Hyppää pääsisältöön

Simo Rouvali jatkaa treenejä omaan tahtiin

Simo Rouvali kuntosalilla
Simo Rouvali kuntosalilla Kuva: Yle, Akuutti simo rouvali kuntosalilla

Viisitoista vuotta sitten jääkiekkoilija Simo Rouvalin elämä muuttui muutamassa sekunnissa: Hyppy pää edellä uima-altaan matalasta päästä ja seuraava muistikuva on, että raajat eivät liiku.

Neliraajahalvaus ei kuitenkaan lannistanut huippu-urheilijaa, vaan hän aloitti määrätietoisen kuntoutumisen: aluksi Käpylän kuntoutuskeskuksessa ja sitten Savitaipaleella Kaskein kuntoutuksessa. Siellä Simo pääsi aloittamaan tohtori Giselher Schalowin uuden rytmisdynaamisen kuntoutuksen, joka muistuttaa rankkaa urheiluvalmennusta. Menetelmä sopi rankkoihin treeneihin tottuneelle Simolle ja kuntoutus jatkui vauhdilla.

Askeleita juoksumatolla

Parin ensimmäisen vuoden aikana uusi kuntoutusmenetelmä tuntui saavan melkein ihmeitä aikaan.

– En tavoittele kuuta taivaalta. Tavoite olisi, että voisin suoriutua arjen askareista mahdollisimman itsenäisesti, Simo totesi vuonna 2001.

Vaikka Schalowin treeni ei antanut kuuta taivaalta, antoi se tuntuman siitä, miten omat jalat juoksivat jälleen juoksumatolla. Tuolloin Simo oli treenannut juoksumatolla noin puolen vuoden ajan lähes päivittäin valjaiden varassa - avustaja molemmissa jaloissa, vasen-oikea -rytmiin auttaen.

– Yhtäkkiä tuli ihan hiljaista. Luulin, että avustaja oli vielä jalassa kiinni, mutta ei ollutkaan. Kyllä se aika mahtavalta tuntui, Simo muistelee.

Kuntoutus jatkuu kotona

Simo siirtyi kotiin, ja jatkoi Schalowin menetelmällä kuntoutumista oman fysioterapeuttinsa kanssa. Suurin into kuitenkin hiukan laantui, kun edistystä ei enää tapahtunutkaan samaa vauhtia kuin alussa.

Tavoite oli silti saavutettu: arjessa pärjääminen oli nyt totta. Simo ajoi ajokortin uudelleen ja itsenäinen liikkuminen omalla autolla antoi uusia mahdollisuuksia. Muun muassa hän aloitti työt Protopajassa. Myös sormet toimivat niin hyvin, että kirjoittaminen tietokoneella oli mahdollista.

Simo Rouvali
Simo Rouvali Kuva: Yle, Akuutti simo rouvali

Periksi ei anneta!

Akuutti on seurannut Simon tarinaa vuosien ajan. Mitä Simolle kuuluu nyt? Arki on täynnä touhua - siitä pitävät huolen kaksostytöt, Santra ja Sohvi. Tytöt menivät tänä syksynä kouluun. Aamulla herätään aikaisin, vaimo Piritta vie tytöt kouluun, Simo käy salilla punttitreeneissä ja fysioterapiassa.

– Hyvää kuuluu, perusasiat ovat kaikki kunnossa, Simo toteaa kotonaan Naantalissa.

Hän on juuri tullut kuntosalilta ja lounaan jälkeen on aika hakea tytöt koulusta. Simo viettää vielä viimeisiä päiviään kesälomalla ennen töiden alkua.

Simo palaa muistoissaan alun kuntoutuskuviin Savitaipaleella.

– Kyllähän se varmaan aika hurjalta näytti, ulkopuolisen silmin, Simo hämmästelee nyt itsekin dvd:tä katsoessaan.

– Sitä vain jaksoi, koska oli päättänyt, että periksi ei anneta. Ja kyllähän se Piritta oli se suurin syy, että jaksoikin, Simo herkistyy.

Toimittaja: MAARIT LEHTONEN

Lisää ohjelmasta

Arkkiatri Risto Pelkonen
Arkkiatri Risto Pelkonen Kuva: Yle, Marko Väänänen arkkiatri risto pelkonen
Peter Götzsche: Tappavat lääkkeet
Peter Götzsche: Tappavat lääkkeet Kuva: Yle, Akuutti peter götzsche: tappavat lääkkeet
Akuutin omalääkäri Risto Laitila ja toimittaja Mikko Penttilä
Akuutin omalääkäri Risto Laitila ja toimittaja Mikko Penttilä Kuva: Yle, Tero Kyllönen akuutin omalääkäri risto laitila ja toimittaja mikko penttilä
Rakastavaiset haistelevat toisiaan
Rakastavaiset haistelevat toisiaan Kuva: Pexels / Ketut Subiyanto hajuaisti,nenä