Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen välkyimmät kantapäät!

Pasi Heikura Agricola-patsaan edessä
Pasi Heikura Agricola-patsaan edessä Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi mikael agricola

Ilmeisesti viime vuosina virinnyt kiinnostus kieleen merkitsee sitä, että kuulijamme lähettävät meille yhä hämmästyttäviä määriä ilmiantoja tiedotusvälineiden tekemistä kielellisistä hassutuksista.

Joskus ne ovat hienoa oivalluksia, jolloin teen niistä Viikon sitaatin. Joskus ne ovat sellaisia törkeyksiä, joista ei voi laatia muuta kuin ankaran Fraasirikoksen. Onneksi joukosta löytyy myös sellaisia hienouksia tai etymologisia löytöjä, että joka ohjelmaan voi tehdä myös viikon Sitaattivinkin.

Viime mainittuun joukkoon kuuluu myös yhteistyö Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen upean väen kanssa, heidän Kielitoimiston sanakirjan toimituksensa valitsee joka kuukausi kuukauden sanan, jonka saan Sitaattivinkin materiaaliksi.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla huomioitu Pasi Heikura
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla huomioitu Pasi Heikura Kuva: Pertti Ylikojola tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Monesti ilmiantajat aloittavat viestinsä sanoilla: ”minua sitten vihastuttaa se viime aikoina yleistynyt tapa että…” – jne. Silloin tällöin, vaikkakin kovin harvoin, viesti alkaa sanoilla: ”Kuulinpa televisiosta hienosti keksityn ilmauksen…”. Kieli tuntuu herättävän suuria tunteita ja jostain syystä ne ovat nimenomaan ärsyyntymisen tunteita.

Ja kielihän muuttuu, ei se ole mikään staattinen kivitauluun hakattu itseisarvo.

Olen tietenkin miettinyt, mistä tämä johtuu. Voiko olla niin, että kun olemme jotain nuorena oppineet, suhtaudumme kielteisesti tämän asian muuttumiseen. Ja kielihän muuttuu, ei se ole mikään staattinen kivitauluun hakattu itseisarvo. Kieli on ihmisten työkalu maailman, toisten ihmisten ja ehkä hiukan oman itsensäkin ymmärtämiseen; kun maailma, toiset ihmiset ja oma itse muuttuvat, muuttuu kielikin.

Suomen kielellä ei tietenkään ole mitään hätää, maailman noin 6000 kielestä 98% on pienempiä kuin meidän ainutlaatuinen kielemme. Mutta ohjelman tekemisen vuosina olen oppinut hurmaavilta haastateltaviltani sen, että niin kuin kielen sanat ovat sopimuksenvarainen järjestelmä, samalla tavalla sopimukseen perustuu se, että on ylipäätään eri kieliä eikä vain erilaisia murteita.

Ja sen, että kansan, tuon hämärän biologis-maantieteellisen ihmisjoukon ja kielen liittäminen toisiinsa on väärin. Kielet ovat aina liikkuneet kansojen yli ja toisaalta kansat ovat liikkuneet sujuvasti paikasta toiseen, vaikka kieli on jäänyt taakse vanhoille asuinsijoille.

Kun siis puhutaan kielestä, puhutaan samalla historiasta, kansallisvaltioista, politiikasta, kansainvaelluksista, ufo-tutkimuksesta, kieliopista, etymologiasta ja kaikesta maan ja taivaan välillä, mille ihminen on antanut nimiä. Puhutaan siitä, miksi meillä on D-kirjain, vaikka kyseistä äännettä ei murteissamme alunperin ole ollut. Puhutaan kapteeni Haddockin kirosanoista. Puhutaan poliitikkojen retoriikasta. Puhutaan siitä, miten Gomeron saarella puhutaan viheltämällä. Ja siitä, mistä tulevat suomalaisten urheiluseurojen nimet.

Uutinen aiheesta Radio 1:n verkkosivuilla
Pasi Heikura Puheen iltapäivän vieraana. Haastattelu alkaa kohdasta 2:30

Pasi Heikuran valitsemia Aristoteleen kantapään juttuja vuosien varrelta on listattu tähän artikkeliin.
Aloita vaikka näistä:

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri