Hyppää pääsisältöön

Historia: Haamuarmeija

Historia: Haamuarmeija, yle TV1
Haamuarmeijan käytössä oli M4 Sherman -tankkia muistuttava, puhallettava valetankki. Historia: Haamuarmeija, yle TV1 historia: haamuarmeija

TV1 keskiviikkona 1.10.2014 klo 19.00 - 19.55, uusinta sunnuntaina 5.10. klo 15.45
Yle Areenassa 7 päivää

Toisen maailmasodan aikana pieni Yhdysvaltain armeijan erikoisyksikkö onnistui näyttävillä trikeillä harhauttamaan saksalaisjoukkoja. Erikoisyksikön tehtävänä oli harhauttaa Saksan armeijaa uskomaan, että liittoutuneet ovat todellista paremmissa taisteluasemissa.

Dokumentti (The Ghost Army) esittelee, kuinka puhallettavien valetankkien lisäksi käytössä oli muun muassa erikoisia äänitehosteita sekä ajoneuvoihin maalattiin hämäykseksi erilaisia tunnuksia.

Yksikköön kuului 1100 miestä. Heidän joukossaan oli luovien alojen edustajia kuten kirjailijoita, ääni-insinöörejä ja teatteriteknikoita. Yksi joukoissa palvellut oli Bill Blass, josta tuli myöhemmin muotisuunnittelija.

Tuotanto: PBS Distribution. Yhdysvallat, 2012. Dokumentin lukijana on Petri Hanttu.