E = mc2. Tämä aineen ja energian vastaavuuden ilmoittava elegantti yhtälö ei tyhjennä Albert Einsteinin merkitystä ajattelijana ja ihmisenä, eikä sekään, että hänen suhteellisuusteoriansa ovat auttaneet meitä kehittelemään kiinnostavia ja ravistelevia olettamuksia maailmankaikkeuden kehityksestä ja rakenteesta. Einsteinin panos ei rajoitu fysiikan piiriin. Ensimmäisen maailmansodan järkytyksestä aina vaelluksensa loppuun 1955 asti hän työskenteli rauhanaatteen puolesta.
Mainittakoon tässä vielä, ennen kuin mennään asiaan, että Einstein oli aikalaistodistajien mukaan suuri humoristi, joka ei kamalimpienkaan koettelemusten ja maailmanpalojen aikana menettänyt tätä luonteensa perusominaisuutta. Ei esimerkiksi silloin, kun sata natsitieteilijää väitti pamfletissaan, ettei suhteellisuusteoria ole mitään muuta ”kuin juutalaisaivojen sairas tuote”. Kirjoittajien joukossa oli mm. Helsingin Teknillisen korkeakoulun professori Mellin. Ja näkeehän tämän viisaan naurun Albert Einsteinin silmistä, kun vanhoja valokuvia katselee.
Katoppa Albert, ihmiskunnan kulttuurikehitys on kulkenut etiäppäin ammoisista ajoista lähtien.
Vuonna 1932 Einstein, tajutessaan että maailma oli väistämättä taas luisumassa väkivaltatason tunnetilaan, lähetti avoimen kirjeen Sigmund Freudille ja kysyi, onko olemassa mitään mahdollisuutta pelastaa ihmiskunta sodan tuholta.
Freudin vastaus on seikkaperäinen, lämmin, viisas ja orastavan toiveikas. Suunnilleen seuraavaan tapaan tohtori Freud päättää kirjelmänsä:
”Katoppa Albert, ihmiskunnan kulttuurikehitys on kulkenut etiäppäin ammoisista ajoista lähtien. Tälle kehitykselle olemme velkaa kaikesta mikä meissä on parasta, mutta myös paljosta mikä aiheuttaa inhimillistä kärsimystä. Sen synty ja syyt ovat hämärähköt, sen sisältö on epäselvä, mutta jotkut sen luonteenomaisista piirteistä ovat helposti hoksattavissa.
Kulttuurikehitys on valtavan suuruusluokan orgaaninen rosessi, vaikka tämä näkemys ei ole vielä tullut yleisesti tunnetuksi. Tähän peruuttamattomaan kulttuurimuutokseen liittyvät mielenmuutokset ovat vastaansanomattomia. Niihin sisältyy vaistonvaraisten päämäärien lisääntyvä hylkääminen ja vaistomaisten reaktioiden heikkeneminen. Tuntemukset, jotka ilahduttivat esivanhempiamme ovat muuttuneet meille yhdentekeviksi tai jopa karsean sietämättömiksi! Eettiset ja esteettiset ihanteemme ovat jo täysin toisenlaiset.
Eteenpäin on menty, perskule, ei sitä käy kieltäminen!
Nythän sota on mitä korostetummin ristiriidassa kulttuurikehityksen meille antamien luonteenpiirteiden kanssa, joita ovat, ensinnäkin älykkyyden vahvistuminen, joka pyrkii hallitsemaan viettimeininkejämme, ja toiseksi aggressiivisen impulssin sisäänpäin kääntyminen (kaikkine siunauksineen ja vaaroineen).
Kuinka kauan meidän on odotettava, ennen kuin loputkin ihmiset muuttuvat pasifisteiksi?Niinpä meidän on pakko inhota sotaa ja pitää sitä äärimmäisen sietämättömänä. Kyse ei ole ainoastaan älyllisestä ja tunnepohjaisesta inhosta, vaan rakenteellisesta suvaitsemattomuudesta, väkivallan jämptistä täystuomiosta. Ja näyttää siltä, että sodankäynnin esteettinen kuvottavuus esittää tässä luotaantyöntävyydessä lähes yhtä suurta osaa kuin julmuudet konsanaan.
Kuinka kauan meidän on odotettava, ennen kuin loputkin ihmiset muuttuvat pasifisteiksi? Mahdotonta sanoa, ja silti toiveemme ei ole epätodellinen. Mutta mitä polkuja tai syrjäpolkuja tallaten tämä toteutuu, sitä emme saata arvata. Sillä välin voimme rauhassa luottaa siihen, että se mikä edistää kulttuurikehitystä, myöskin työskentelee sotaa vastaan.
Lämpimin terveisin ja, sikäli mikäli kuin ylläoleva saattaisi osoittautua sulle pettymykseksi, vilpittömät valitteluni,
sinun
Sigmund Freud.”
