 2169 Kolmiseiskajoukko (Three Sevens Cluster)
NGC 2237-39, 46 Rosettesumu (Rosette nebula)
NGC 2261 Hubblen muuttuvasumu (Hubble’s variable neb.)
NGC 2264 Joulupuujoukko (Christmas Tree Cluster). Eteläisin
osa siitä on nimeltään Kartiosumu (Cone Nebula)
NGC 2264 Kartiosumu (Cone nebula)
NGC 2392 Eskimosumu (Eskimo Nebula); Klovnikasvoinen
Sumu (Clown Face Nebula)
NGC 2419 Galaksienvälinen Vaeltaja (Intergalactic Wanderer)
NGC 2537 Karhunkynsi/tassusumu (Bear Claw/Paw galaxy)
NGC 2632 = M44 Praesepe/ Mehiläispesäjoukko/Seimi (The manger)
NGC 2685 Heliks-galaksi (Helix galaxy)
NGC 3031 Boden galaksi t. sumu (Bode’s Galaxy t. Bode’s
Nebula)
NGC 3034 = M82 Sikaarigalaksi (Cigar Galaxy)
NGC 3115 Värttinägalaksi (Spindle galaxy)
NGC 3242 Jupiterin Haamu (Ghost of Jupiter)
NGC 3587 = M97 Pöllösumu (Owl nebula)
NGC 3745-46,48. 50-51, 53-54 Copelandin Septetti (Copeland’s Septet)
NGC 3918 Sininen planetaarinen (Blue planetary)
NGC 4038-39 Antennigalaksi
NGC 4169, 73-75 Laatikko (Box)
NGC 4232 Jupiterin haamu (Ghost of Jupiter)
NGC 4254 Väkkäräsumu (Pinwheel nebula)
NGC 4374, NGC 4406, NGC 4435, Markarianin ketju (Markarian Chain)
NGC 4438, NGC 4458, NGC 4461,
NGC 4473 JA NGC 4477
NGC 4435, 38 Silmät (The Eyes)
NGC 4485 ja 4490 Kotelogalaksi (The Cocoon Galaxy)
NGC 4565 Neulagalaksi (The Needle Galaxy)
NGC4567-68 Siamilaiset kaksoset (Siamese Twins)
NGC 4594 = M104 Sombrerogalaksi (Sombrero galaxy)
NGC 4676 Hiiret (The Mice)
NGC 4826 = M64 Mustasilmägalaksi (Blackeye Galaxy)
NGC 5055 = M63 Auringonkukkagalaksi (Sunflower Galaxy)
NGC 5194-5 = M51 Pyörregalaksi (Whirlpool Galaxy)
NGC 5272 = M3 Meduusajoukko (The Medusa Cluster)
NGC 5457 = M101 Tuulimyllygalaksi (Windmill Galaxy)
NGC 6205 = M13 Herkuleksen suuri joukko (Great Clust. In H.)
NGC 6302 Ötökkäsumu (Bug Nebula)
NGC 6309 Laatikkosumu (Box Nebula)
NGC 6405 = M6 Perhosjoukko (Butterfly Cluster)
NGC 6514 = M20 Trifidsumu (Trifid Nebula)
NGC 6523 Laguunasumu (Lagoon Nebula)
NGC 6523:n kirkkain osa Tiimalasisumu (Hourglass Nebula)
NGC 6543 Kissansilmäsumu (Cat’s Eye Nebula)
NGC 6611 = M16 Kotkajoukko (Eagle Cluster)
NGC 6618 = M17 Omegasumu (Omega Nebula) eli Hevosenkenkäsumu
(Horseshoe); Joutsensumu (Swan Nebula)
NGC 6705 = M11 Villihanhijoukko (Wild Duck Cluster)
NGC 6720 = M57 Lyyran rengassumu (Ring Nebula in Lyra)
NGC 6811 Joukko, jossa on aukko (Hole in a Cluster)
NGC 6818 Pikku Jalokivi (Litlle Gem)
NGC 6369 Pikku Aave (Little Ghost)
NGC 6822 Barnardin Galaksi (Barnard’s Galaxy)
NGC 6826 Vilkkuva planetaarinen
NGC 6853 = M27 Nostopainosumu (Dumbbell nebula)
NGC 6853 Punttisumu (Dumbbell nebula)
NGC 6888 Sirppisumu (Crescent nebula)
NGC 6960 Säiesumu (Filamentary nebula); Pitsisumu
(Lace-work nebula)
NGC 6960, 92,95 Harso- eli Cirrussumu (Veil Nebula; Cirrus Nebula)
NGC 6992,95 (Osa Harsosumua) Verkkoryhmäsumu (Network nebula)
NGC 6996 Linnunpesä (The Bird’s Nest), jonka keskus avonainen
joukko NGC 6996 on
NGC 7000 Pohjois-Amerikkasumu (North America Nebula.)
NGC 7009 Saturnussumu (Saturn Nebula)
NGC 7088 Baxendellin (ei-valokuvattavissa oleva) sumu
NGC 7293 Helix-sumu (Helix Nebula)
NGC 7317-20 Tapanin Kvintentti (Stephan’s Quintet)
NGC 7635 Kuplasumu (The Bubble Nebula)
NGC 7662 Sininen lumipallo

MUITA:
B33 Hevosenpää (The Horsehead Nebula)
B143 Kolmisorminen (
Collinder 399 Vaatehenkari (Coathanger Cluster); Al Sufin joukko;
Brocchi’n joukko
Joutsenessa (Gamma Cyg. Pohjoinen Hiilisäkki (The Northern Coalsack)
lähellä)
Kemble 1 Kemlen Vesiputous (Kemble’s Cascade)
M1-92 Jalanjälkisumu (Footprint Nebula)
Mel 25 Hyadit
Mel 111 Bereniken Hiusten Avonainen Tähtijoukko (The
Cluster in Coma Berenices)
Mi 92 Jalanjälkisumu (Footprint Nebula)
Sh 2-155 Luolasumu (The Cave Nebula)
Sh 2-261 Matalampi Sumu (The Loweräs Nebula)
Sh 2-276 Barnardin Silmukka (Barnard’s Loop)
St 2 Muskelimies (The Muscle Man)
St 23 Pazminon Joukko (Pazmino’s Cluster)

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Taidepedagogi Marjatta Levanto: Taide on totta

    Lapset yllättivät Ateneumin ensimmäisen museolehtorin.

    Suomalaisen museopedagogiikan uranuurtaja Marjatta Levanto suhtautuu intohimoisesti niin taiteen kokemiseen kuin taiteesta kirjoittamiseenkin. Hän loi perustan Ateneumin museopedagogiikalle eli yleisötyölle ja on tullut tunnetuksi erityisesti lapsille suunnattujen taidehistoriakirjojen kirjoittajana. 

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

    Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

    Vuonna 1982 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Se valloitti maailman. Laitetta myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli suhteellisen edullinen, käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala tekee jätteestä luksusta – hänen iltapukunsa pääsi Emma Karin yllä Linnan juhliin ja lopulta museoon

    Merestä kerätyistä muovipulloista syntyi asu Linnan juhliin.

    Maailman merissä saattaa olla 30 vuoden päästä enemmän muovia kuin kalaa. Silti muovia käytetään jatkuvasti enemmän. Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala haluaa tehdä jätemuovista muodikasta, jotta edes kierrätys toimisi paremmin. Kansanedustaja Emma Karille suunniteltu iltapuku hankittiin Kansallismuseon kokoelmiin.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.