Hyppää pääsisältöön

Metsästäjä – suojele hirvisonnia!

Hirvisonni
Hirvisonni Kuva: Yle kuvakaappaus/Risto Salovaara hirvisonni

Ulos luontoon –sarja kutsuu metsästäjät mukaan hirvisonnin suojelutalkoisiin. Aiempina vuosina metsästys on painottunut liiaksi uroksiin. Nyt olisi syytä kaataa urosten sijaan enemmän naaraita. Varsinkin kaikkein isoimmat hirvisonnit olisi syytä säästää, sillä ne ovat laadukkaimpia suvunjatkajia.

Suomen hirvikanta on tällä hetkellä noin 70−80 000 yksilöä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijan Tuire Nygrénin mukaan määrä on varsin lähellä sitä tasoa, joka jo 80-luvulla arvioitiin siedettäväksi kompromissiksi hirvikannan hyvinvoinnin, sen aiheuttamien vahinkojen sekä kannan säätelyn edellytysten suhteen.

Urosten osuudet kannassa ovat vuosi vuodelta pienentyneet.

Rakenteeltaan hirvikanta ei kuitenkaan ole aivan tasapainoinen, sillä urosten osuudet kannassa ovat vuosi vuodelta pienentyneet. Metsästys on painottunut liiaksi uroshirviin.

Tilanne vaihtelee maan eri osissa, mutta yleensä ottaen olisi hyvä, jos jokaista uroshirveä kohden olisi noin 1,5 naarasta. Tällä hetkellä suurin lukema on Sisä-Suomessa, jossa on keskimäärin 2,1 naarasta jokaista urosta kohden.

- Tavoite olisi saavutettavissa muutamassa vuodessa, mikäli metsästäjäkunta ottaa tehtäväkseen kaataa lähivuosina jonkin verran enemmän naaraita kuin mihin ovat tottuneet, Nygrén kertoo.

Miksi naarashirviä on nyt niin paljon?

Nygrénin mukaan perinteisesti riistakantoja hyödyntäessä on ajateltu, että naaraita on syytä suojella ja urokset joutavat saaliiksi. Näin asia onkin silloin kun metsästyksellä poistetaan vain vähäinen osa riistaeläinkannasta.

Hirvikannasta poistetaan joka vuosi kuitenkin likimain kolmannes, jolloin urosten voimaperäinen saalistus johtaa nopeasti uroskannan suhteellisen osuuden pienentymiseen. Silloin urosten keskimääräinen ikä alenee ja täysikasvuisten siitossonnien määrä pienenee kohtuuttomasti.

- Samalla kun hirvikantaan jää runsaasti hyvässä tuottoiässä olevia naaraita, niiden tiineeksi saattamisesta joutuu huolehtimaan vähälukuinen keskenkasvuisten urosten joukko.

Sarvien koolla on väliä

Hirvisonni
Hirvisonni Kuva: Yle kuvakaappaus/Risto Salovaara sirvisonni

Hirven kiimakausi kestää elokuun lopusta lokakuun jälkipuoliskolle. Kun kiimakausi on päättynyt, urosten sarvien ja pääluun välissä oleva luukudos alkaa heiketä ja lopulta sarvet putoavat pois.

Ensimmäisenä, joskus jo marraskuussa, sarvensa pudottavat kaikkein iäkkäimmät, suurisarvisimmat sekä syystä tai toisesta heikkokuntoiset urokset. Kaikkein nuorimmat, pienisarviset urokset saattavat olla sarvipäitä maaliskuulle asti.

Mitä suuremmat sarvet sitä paremmassa kunnossa uroshirvi yleensä on.

Keväällä sarvet alkavat kasvaa hyvin nopeasti ja syyskuun alussa ne ovat yleensä taas valmiina kiimatoimiin.

- Mitä suuremmat sarvet sitä paremmassa kunnossa uroshirvi yleensä on ja sitä kiinnostuneempia ovulaatioon valmistautuvat naaraat siitä ovat, Nygrén kertoo.

Hirvinaaras valitsee kosijansa

Naarashirvi
Naarashirvi Kuva: Yle/Bold Stock naarashirvi

Hirvillä lisääntyminen on toisenlainen tapahtuma kuin esimerkiksi poroilla, joissa komea sarvipääuros perustaa haaremin ja torjuu nuorempien urosten astumisyritykset.

Hirvinaaras sen sijaan houkuttelee kosijoikseen useampia uroksia, joista se valitsee parhaat päältä. Mikäli useampia uroksia ei alueelta löydy, tai alueella on vain nuorehkoja uroksia, naaras saattaa sivuuttaa ensimmäisen kiimansa hedelmöittymättä. Se voi tiinehtyä vasta kolmen tai jopa kuuden viikon kuluttua toisesta tai kolmannesta kiimastaan.

Tällöin vasakin syntyy vasta myöhemmin keväällä, sen kasvukausi jää lyhyemmäksi ja paino pienemmäksi kuin oikea-aikaisesti alkunsa saaneilla vasoilla. Pienikokoinen vasa selviytyy heikommin yli kovan talven kuin aikaisemmin syntynyt.

Liity mukaan sonnin suojelutalkoisiin

Suojelen sonnia -logo
Suojelen sonnia -logo Kuva: Yle/Markku Sipi hirvi

Ulos luontoon –sarjan tiimi haluaa lähettää tärkeän viestin kaikille suomalaisille: suojellaan hirveä, Suomen ja koko Pohjolan suurinta eläintä! Karhu on säilyttänyt arvokkaan maineensa, nyt on aika palauttaa hirven maine ja kunnia.

- Me toivomme, että ihmiset hirven nähdessään ajattelisivat, mitä olemme sille velkaa, ainaisen taimikkotuholaisen tai liikenneuhkan sijaan. Toivomme, että erityisesti metsästäjät olisivat talkoissa mukana - he kun viime kädessä painavat liipaisinta, sanoo sarjan ohjaaja Markku Sipi.

Sonninsuojelukampanja käynnistyy heti näin hirvenmetsästyskauden alussa ja mukana on myös laulaja Frederik. Voit osallistua kampanjaan levittämällä tietoa ja jakamalla Reetun Suojele sonnia! -biisiä somessa.

Säv. ja san. Keijo Puuro
Sov. Keijo Puuro, Speedy Saarinen
Laulu: Frederik
Kitara ja basso: Speedy Saarinen
Rummut: Anssi Nykänen
Syntikkaosasto: Keijo Puuro

Oletko kohdannut hirven metsässä lähietäisyydeltä?

Ulos luontoon –sarjan juontajat Minna Pyykkö ja Kimmo Ohtonen halusivat päästä ihailemaan metsän kruunupäätä aivan lähietäisyydeltä. Sitä varten he opettelivat matkimaan hirven ääntelyä. Lauantaina 25.10. klo 18.15 nähdään, kuinka hyvin he tavoitteessaan onnistuivat.

Oletko sinä kohdannut hirven metsässä? Millainen kokemus se oli? Kerro omista hirvimuistoistasi kommentoimalla juttua.

Hirvi-illassa kuultiin hauskoja tarinoita hirvistä

Luonto-Suomen hirvi-illassa ke 24.9. kuultiin useita hauskoja ja ällistyttäviä tarinoita hirven kohtaamisesta - miten hirvi oli oli pelästynyt puskapissaajan paljastettua takapuolensa tai kuinka hirviemo oli kuljettanut pientä vasaa päivittäisillä uintireissuilla selässään. Eräs soittaja kertoi saaneensa hirveltä lähes suudelman tai ainakin lämpimän kostean hönkäyksen kasvoilleen.

Studiossa kysymyksiin vastasivat tutkija Tuire Nygrén ja luontovalokuvaaja ja -kirjailija Heikki Willamo, joka on saanut kirjaprojektissaan seurata hirvien elämää aivan läheltä.

Linkit:

Kommentit
  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Pystykorva haukkuu saaliin pystyyn

    Pikinokat ovat suomalaisten vanhimpia metsästyskumppaneita.

    Pystykorvaiset koirat ovat kulkeneet suomalaisten rinnalla jo kivikaudella. Ne ovat olleet paitsi korvaamattomana apuna ravinnon ja turkisten hankkimisessa, myös seurana metsässä kulkeneelle kansallemme.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.