Hyppää pääsisältöön

Miksi elämä on epätäydellistä? - Avaruusromua 28.9.2014

Buddhan patsas, kultainen
Buddhan patsas, kultainen Kuva: YLE kultainen

Miksi ihminen joutuu kärsimään? Miksi on sairautta, vanhuutta ja kuolemaa? Näin kysyi Siddharta Gautama Buddha yli kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten.

"Elämässä on kärsimystä", hän sanoi, muttei tarkoittanut kärsimyksellä pelkkää fyysistä tai henkistä kipua, vaan laajempaa asiaa: kaikenlaista ikävää, turhauttavaa, epätäydellistä, epätyydyttävää tai pysymätöntä. Buddhalaisuuden mukaan elämä ei ole pelkkää kärsimystä, mutta toisaalta, kaikki miellyttäväkin on vain väliaikaista. Kaikki olemassaolo on väliaikaista, opettaa buddhalaisuus. Ei ole mitään pysyvää, kaikki maailmassa on joko hitaamman tai nopeamman muutoksen alaista.

Älä siis takerru siihen mikä jo on muuttunut, kadonnut, opettaa buddhalaisuus. Kärsimyksen nimittäin aiheuttaa itsekäs halu ja takertuminen asioihin. Ihminen janoaa itselleen tavaraa, rahaa, ystäviä, elinikää ynnä muuta. Mutta koska kaikki asiat ovat perusluonteeltaan pysymättömiä, ei takertuminen auta, vaan pikemminkin aiheuttaa tuskaa ja kärsimystä.

Näin opettaa buddhalaisuus ja näiden ajatusten äärelle ajauduin, kun amerikkalainen musiikintekijä, Black Tape For A Blue Girl -yhtyeen johtohahmo Sam Rosenthal lainasi eräässä kirjoituksessaan Buddhan ajatusta jonka mukaan meidän kärsimyksemme johtuu siitä, että me emme hyväksy todellisuutta sellaisena kuin se on.

"Kun aloitin musiikin tekemisen, laulujen levyttäminen oli tärkeää", kertoo Sam Rosenthal, "se oli tärkeä osa henkilökohtaista ilmaisua, henkilökohtaisten asioiden käsittelyä". "Mutta vuosien mittaan asia on muuttunut", hän sanoo, "minä olen muuttunut. Teen edelleen musiikkia, mutta nyt sillä on minulle eri tarkoitus".

"Voinko päästää irti menneisyydestä ja vanhoista tavoista tehdä asioita, voinko ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne ovat", kysyy Sam Rosenthal, "tai kuten buddhalaiset sanovat: kärsimys on sitä, ettei hyväksy todellisuutta sellaisena kuin se on".

Avaruusromussa myös paljastetaan haitarin oikea luonne. "Se on ollut kapinallinen soitin syntyaikoinaan 1800-luvun lopulla. Vihattu, parjattu, pannaan julistettu, pirunkeuhko", sanoo haitaristi Antti Paalanen, "ja nyt se on tullut takaisin".

Avaruusromua 28.9.2014 - ohjelman musiikki:

BLACK TAPE FOR A BLUE GIRL: The Turbulence and The Torment (The Collection)
ANTTI PAALANEN: Ruff (Meluta)
JYLHÄ & KYÖNSAARI: Important Notes (nettijulkaisu)
ERIK WØLLO: Swirled Light (Tundra)
ERIK WØLLO: Tundra (Tundra)
STEVE ROACH: The Well Spring (The Delicate Forever)
SAM ROSENTHAL / BLACK TAPE FOR A BLUE GIRL: Six Thirteen Stretch Mix 1 (Studio Access June 2014)

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua