Hyppää pääsisältöön

Otso Kantokorpi: Tämä tuote sisältää sanat ’neekeri’ ja ’kommunisti’

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Venäjällä astui 1. heinäkuuta voimaan laki, joka kieltää kiroilun elokuvissa, tv-lähetyksissä, teattereissa ja mediassa. Laki edellyttää, että kaikkiin kirjoihin, jotka sisältävät kirosanoja, tulee laittaa varoitus kanteen.

Koko tuttavapiirini on kauhistellut – tai osa pelkästään naureskellut – Venäjän kulttuuripolitiikkaa, joka yrittää karsia ei-venäläisiä vaikutteita venäläisestä kulttuurista. Niin kuin nyt taidokas kiroilu ei olisi jotenkin venäläistä?

Suurin osa tuttavistani pitää tällaista takapajuisena, jonain joka meiltä itseltämme on jo autuaasti takana. Olihan meilläkin aika, jolloin kuvataiteen portinvartijat yrittivät korostaa suomalaiskansallisen taiteemme arvokkaita ominaisuuksia verrattuna ulkomailta tuleviin rappiollisiin vaikutteisiin. Tätä aikaa tuntuvat nyt haikailevan muun muassa perussuomalaiset – muuten ainoa puolue, jolla viime vuosina ylipäänsä on ollut jonkinlaista kulttuuripoliittista siementä ohjelmissaan.

Tällaiset aiheet johtavat yleensä laajempiin keskusteluihin, jotka tietyssä mielessä ovat nykyisen yleispolitiikan ydintä: rasismiin, nationalismiin ja jopa fasismiin – niin kuin viime aikoina esimerkiksi Taideyliopiston rehtorin Tiina Rosenbergin uudessa kirjassa Arvot mekin ansaitsemme.

Venäjä ei kuitenkaan ole ainoa kohua herättänyt kulttuuripoliittinen toimija. Viimeksi kohua – myöskin pidäteltyä naurua – herätti Ruotsin televisio SVT, joka on julkaissut vuonna 1969 esitetyn Peppi Pitkätossu -sarjan DVD:nä. Uutta versiota on editoitu niin, että sana ’neekerikuningas’ on korvattu sanalla ’kuningas’. Myös kohtaus, jossa Peppi leikkii kiinalaista vetämällä silmiään viiruksi, on muunneltu.

23 000 adressin allekirjoittajaa koki itse teoksen rasistiseksi ja vastenmieliseksi.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Peppi joutuu sensuurin kohteeksi. Aiemmin syyskuussa Astrid Lindgrenin maailma -teemapuisto joutui vetämään markkinoilta myymänsä verhot, joiden kuvassa Peppiä palveli kaksi tummaihoista lasta. Verhojen tuotanto lopetettiin, ja ostajille annettiin mahdollisuus saada rahansa takaisin. Kohun herättänyt ruotsalaisäiti sanoi radiohaastattelussa: ”Kammottavaa. Se on tyypillinen rasistinen kuva kolonisaatiosta, jossa lapset ovat Pepin orjia.”

Tätä samaa tapahtuu kaikkialla ”sivistyneessä” lännessä. Viimeisin tapaus on viime viikolta Lontoolaisesta Barbican-taidekeskuksesta, joka poisti näyttelystä eteläafrikkalaisen Brett Baileyn teoksen Exhibit B. Kyseessä on teos, joka käsittelee itse rasismia luoden performanssin avulla uudestaan erilaisia sirkus- ja freak show -kuvaelmia tavoista, joilla afrikkalaisia ihmisiä – muun muassa lyhytkasvuisia pygmejä – ennen esiteltiin valkoiselle valtiasväelle. 23 000 adressin allekirjoittajaa koki itse teoksen rasistiseksi ja vastenmieliseksi.

Jos on näin, että kuva Pepistä on ”tyypillinen rasistinen kuva kolonisaatiosta”, niin miksi pitäisi valehdella sen olevan jotain muuta. Jos kiellämme historiamme tai muuntelemme sitä, me vaikeutamme väistämättä ainoastaan historian kautta syntyvää ymmärrystä nykyisyydestä. Miksi on niin, että meidän on jostain syystä helppo halveksien nauraa neuvostoliittolaisille kuvamanipulaatioille, joissa ei-toivottuja henkilöitä on poistettu näkyvistä, mutta samalla tavalla manipuloidulle Peppi-DVD:lle voimme naurahtaa vain neljän seinän sisällä – muutenhan olisimme vaaravyöhykkeessä tulla leimatuiksi rasisteiksi?

Olen juuri ollut Saarenmaalla kuusi viikkoa. Pääkaupunki Kuressaare tunnettiin neuvostoaikana vuodesta 1952 vuoteen 1988 nimellä Kingisepa. Nimensä se sai saarenmaalaisen kommunistin ja vallankumouksellisen Viktor Kingisepin (1888–1922) mukaan. Kaupungissa oli myös Kingisepin muistomerkki, mutta ei ole enää. Tarina on itse asiassa tragikoominen: Mati Varikin veistämä monumentti pystytettiin vuonna 1988 ja poistettiin saman vuoden lopulla. Myöhemmin hieman ironisesti juuri Varik restauroi paikalla ennen olleen Vapaussodan muistomerkin.

Kiellettyjen asioiden pelkkä visuaalinen muistokin on alkanut tuntua kiusalliselta.

Sanaa ’neekeri’ ei saa enää käyttää. Tuntuu siltä kuin sanalle ’kommunisti’ olisi käymässä samalla tavalla, vaikkakin eri syistä. Kommunismista tehdään laitonta ja sen näkyvät jäljet tahdotaan hävittää. Esimerkiksi Viron kommunistipuolueen (NLKP) toiminta kiellettiin vuonna 1991.

Kiellettyjen asioiden pelkkä visuaalinen muistokin on alkanut tuntua kiusalliselta. On tavallaan ymmärrettävää, että neuvostomiehittäjää juhliva taide on poistettu näkyvistä, mutta samalla on myös siivottu näkyvistä pala aidosti omaa virolaista historiaa. Viktor Kingisepp oli virolainen bolševikki, joka ehdittiin teloittaa ennen kuin Neuvostoliittoa edes oli.

Vain rehellinen ja avoin suhde menneisyyteen ja myös sen visuaaliseen kieleen antaa rakennuspuita nykyisyyden ymmärtämiselle. Jos Pepin maailma oli rasistinen, pitää sen antaa näkyä. Ja aivan samoin, jos Virolla oli Neuvostoliitosta riippumaton kommunistinen menneisyytensä, pitäisi senkin antaa näkyä.

Otso Kantokorpi
Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

Kommentit
  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri