Hyppää pääsisältöön

Autolla Afrikan sydämeen

Jorma Karimo, Pekka Parikka ja Aimo Taleva hyppäsivät vuonna 1967 autoon ja suuntasivat Afrikkaan. Matka vei heidät Saharan läpi, Guineanlahdelta savanneille ja aina Afrikan keskiosiin asti.

Afrikka-sarjan ensimmäisessä jaksossa matkalaisten tie suuntaa läpi Saharan. Reissu alkaa Algeriasta ja päätyy Malin kautta Nigeriin kymmenessä päivässä.

"Auton jouset jumputtavat pohjaan. Konepellillä ja kattotelineillä on osa 600 kilon ylikuormasta, joka sai pohjoisafrikkalaisen huoltoaseman henkilökunnan pudistelemaan päätään hullujen suomalaisten yritykselle. Eräs toivotti onnea ja piti mahdollisena, että matkalaiset löydettäisiin ennen kuin he paistuisivat auringossa", selostaja Oke Jokinen kertoo.

Jokinen myös kertoo Saharan harvoista kaupungeista ja niissä asuvien elämästä. Ohjelmassa käytetään paikallisista ihmisistä 1960-luvulla sopivalta, mutta myöhemmin epäsopivalta kuulostavia nimityksiä.

Hiekka jatkuu ikuisuuteen. Silloin tällöin tielle sattuu joku rikkoutunut auto. Näillä alueilla kameli olisi paljon luotettavampi kuin kuvausryhmän tipparellu.

Toisessa jaksossa ollaan Afrikan sydämessä. Ennen Ylä-Voltana tunnetusta Burkina Fasosta alkava matka suuntautuu Ghanaan. Ohjelmassa kerrotaan Ghanan vallankumouksesta, jossa diktaattori Kwame Nkrumah syöstiin vallasta vuonna 1966.

Jaksossa näytetään Nkrumahin mielivaltaisen rahankäytön symboleja, Accran jättimaisia palatseja ja muita rakennuksia. Nuo rakennukset Nkrumah rahoitti myymällä usean vuoden kaakaosadot etukäteen. Kaakao oli tuolloin Ghanan tärkein vientituote.

Kolmannessa jaksossa heidän tiensä vei Guineanlahdelta savanneille. Matka alkaa edellisen matkan päätepiste Accran lähellä olevasta suolatehtaasta. Siellä nuoret naiset keräävät suolaa merivesialtaista. Työstä ei tienaa paljoa, mutta valtameri ruokkii kalalla.

Kamera käy myös läheisessä kylässä, jossa se tallentaa paikallisen sadetanssirituaalin. Kylästä matka jatkuu Volta-jokea pitkin itään kohti Lagosia.

Teksti: Juhana Säilynoja

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto