Hyppää pääsisältöön

Tähtäimessä UKK: käsikirjoitus

Vinkinantaja puhelimessa:
”Miksi te toimittajat ette tutki Kekkosen murhayritystä? Siitä on jo niin kauan eikä kukaan puhu eikä pukahda.”

MOT-TUNNARI

LUKIJA (Ote 1 teoksesta ”Kekkosten miniänä”):
”Pelkästään kultaisia muistoni presidentin kesäasunnolta eivät kuitenkaan ole. Ikävin muistoni liittyy juhannukseen ja siihen, että vartioidun kesälinnan päärakennusta kohti ammuttiin aseella kesken juhannusaaton viettoa. Se järkytti minut perin pohjin.”

Tämä ohjelma kertoo lähes tyystin vaietusta, uskomattomasta tapauksesta: neljännesvuosisadan Suomea hallinnut presidentti Urho Kekkonen yritettiin ampua.

Suomessa puhkesi valtakunnan hiljentänyt yleislakko maaliskuun alussa vuonna 1956.

Samana päivänä, kun yleislakko alkoi, astui virkaansa Suomen tasavallan järjestyksessään kahdeksas presidentti Urho Kekkonen.

Kekkonen oli saanut vaaleissa kansalta 27%:n kannatuksen, ja valitsijamiehet olivat valinneet hänet presidentiksi niukimmalla mahdollisella äänten enemmistöllä lukemin 151-149. Suomi oli jakautunut Kekkosen kannattajiin ja vihaajiin.

Eduskunnan pääsihteeri, UKK-Seuran pj. Seppo Tiitinen:
”Kyllä sitä oli Kekkosen puoltajia ja Kekkosen vimmattuja vastustajia. Silloin vielä Kekkonen ei ollut saavuttanut sitä valtionpäämiesasemaa, joka sitten paljon myöhemmin oli jo mahdollinen.”

Valtiotieteiden tohtori, eversti evp. Pekka Visuri:
”Hänhän oli hyvin kireissä vaiheissa jo 1930-luvulla ja erityisesti sodan jälkeisinä vuosina heti, jolloin uhkauksia tuli päivittäin. Että nyt presidenttikauden alussa oli oikeastaan samantapainen tilanne edelleen.”

Kekkos-kritiikin yksi huipentuma oli Naantalin Kultarannassa sattunut ampumavälikohtaus, joka tähän asti on pysynyt vain pienen piirin tiedossa.

TÄHTÄIMESSÄ UKK

Siirrymme juhannuksen viettoon 50-luvun loppupuolelle. Urho Kaleva Kekkonen on kesäasunnollaan Naantalin Kultarannassa läheistensä seurassa. Paikalla ovat presidentin lisäksi hänen toinen poikansa Matti Kekkonen, Matin ensimmäinen puoliso Marja Linnankivi, presidentin adjutantti Urpo Levo sekä UKK:n turvamies.

Kekkosen täpärä valinta presidentiksi kuohuttaa edelleen mieliä. Arvostelu kasvaa kiihtyvällä tahdilla ja politiikan kielenkäyttö ärhäköityy. Kekkosta syytetään mm. isänmaan kauppaamisesta sekä nöyristelevästä ja pelokkaasta ulkopolitiikasta. Ilma on sakeana Kekkos-vastaisia huhuja, juoruja, vihjailuja sekä panettelua.

Tiitinen:
”Kekkonen löi kovaa, mutta Kekkostakin lyötiin kovaa, puolin ja toisin. Jos nykypolitiikkaan vertaa, niin tämä on todella sivistynyttä toimintaa nykyään.”

Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen:
”Oikeiston piirissä nimenomaan siis katsottiin, että Kekkonen on liian myöntyväinen. Hän vie meidät niin kuin ryssän käsiin.”

