Hyppää pääsisältöön

Miten revontulet syntyvät?

Ilmatieteen laitoksen kanssa yhteistyössä toteutetussa dokumentissa esitellään 1970-luvun revontulitutkimuksen menetelmiä, kuullaan revontulien synnyttämiä kansantaruja sekä katsellaan revontulien tanssia Jean Sibeliuksen musiikilla säestettynä.

Tietolaatikko

Nyttemmin tiedetään, että revontulien valon väri määrittyy siitä törmäävätkö auringon hiukkaset happi- vai typpiatomeihin. Ilmakehään saapuvien hiukkasten nopeudeksi on mitattu jopa 1000 kilometriä sekunnissa.

Revontulet syntyvät, kun auringosta lähteneet elektronihiukkaset päätyvät Maan ilmakehään, jossa ne törmäävät happi- ja typpiatomeihin. Törmäysreaktion seurauksena syntyy valona purkautuvaa energiaa. Revontulet ovat yleisiä maapallon napa-alueilla, joihin hiukkaset ohjautuvat Maan magneettikentän vaikutuksesta.

Maapallon pohjoisella puoliskolla näkyvien revontulien kansainvälinen nimi on aurora borealis, pohjoisen valot. Harvinaisempia, Maan eteläisellä pallonpuoliskolla syntyviä revontulia taas kutsutaan kansainvälisellä nimellä aurora australis, etelän tulet.

Revontulen suomenkielinen nimi taas on johdettu repo-sanasta eli ketusta. Vanhan kansantarinan mukaan ketun turkin silityksestä syntyy tulen loimotusta. Kun ketut liikkuivat tuntureilla, osuivat niiden hännät pensaisiin ja lumeen, jolloin tuli loimahti taivaalle asti. Toisen vanha tarinan mukaan revontulet syntyivät kuun valon heijastuessa pilviin jäämeren aalloista.

Revontulitutkimuksen alkuaikana revontulien ajateltiin olevan joko epätäydellistä ukkosta tai suolan ja tulikiven sekaisia höyryjä. Kuitenkin jo 1700-luvulla revontulien tajuttiin liittyvän Maan magneettikentän ilmiöihin.

Mitä hyötyä revontulien tutkimisesta sitten on? Professori Walter Heikkilällä on kysymykseen kaksi eri vastausta: ”Ei tiedemiehellä tarvitse olla mitään hyötyä, se on vain mielenkiintoista työtä.
Toiseksi, kun jotain on jotain tutkittu luonnossa, niin aina siitä lopulta tulee hyötyä ihmiskunnalle.”

Ainakin revontulitutkimus on kartuttanut tiedemiesten tietämystä auringossa tapahtuvista purkauksista. Professori Heikkilä maalailee haastattelussa myös mahdollisuutta hyödyntää revontulista opittua tietoa jopa fuusioreaktion tutkimuksessa.

Teksti: Ville Matilainen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto