Pasi Heikura
Yle
On aivan mahdollista puhua ja kirjoittaa koko elämänsä halki menestyksellä ilman, että pohtii, mistä vaikka sana poika tulee. Sehän muistuttaa kovasti ruotsin poikaa tarkoittavaa sanaa pojke, saattaa joku huomata sanoja käyttäessään, muttei ajattele asiaa sen enempää.
Ruotsista on tullut kieleemme niin paljon sanoja, että ne muutamat, jotka alkavat sanan alkuperää tutkia, yllättyvät oppiessaan vaikka Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologisesta sanakirjasta, että sanalle poika löytyy vastineita useista sukukielistämme aina mordvaa, maria ja mansia myöten. Ruotsalaiset ovat siis napanneet pojan suomalaisilta, ällistelevät nämä harvat ahaa-elämyksensä äärellä!
Varmaan jokaisen teini-ikäisen elämään kuuluu kikattelu kaksimielisten sanojen muna ja panna kanssa. Nämä sukupolvesta toiseen toistuvat hämmästyttävän sitkeät kikattelut harmittavat ainakin näiden nuorten opettajia, mutta hermostuneesta kikattelusta huolimatta nuorista yleensä kehittyy tolkun ihmisiä. Aniharva heistä alkaa miettiä munaa ja panemista niin paljoa, että alkaisivat tonkia sanojen alkuperää. Niinpä vain harva palkitaan sillä avartavalla havainnolla, että sana muna on tuttu monille sukukielillemme vatjaa, enetsiä ja unkaria myöten, ja kaikilla sanaan liittyy ilmeisesti ikivanha kaksoismerkitys miehen peniksen kanssa. Etymologisen sanakirjan lisäksi Kaisa Häkkinen on kirjoittanut oivallisen tietoteoksen Mistä sanat tulevat, joka taas paljastaa, että yksi suomalaissukuisen sanan panna lähisvastineista on komin eli syrjäänin kielen sana ponna, joka tarkoittaa sukupuoliyhteydessä olemista. Koululaisten kikattelun syyt ovat siis yhtä arkaaista perua kuin Kalevala!
Etymologia on tieteenalana nuori. Vielä sata vuotta sitten sen suomalaisia harjoittajia haittasi korostunut ja kieroutunut kansallismielisyys, kun kielellemme etsittiin sukulaisia sivistyskielinä pidetyistä latinasta ja muinaisesta kreikasta. Kuuluisa esimerkki tästä on havainto siitä, miten kreikan sana akkris on suomeksi sirkka eli akkris takaperin.
Jo raamatusta, Mooseksen ensimmäisestä kirjasta löytyy selitys sille, että ihmiset puhuvat erilaisia kieliä. Kaikki johtuu ihmisen ylemmyydentunteesta, siitä että vedenpaisumuksen jälkeen ihmiset ajattelivat olevansa yhtä kyvykkäitä kuin Jumala ja alkoivat rakentaa Baabelin tornia, joka yltäisi taivaaseen saakka. Baabel eli Babylonia eli Babilu sijaitsi Irakissa nykyisen Al Hillahin kaupungin paikalla, jotakuinkin sata kilometriä Bagdadista etelään. Eikä tarvitse olla akkadian kielen einstein, jotta pystyy Wikipediasta lukemaan, että bāb-ilû tarkoittaa Jumalan porttia, ja se on tietysti käännös sumerinkielisestä nimestä Kadingirra! Asiaan tietysti kuuluu, että heprean kielessä baabel tarkoittaa sekaannusta. No Jumalahan joka tapauksessa suuttui ihmiselle, joka luuli yhteisvoimin olevansa näin suuri ja mahtava, ja ajoi ihmiset hajalleen eri puolille maailmaa puhumaan eri kieliä.
Taruahan tuo on mutta toisaalta Baabelin tornin rakentamisesta on löytynyt arkeologisissa tutkimuksissa todisteita. Ja tieteenkin mukaan ihmislaji on syntynyt yhdessä paikassa ja vaeltanut sitten sieltä maailman joka kolkkaan. Niinpä alunperin on varmaan ollut se yksi ainoa kielikin – onko se sitten ollut indoeurooppalainen kieli vai afroaasialainen kieli, siitä voinemme keskustella lopun ikäämme.
Professori Kaisa Häkkinen on tehnyt suurtyön kootessaan pari vuotta sitten ilmestyneen Nykysuomen etymologisen sanakirjan. Kysytäänpä häneltä, miten sanojen alkuperää tutkitaan. Elokuu 2009.
Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.
