Hyppää pääsisältöön

Jason Becker: yhä elossa

Jason Becker: yhä elossa.
Jason Becker: yhä elossa. Kuva: Yle Kuvapalvelu jason becker: yhä elossa

19-vuotias hevikitaristi valmistautui David Lee Rothin maailmankiertueeseen vuonna 1990. Nousukiidon katkaisi kova diagnoosi: ALS-tauti ja korkeintaan viisi vuotta elinaikaa.

Lahjakkaan nuoren hevikitaristin Jason Beckerin ura oli nousukiidossa vuonna 1990. 19-vuotias virtuoosi oli liittynyt David Lee Rothin yhtyeeseen ja valmistautui maailmankiertueeseen. Suunnitelmat katkaisi kova diagnoosi: ALS- eli lihasrappeumatauti ja elinaikaa korkeintaan viisi vuotta.

Jason Becker ei kuitenkaan luovuttanut. 24 vuotta on kulunut, liikunta- ja puhekyky ovat menneet, mutta Becker on yhä hengissä ja tekee musiikkia silmiensä avulla.

Jesse Vilen ohjaama dokumenttielokuva Jason Becker: yhä elossa (Jason Becker: Not Dead Yet, 2012) huipentuu konserttiin, jossa Beckeriä juhlistavat läheiset, ystävät ja muusikot Marty Friedmanista Joe Satrianiin. Dokumentti kertookin paitsi Jason Beckerin sinnikkäästä taistelusta tautia vastaan myös musiikin uskomattomasta voimasta.

ALS on viimeksi ollut otsikoissa sosiaalisessa mediassa kesällä 2014 levinneen Ice Bucket Challengen myötä. Haasteessa kaadellaan jäävesiämpäreitä julkkisten päälle; samalla pyritään levittämään tietoutta ALS-taudista ja kerätään rahaa taudin tutkimiseen. Becker ilmoitti Billboard-lehdelle pitävänsä kampanjaa mahtavana, vaikka myönsi ettei ollut heti tajunnut sen ideaa. "Toivottavasti siitä kehittyy jotain hienoa kaikkien ALS-taudista kärsivien hyväksi.”

Päivitetty 19.12.2018: Jason Becker julkaisi joulukuussa 2018 uuden albumin nimeltä Triumphant Hearts. "Years in the making, yet well worth the wait", kirjoitti musiikkijulkaisu Rock 'n' Load ja antoi albumille täydet 10 pistettä.

  • Jason Becker: yhä elossa (Jason Becker: Not Dead Yet), Britannia 2012. Ohjaus Jesse Vile.

Dokumentin ensiesitys Teemalla oli syyskuussa 2013, ja se uusittiin lokakuussa 2014.

Jason Beckerin kotisivu

"Itkin silmät päästäni" Ilta-Sanomien artikkeli Jesse Vilen dokumentista.

Jason Becker: yhä elossa.
Jason Becker: yhä elossa. Kuva: Yle Kuvapalvelu jason becker: yhä elossa
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa