Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen kantapää: Kirjaimellisesti

Aakkoset hienolla fontilla.
Aakkoset hienolla fontilla. Kuva: Cory Schmitz kirjaimet

Kun puhumme, iso osa viestistä sisältyy sellaisiin asioihin, jotka eivät ole sanoissa: eleisiin, ilmeisiin ja äänenpainoihin. Kirjoitettu teksti ei tässä mielessä eroa puheesta niin paljoa kuin luulemme. Sanojen sisällön lisäksi myös kirjainten ja tekstimassan ulkomuoto vaikuttavat lukemamme viestin perillemenoon.

Ei sen kirjainfontin niin ole väliä, kunhan tarinasta saa selvän, tokaisee nyt suorasukainen kirjoittaja-lukija. Hiljattainen lehtiuutinen todistaa toista. Elokuun lopulla raportoitiin Suomenkin lehdissä, miten huonekaluliike Ikean tuoreessa kuvastossaan käyttämä uusi kirjasintyyppi eli fontti on saanut lukijat raivostumaan. Kun Ikea on aiemmin käyttänyt kirjasinta nimeltään Futura, uudessa kuvastossa sohvien ja pöytäkalusteiden nimet oli painettu Verdana-nimisellä fontilla.

Lukijoiden reaktiot olivat hämmentävän rajuja. Internet-kommenteissa kirjoitettiin mm että: "Ikea, pysäytä tämä Verdana-hulluus!" ja "sanat eivät riitä kuvaamaan ällötystäni."

Muotoilusivusto Shortformblog taas pyytää ensin anteeksi Verdana-fontin suunnitelleelta Matthew Carterilta ja jyrisee sitten, että tietokoneyhtiö Microsoft on pilannut Carterin tunnetuimman fontin, jonka käytöstä on tullut niin paha amatöörimäisyyden osoitus, että se on kirjoittajan mukaan virhe. Niinpä sivusto kehottaakin Ikeaa pyytämään julkisesti anteeksi fontinkäyttöä luettelossaan.

Moni meistä voi tarkistaa tietokoneensa tekstinkäsittelyohjelmasta, miltä nämä kaksi fonttia näyttävät ja miettiä, antavatko erot aihetta tunteenpurkauksiin. Oikeastaanhan voidaan sanoa, että kumpikin kirjaintyyppi on mestariteos. Futuran juuret juontavat 1920-luvun Saksaan ja silloin vallalla olleeseen Bauhaus-koulun muotoiluajatuksiin. Futuran suunnitellut Paul Renner oli viisissäkymmenissä, kun Futura vuonna 1928 julkaistiin. Renner ei varsinaisesti kuulunut bauhausilaisiin, mutta hänen Futuransa sopi hyvin koulukunnan ideoihin. Kirjasinsuunnittelija ei pitänyt 1900-luvun alun ilmiöistä kuten jazzista, tanssista ja elokuvasta ollenkaan, mutta ihaili arkkitehtuurin funktionalismia. Hänen työtään pidetäänkin siltana 1800-luvun perinteisyyden ja 1900-luvun modernin välillä. Renner joutui mielipiteittensä vuoksi natsien epäsuosioon ja hänet asetettiin näiden valtakauden ajaksi sisäiseen maanpakoon.

Verdanan suunnittelija Michael Carter taas julkaisi menestyksekkään fonttinsa lähes kuusikymppisenä, vuonna 1996. Microsoft tilasi häneltä fontin, joka olisi luettavissa tietokoneen ruudulta pienenkin kokoisena ja tuloksena oli selkeän asiallinen Verdana. Fontin nimi tulee sanoista verdant, vihreä ja Ana, joka on Carterin tyttären etunimi ja vuonna 2006 Verdanalle annettiin Best Of British Design Award -palkinto.

Jostain syystä Aristoteleen kantapäällä on pakkomielle vaihtaa tekstiohjelmansa oletusfontti Times New Roman johonkin harmonisempaan. Tällä hetkellä tuota vastuuta kantaa kirjasin nimeltään Tahoma. Sattumalta sekin on Michael Carterin Microsoftille suunnittelema, onhan se saanut nimensäkin yhtiön kotikaupungin Seattlen eteläpuolella sijaitsevasta Mount Tahomasta.

Kirjaimet saavat ihmiset kiihdyksiin ja niiden takana on hauskoja tarinoita menneisyydestä, ihmisistä, tekniikasta ja taiteesta. Mutta miksi erilaisia kirjaimia on niin paljon? Kysytäänpä typograafikko ja opettaja Markus Itkoselta. Syyskuu 2009.

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri