Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen kantapää: Mistä jumala tuli Suomeen?

Kuva Michelangelon freskosta
Kuva Michelangelon freskosta Kuva: Waiting for the Word / Creative Commons jumaluus

Kaikilla maailman ihmisillä ja ihmisyhteisöillä kaikkialla maailmassa on ollut tapana kehittää jonkinlainen uskonto. Sosiologit puhuvat siitä, miten uskonnot syntyvät heimojen ja klaanien ympärille. Aivotutkijat taas ovat löytäneet aivojen ohimolohkosta uskonnollisen tunteen alueen, joka toisilla on herkempi kuin toisilla.

Jotkut teologit sanovat, että toiset uskonnot ovat huonompi kuin toiset, mikä taas monesta tuntuu ylihistorialliselta syrjinnältä. Ja Dalai Lama taas on kertonut olevansa huolissaan siitä, miten monet länsimaiset vaihtavat vanhempiensa uskonnon itämaiseen tai muuhun vieraaseen uskontoon. Kaikki uskonnot kuitenkin selittävät ihmisille asioita, jotka ovat liian suuria ja mahdottomia käsitettäväksi ja pitävät yhteisöjä yhdessä.

Suomalaisten alkuperäinen uskonto oli luonnonuskontoa, joka limittyi kaikkialle elämään ilman sellaista eriytymistä, joka on vaikkapa nykyiselle kristinuskollemme tyypillistä. Luonto oli jumaluuden lähde kuten niin monilla alkuperäiskansoilla. Metsällä, ukkosella ja vesistöillä oli omat jumalhahmonsa Tapio, Ukko ja Ahti. Heidän lisäkseen eri ympäristöillä oli omia luonnonhenkiään, joista osalla oli samankaltaisia piirteitä kuin skandinaavisten ja balttilaisten naapureittemme jumalilla.

Kristinusko yksine jumalineen alkoi saapua maahamme 1100-luvulla lännestä. Mutta oliko jumala sanana täällä jo aiemmin? Entäpä perkele? Mistä meille tulivat helvetti, manala ja piru? Nyt tarvitaan Ulla-Maija Kulosta, Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professoria vastaamaan. Heinäkuu 2007.

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri