Hyppää pääsisältöön

Kun pelaamisesta tulee pakko

Suomalaisiin iski pelihimo 1980-luvulla. Kansalaiset alkoivat törsätä suuria summia rahapeleihin jopa kansainväliselläkin tasolla. Jo silloin tiedettiin, että osa oli todellisia pelureita, jotka pelasivat aina kun oli mahdollista ja kaiken muun kustannuksella.

Rahapeliriippuvuutta sairautena vähäteltiin Suomessa vielä 1990-luvun alussa. Ajankohtaisessa kakkosessa aihetta käsiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1991. Ohjelmassa kerrottiin, että osa suomalaisista pelureista oli pyytänyt porttikieltoja marketteihin ja muihin julkisiin tiloihin. A-klinikalla suunniteltiin peliriippuvaisille omaa hoito-ohjelmaa. Esimerkkiä hoidosta haettiin saksalaisesta Bredstedtin pikkukaupungista. Paikallisen erikoissairaalan johtava lääkäri muistutti, että pelihimo on usein jonkin muun sairauden tai psyykkisen häiriön ilmentymä.

Viisi vuotta myöhemmin Akuuttissa kerrottiin, että Suomessa arvioitiin olevan jopa satatuhatta peliriippuvaista. Ongelmaa ei enää vähätelty, vaan peliriippuvuudesta irti pääseminen todettiin yhtä vaikeaksi kuin irtiotto alkoholista ja huumeistakin.

Moni peliriippuvainen häpeää ongelmaansa niin, että asian tunnustaminen tuottaa suurta tuskaa. Poikkeuksen tekivät kaksi peliriippuvaista, Anneli Poutanen ja Arto Patama, jotka halusivat kertoa tarinsa Aamusydämellä-ohjelmassa vuonna 2008. Poutasen pelihimo alkoi yhdestä voitokkaasta rulettipelistä, Patamalla kahdenkymmenen sentin pajatsosta.

"Tämä voittaminen onkin se koukku – voitetaan ensin, ja sitten alkaa häviöt ja häviöiden paikkaaminen", Poutanen kuvaili.

Oman riipaisevan tarinansa kertoivat Kimmo ja Tiina Rasila Aamusydämellä-ohjelmassa vuonna 2014. Kimmolla oli teini-iästä asti ollut vaikea peliriippuvuus sekä alkoholismi, ja näihin riippuvuuksiin kietoutui vahvasti myös itsetuhoisuus. Hän yritti itsemurhaa lukuisia kertoja ennen kuin pakon edessä lähti kuntoutukseen. Vaimo Tiina pysyi miehen rinnalla suurista vaikeuksista huolimatta.

Jännittävä pakopaikka todellisuudesta

Syitä pelirippuvuuten voi olla monia. Yksi hakee jännitystä elämäänsä, toinen ihmisseuraa. Pelit voivat myös olla pakopaikka harmaasta todellisuudesta. Sitä ne olivat Miikalle, joka kertoi vaimonsa Niinan kanssa heidän tarinansa Pelaamisen varjo -dokumentissa vuonna 2009. Pariskunta esiintyi nimimerkeillä.

Miika kuvaili dokumentissa, kuinka pelaaminen antoi hänelle onnistumisen tunteen silloin, kun kotona ei ollut niin mukavaa. Hänen pelihimonsa alkoi alle kymmenen markan ralliveikkauksesta. Kun pelaaminen lipsui korkeampiin panoksiin, se alkoi näkyä myös hänen tuoreessa parisuhteessaan. Ensin mies lopetti vuokranmaksun, myöhemmin perheen kotoa katkaistiin sähköt maksattomien laskujen takia. Hän rahoitti pelaamistaan myymällä kodin irtaimistoa ja hakemalla pikavippejä Niinan henkilötiedoilla.

Hieman epätavallisemman tarinan pelihimon syttymisestä kertoi Inhimillisessä tekijässä vuonna 2012 vieraillut eläkeläinen Klara Ekstam. Hänelle riippuvuus kehittyi Parkinsonin tautiin määrättyjen lääkkeiden sivuvaikutuksena.

"Minä rupesin lähtemään liikkeelle jopa yöllä, jotta pääsisin pelaamaan", Ekstam kuvaili tuntojaan lääkityksen alaisena.

Kun hän sitten lopetti lääkityksen pahentuneiden Parkinson-oireiden takia, loppui myös yllättäen syttynyt pelihimo. Samassa ohjelmassa vieraillut lääkehuollon lehtori Alli Puirava kertoi kuulleensa vastaavista tapauksista jo kymmenen vuotta ennen ohjelman ilmestymistä. Selitys piili lääkkeen tavassa matkia dopamiinitoimintoja eli tuottaa mielihyvää pelaamisen yhteydessä.

"Siinä jää ikään kuin dopaaminikoukkuun, että haluaa niitä dopamiinipurkauksia aina sen uuden pelin avulla", Puirava selitti.

Lopettamiseen tarvitaan oma tahto

Ajan vierähtäessä myös arviot peliriippuvaisten määristä ovat kasvaneet. Puoli seitsemässä kerrottiin vuonna 2011, että peliriippuvaisia uskottiin olevan ainakin 130 000. Kuitenkin myös apua riippuvaiselle on tarjolla enemmän.

Ohjelmassa nimimerkillä esiintynyt "Beni" tajusi tarvitsevansa apua, kun hän oli pelannut kaiken omaisuutensa asuntoa myöten ja luottohanatkin tyrehtyivät. Vielä 2000-luvun alussa avun tarjoajat olivat vähissä, mutta ohjelman ilmestymisen aikaan apua sai A-klinikalta, terveysasemilta, mielenterveystoimistoista ja internetistä esimerkiksi Peluuri-sivulta. Myös RAY on aloittanut peliriippuvuutta torjuvia toimia muun muassa perustamalla Pelaa maltilla -sivut. Peliriippuvuutta hoidetaan samoin metodein kuin muitakin riippuvuuksia.

Myös Pelaamisen varjo -dokumentin Miika hakeutui lopulta hoitoon, kun pelaaminen riistäytyi täysin käsistä. Terapiasta hän ei kuitenkaan saanut omien sanojensa mukaan kovinkaan paljon irti. Parempana terapiakeinona hän piti ilmaisten nettipelien pelaamista.

Niina kertoi, ettei suhdetta varmaan enää olisi, jos Miika ei olisi lopetannut rahasta pelaamista. Uhka avioliiton loppumisesta ei kuitenkaan saisi Miikaa pysymään pois peleistä:

"Kyllä se on enemmän se oma tahto olla pelaamatta."

Teksti: Sonja Fogelholm

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto