Samastuisitko kaksineuvoiseen matoon?

Alussa nainen synnyttää. Hän repeää ja häneen sattuu. Yksi esiintyjä on tuo arka nainen, toinen on tehokkaan viileä kätilö, kolmas keikkuu isossa metallitähdessä röyhelöhaalari yllään. Hän esittää synnyttäjän repeytyvää vaginaa. Vaivaannuttavaa? Ei, vaan reipasta ja hauskaa.

Nykysirkusta ja teatteria yhdistelevän esityksen nimi on taiteellishämärästi Punainen uni. Nimestä ei juuri ymmärrä mistä jutussa on kyse. Esitys ei nimittäin ole yhtään hämärä, vaan suora ja avoin, täynnä lämmintä huumoria, sekä isoja ja pieniä havaintoja ihmisenä olemisesta. Punaisen unen ovat tuottaneet Reunaryhmä ja Versus Circus –nimiset seurueet.  Näyttämöllä on kolme naista, jotka eläytyvät erilaisiksi naisiksi, äideiksi ja lapsiksi, apinoiksi ja madoiksi. He kietoutuvat köysiin, lakanoihin ja toisiinsa, taiteilevat katon rajassa, pitävät luentoja, tanssivat, puhuvat. 

Esityksen ala-otsikko on ”tarinoita joita ei kerrota”. Ja siitä esityksessä on kyse. Työryhmä on paneutunut miettimään, millaisia kertomuksia ihmisenä ja naisena olemisesta meille tarjotaan olemisemme malleiksi. Itselleni mielenkiintoisinta antia oli havainto siitä, miten me ihmiset valitsemme tarkoin, mihin eläimiin kertomuksissamme samastumme. Eläinten käytöksellä kun on perusteltu usein sitä, mikä ihmisessä on ”luonnollista”: kuten vaikka naisten hoiva- ja keräilyviettiä, miesten petollisuutta, johtajuutta tai kilpailuviettiä.

Punainen uni tarjoaa kekseliäästi kerrotuissa kohtauksissa ajatusleikin - mitä jos ihminen etsisikin omaa kuvaansa bonobo-apinoista, jotka nautiskelevat vapaasta seksistä naaraiden johtamassa laumassaan? Tai värysmadoista, jotka ovat kaksineuvoisia, kunnes valitsevat sukupuolensa rajun penismiekkailun päätteeksi. Hävinnyt miekkailija muuttuu naaraaksi, jonka on tuotettava jälkeläisiä. Se on työlästä puuhaa. Ihmekös kaikki värysmadot olisivat mieluummin uroksia.

Mainio oli myös kumihanskamiiminä toteutettu jatkokertomus itseään loputtomasti peilailevista naisista. Kaksi naista osaa hienona naisena olemisen taidon, kolmas ei onnistu millään. Aina hänellä on väärät välineet. Esiintyjät ehdottavat päinvastaista tarinaa: ”Olipa kerran nainen, joka ei koskaan verrannut itseään toisiin naisiin.” Kohtaus lapsiaan topakasti kasvattavasta äidistä koskettaa. Äiti yrittää hyvää, mutta tulee välittäneeksi maailmasta kuvan pelottavana paikkana, jossa on turha haaveilla suuria: älä unelmoi, ettet pety. Monet esityksen pikku tarinoista ovat tunnistettavia ja tosia, jotkut ehkä liiankin tuttuja - olisin kaivannut vielä rohkeampaa ja raisumpaa ajattelua.

Minä ja ystäväni poistuimme punavuorelaisesta kellariteatterista hyväntuulisina, uusia ajatuksia mukanamme. En voi olla huokaamatta: voi näitä pieniä ryhmiä. Tätäkin showta on käsiohjelman mukaan ajateltu ja tehty neljän vuoden ajan. Ensi-illassa paikalla oli kuusi katsojaa. Toivottavasti sympaattinen ja raikas esitys löytää yleisönsä.

Reunaryhmä ja Versus Circus: Punainen uni. Dramaturgia ja ohjaus Hanna Ryti. Teksti Hanna Ryti ja työryhmä. Koreografia ja akrobatiakoreografiat työryhmä. Valot Veera Koskivaara, videot Aino Ojanen. Esiintyjät: Aino Ojanen, Mia Lindholm, Mia Silvennoinen ja Veera Koskivaara.

Esityksiä 5.10.2014 asti Höyhentämöllä.