Hyppää pääsisältöön

Lääkkeet - terveyttä vai rahastusta?

Peter Götzsche: Tappavat lääkkeet
Peter Götzsche: Tappavat lääkkeet Kuva: Yle, Akuutti peter götzsche: tappavat lääkkeet

Professori Peter Gøtzsche on kohauttanut kirjallaan Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus, jossa hän varoittaa meitä ihmisten itsensä aiheuttamasta, hengenvaarallisesta epidemiasta: reseptilääkkeistä. Epidemia on levinnyt ja kasvanut hallitsematta monia vuosia ja sitä ruokkivat järjestäytynyt rikollisuus, tieteellinen vilppi, törkeät valheet ja lahjonta.

Lääketeollisuudella paljon yhteistä tupakkateollisuuden kanssa

Gøtzschen mukaan hyvin harvat ihmiset hyötyvät käyttämistään lääkkeistä. Lääkkeiden runsas käyttö hyödyttää hänen mielestään vain lääketeollisuutta ja potilaat kärsivät.

Me vain hyväksymme sen, että lääkkeet tappavat. Ja mikä pahinta, ihmiset, jotka kuolevat lääkkeisiin, eivät yleensä edes tarvitse käyttämiään lääkkeitä.

- Lääkkeet aiheuttavat kolmanneksi eniten kuolemia sydäntautien ja syövän jälkeen. Jos johonkin uuteen bakteeriin tai virukseen olisi kuollut yhtä paljon tai vaikka vain sata kertaa vähemmän ihmisiä, niin potilasjärjestöt ja poliitikot olisivat jo vaatineet kiivain äänenpainoin vitsauksen nujertamista. Mutta kun kyse on lääkkeistä, kukaan ei tee mitään – ja tätä minun on vaikea ymmärtää. Me vain hyväksymme sen, että lääkkeet tappavat. Ja mikä pahinta, ihmiset, jotka kuolevat lääkkeisiin, eivät yleensä edes tarvitse käyttämiään lääkkeitä, Gøtzsche jyrähtää.

Gøtzsche vertaa lääketeollisuutta tupakkateollisuuteen ja sanoo, että niillä on paljon yhteistä. Molemmat näyttävät viittaavan kintaalla ihmishengille.

"Tupakkafirmojen johto tietää kauppaavansa kuolemaa, samoin lääkefirmojen johtajat. Tupakan tappavuutta on nykyään mahdotonta piilotella, mutta lääketeollisuus on onnistunut ihmeen hyvin salaamaan sen tosiseikan, että myös lääkkeet tappavat."

Hän selostaa kirjassaan tapauksia, joissa lääkefirmat ovat tahallisesti salanneet lääkkeittensä aiheuttamia haittavaikutuksia.

Kuvassa Peter Götzsche.
Kuvassa Peter Götzsche. Kuva: Yle, Akuutti peter götzsche

Lääkkeiden markkinointi ja tutkimus eivät kestä päivänvaloa

Kirjansa julkaisun jälkeen Gøtzsche on saanut yhteydenottoja sadoilta ihmisiltä, joiden elämän lääkkeet ovat pilanneet. Joka vuosi miljoonat ihmiset saavat lääkkeistä vakavia invalidisoivia haittoja.

- Tietomme lääkkeistä perustuvat enemmän tai vähemmän sille, mitä lääketeollisuus on päättänyt kertoa lääkkeistä tutkimuksensa tai markkinointinsa kautta. Lääkefirmat myyvät valheita lääkkeistä, olen näyttänyt sen useita kertoja kirjassani. Yksi syy siihen, miksi ihmiset kuolevat lääkkeisiin, on se, että meille ei kerrota tarpeeksi niiden haittavaikutuksista, Gøtzsche sanoo.

Lääkefirmat myyvät valheita lääkkeistä, olen näyttänyt sen useita kertoja kirjassani.

- Koko järjestelmä on hajalla. Me annamme lääketeollisuuden tehdä omat kliiniset kokeensa, mikä on todella kummallista. Enhän minäkään voi mennä katsastukseen ilman autoa, mukanani vain itse tekemäni paperit todisteena auton ajokunnosta. Ja kuvitellaanpa, että olisin huijannut papereissani ja itse katsastamassani autossa olisi huonot jarrut, saattaisin silloin tappaa yhden tai kaksi ihmistä, mutta kun lääketeollisuus huijaa tutkimustuloksissaan, se saattaa tappaa 20 000 – 50 000 ihmistä.

Lääketeollisuuden kliiniset kokeet eivät Gøtzschen mielestä kestä tieteellistä tarkastelua, vaan ovat tieteeksi naamioitua markkinointia. Uusia lääkkeitä ei tutkita riittävän hyvin ja lääkevalvonta katsoo kaikkea läpi sormien. Teollisuuden tärkein tavoite on suuret voitot, ei potilaan terveys.

"Ei ole yllättävää, että lääketeollisuus manipuloi tuloksiaan. Ero rehellisen ja ei-niin-rehellisen tilastoanalyysin välillä saattaa olla miljardeja euroja maailmanmarkkinoilla."

Lääketeollisuuden bisnesmalli: järjestäytynyt rikollisuus

Gøtzsche käy kirjassaan läpi lääketeollisuuden viime vuosien vakavimmat väärinkäytökset ja niistä tuomitut korvaukset. Korvauksiin on määrätty Pfizer, Novartis, Sanofi-Aventis, GlaxoSmithKline, AstraZeneca, Johnson & Johnson, Merck, Eli Lilly ja Abbot. Yleisimmät rikokset olivat laiton markkinointi, jossa lääkkeitä suositeltiin muuhun kuin hyväksyttyyn käyttöön, tutkimustulosten vääristely ja haitoista kertovan tiedon salaaminen.

Esimerkkiensä avulla Gøtzsche haluaa näyttää, ettei kyse ole yksittäisistä tapauksista, vaan lääketeollisuuden syvälle juurtuneesta tavasta toimia.

Yksi Gøtzschen esimerkeistä on influenssapelon varjolla myyty Tamiflu, jota Euroopan maat ja Yhdysvallat hankkivat vuonna 2009 miljardeilla. Lääkeyhtiö Roche myi Tamifluta omien sanojensa mukaan ”hallitusten vastuullisena kumppanina niiden valmistautuessa pandemiaan”.

Ei ole olemassa vakuuttavaa näyttöä siitä, että Tamiflu estäisi influenssakomplikaatioita tai vähentäisi influenssan leviämistä ihmisten välillä. Analyysin jälkeen Cochranen tutkijoille selvisi, että lääke, jonka piti estää vakavia jälkitauteja ja influenssan leviämistä ja sairaalahoidon tarvetta ja kuolemia, olikin lähes tehoton. Parhaimmillaan Tamiflu vähensi influenssan kestoa 21 tuntia. Lisäksi todettiin, että lääkkeellä on vakavia haittavaikutuksia, mutta niitä pimitettiin. Gøtzsche kutsuu kirjassaan Tamiflu-tapausta historian suurimmaksi ryöstöksi.

Gøtzschen mielestä lääketeollisuuden toimintamalli muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta.

Lääke-euro
Lääke-euro Kuva: Yle, Akuutti lääke-euro

Psykiatria, lääketeollisuuden paratiisi

Gøtzschen mukaan psykiatria ja mielialalääkkeet ovat lääketeollisuuden paratiisi, sillä mielenterveyden häiriöiden määritelmät ovat häilyviä ja niitä on helppo manipuloida. Tutkimusvilppi ja markkinoinnin valheet, lääkäreiden korruptio ja valvontaviranomaisten heikkous on tuskin ollut missään räikeämpää kuin nk. onnenpillereiden kohdalla.

- Tanskalaisessa tutkimuksessa todettiin, että 80 prosenttia potilaista uskoo, että heillä on aivoissa kemiallinen epätasapainotila. Toisin sanoen psykiatrit ovat näin heille kertoneet. Potilaat uskovat, että he tarvitsevat koko loppuelämänsä lääkehoitoa tämän epätasapainotilan korjaamiseksi ja että heidän tilanteensa on samanlainen kuin insuliinia tarvitsevilla diabetespotilailla. Kemiallinen epätasapainotila on suuri valhe, Gøtzsche painottaa ja jatkaa:

- Lääkkeet itse aiheuttavat kemiallisen epätasapainotilan, mutta on lääketeollisuuden normaalia taktiikkaa syyttää sairautta eikä lääkettä, erityisesti kun lopettamista yrittävillä potilailla on vieroitusoireita.

Lääkkeet itse aiheuttavat kemiallisen epätasapainotilan, mutta on lääketeollisuuden normaalia taktiikkaa syyttää sairautta eikä lääkettä, erityisesti kun lopettamista yrittävillä potilailla on vieroitusoireita.

Gøtzsche käyttää yhtenä esimerkkinä GlaxoSmithKlinen lääketutkimuksesta numero 329, jossa testattiin masennuslääke paroksetiinia lapsilla. Tutkimuksen johtopäätös kuului, että paroksetiini on yleisesti hyvin siedetty ja tehokas lääke masennuksen hoitoon lapsilla. Sitä yhtiö ei julkistanut, ettei tutkimus 329 osoittanut paroksetiinin tehoa, eikä myöskään sitä, että paroksetiiniin liittyi itsemurha-alttiuden kasvua.

Häikäilemätön markkinointi tepsi ja lapsille ja nuorille kirjoitettiin miljoonia paroksetiini-reseptejä. Yhtiöstä kuitenkin vuoti ulos sisäisiä muistioita, jotka osoittivat, että sen markkinointihenkilökuntaa oli ohjeistettu salaamaan lääkkeelle kielteisiä tuloksia ja tiedottamaan vain myönteisistä tuloksista. Gøtzschen kirjasta voi lukea tragedioita lapsista ja nuorista, jotka maksoivat hengellään näistä GlaxoSmithKlinen valheista.

Kuinka paljon lääkkeitä todella tarvitsemme ja millä hinnalla?

Ne 400 000 suomalaista, jotka syövät masennuslääkkeitä, haluavat varmasti tietää, kuka tämä ikävien totuuksien latelija oikein on.

Peter C. Gøtzsche on kliinisten tutkimusten suunnittelun ja analyysin professori Kööpenhaminan yliopistosta ja terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuutta tutkivan kansainvälisen Cochrane-verkoston perustaja.

Hänen mielestään tarvitsemme radikaaleja muutoksia, vallankumousta. Lainsäädäntöä tulisi tiukentaa niin, ettei lääketeollisuus enää saisi itse testata lääkkeitään potilailla eikä sillä saisi olla mitään tekemistä tulosten analysoinnin kanssa. Kliinisten tutkimusten data pitää saada julkiseksi. Lääkkeiden markkinoinnille ei ole tarvetta, koska valmisteiden pitäisi puhua puolestaan. Lääkevalvonnan pitäisi perustua näyttöön. Lääkkeiden käyttöä pitäisi rajoittaa.

"Potilaat tulevat harvoin ajatelleeksi, että huonontunut terveydentila saattaisi johtua heidän syömistään lääkkeistä. Valitettavasti lääkäritkään eivät tunnista uusia oireita sivuvaikutuksiksi, vaan saattavat määrät oireisiin toisen lääkkeen ja niin edelleen."

Gøtzschen kirja Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon (Sitruuna Kustannus) ei ole helppoa luettavaa. Gøtzsche itse tiivistää kirjansa näin:

"Kun rikos on johtanut tuhansien ihmisten kuolemaan, siihen pitäisi suhtautua rikoksena ihmiskuntaa vastaan. Meidän suhtautumiseemme ei pitäisi vaikuttaa se, tapettiinko uhrit pyssyillä vai pillereillä."

asiantuntija:
PETER C. GØTZSCHE, johtaja, Cochrane Nordic, kliinisten tutkimusten suunnittelun ja analyysin professori, Kööpenhaminan yliopisto

Ovatko lääkkeet pilanneet sinun elämäsi? Kerro tarinasi meille. Lähetä sähköpostia osoitteeseen: akuutti@yle.fi. Perinteistä kirjepostia voit lähettää osoitteeseen: Akuutti, PL 277, 90101 OULU.

  • Juoksu vapauttaa mielen – “Juoksulenkki voi olla meditatiivinen kokemus”

    Juoksulenkillä kannattaa liikuttaa kehon lisäksi myös mieltä

    – Ihminen on kokonaisuus, siksi juoksulenkillä kannattaa liikuttaa kehon lisäksi myös mieltä. Juoksun mahdollisuudet ovat valtavat ja se on fyysisten terveysvaikutusten lisäksi erinomainen väline ajatusten jäsentämiseen ja koostamiseen. Näin sanoo entinen kilpajuoksija ja psykoterapeutti Kirsi Valasti.

  • Juotko liikaa? Lue lääkärin vinkit alkoholin kohtuukäyttöön

    Lääkärin vinkit alkoholin kohtuukäyttöön.

    A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki on auttanut monta alkoholin suurkuluttajaa kohtuukäyttäjäksi – pienin askelin. Kohtuukäyttöön siirtyminen vaatii ennen kaikkea tukea ja lujaa tahtoa. Syyllisyyden tunteen Simojoki kannustaa heittämään romukoppaan.

  • Dengue-kuume kaatoi Tuulikin Thaimaassa: "Muistan ajatelleeni, ettei haittaisi, vaikka kuolisin tähän."

    Kerro meille kokemuksesi lomalla sairastumisesta.

    Muistatko sen ulkomaanmatkan, kun sairastuit vatsatautiin tai joku muu tauti laittoi lomasuunnitelmat uusiksi? Epäilemättä muistat. Akuutti kerää kesän ajan teidän tarinoitanne reissussa iskeneistä taudeista, oli sitten kyse Ruotsin risteilyn pilanneesta noroviruksesta tai jostain vakavammasta matkalla iskeneestä taudista. Julkaisemme kokemuksianne Akuutin verkkosivuilla kesän jälkeen. Tuulikki Viitaniemi sairastui vuonna 2002 Thaimaassa dengue-kuumeeseen. Hänen tarinansa voit lukea jo nyt.