Professori Keijo Korhonen (Tucson, Arizona, USA):
”Elettiin hyvin vaikeaa aikaa noin mentaalisesti Suomessa. Sota oli vielä aika lähellä, menetykset olivat muistissa, oli ikään kuin avoimia kirveleviä haavoja. Ja hyvin monet suomalaiset tunsivat, että meidät on pakotettu ystävyyspolitiikkaan ja… että Kekkonen, jonkinlainen maan kavaltaja antaa periksi venäläisille.”

Visuri:
”Kekkosen niukka valinta 1956 alussa, se oli ehkä Suomen historian repivin presidentinvaalitaistelu. Kekkosta vastaan hyökättiin kyllä aivan minkälaisilla jutuilla tahansa. Muistan itsekin lyseolaisena kuulleeni, kun yleinen toteamus oli silloin - italialaisen mambon mukaan - ”Hei mambo, tehdään Kekkosesta luuranko”.

Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen:
”Tämä perusviha, joka kyti varsinkin oikealla, niin juontui jo 30-luvulta, jolloin hän yritti sisäministerinä lakkauttaa IKL:n. Ja aivan varmasti vaikutti sitten hänen roolinsa tässä sodan jälkeen, sodan viimeisissä vaiheissa. Hänhän oli Pekka Peitsenä näitä kaikkein kovimpia sotapropagandisteja. Ja sitten, kun hän teki realistisen tilannearvion, niin tätä pidettiin sitten opportunistisena takinkääntönä ja kunniattomana. Osittain omassakin puolueessa ja varsinkin sitten ulkopuolella sekä oikealla että sitten sosiaalidemokraateissa.”

Seinäjoen kaupunginhallituksen varapj., professori Kari Hokkanen toimi yli neljännesvuosisadan sanomalehti Ilkan päätoimittajana. Pitkän linjan Keskusta-vaikuttaja on perehtynyt niin Suomen 50-luvun poliittiseen historiaan kuin presidentti Kekkoseenkin.

Hokkanen:
”Totta kai, tämä hänen osansa oikeusministerinä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vaikutti. Paasikivi teetti hänellä likaisen työn ja oli kiitollinen ja tyytyväinen, mutta kaikki kaatui sitten Kekkosen päälle.”

Sotasyyllisyysoikeudenkäynniksi kutsutaan Suomessa vuosina 1945 ja 1946 pidettyä oikeudenkäyntiä, jossa tuomittiin maan jatkosodan aikaista poliittista johtoa.

Professori Keijo Korhonen on työskennellyt mm. poliittisen historian professorina Helsingin yliopistossa, alivaltiosihteerinä ulkoministeriössä, Suomen suurlähettiläänä YK:ssa, Kainuun Sanomien päätoimittajana sekä ulkoministerinä. Keskustalainen Korhonen asuu Yhdysvalloissa Arizonan Tucsonissa. Siellä hän toimi paikallisessa yliopistossa kansainvälisten suhteiden vierailevana professorina, kunnes jäi eläkkeelle pari vuotta sitten.

Korhonen:
”Vahvat johtajat keräävät uskollisia seuraajia, mutta myöskin kiukkuisia vastustajia hyvin usein.”

Korhonen:
”Kekkosesta tehtiin semmonen peruspiru, jonka poistaminen selvittäis Suomen asiat.”

Presidentti Kekkosen valta lepäsi kapealla pohjalla. Tukea hän sai lähinnä vasemmalta SKDL:stä sekä entiseltä puolueeltaan Maalaisliitolta. Häntä vastaan asettui poliittisesti sekalainen ryhmittymä.

Korhonen:
”No lähinnä ne poliitikot, joita Kekkonen oli kovalla politiikallaan ruhjonut tai työntänyt syrjään. Siitä muodostui tämmönen koalitio.”

Hokkanen:
”Ensinnäkin oli nämä Kekkosesta oikealle olevat porvarit, jotka eivät hänestä tykänneet. Sitten olivat sosiaalidemokraatit, jotka eivät tykänneet näistä porvareista sisäpoliittisista syistä, mut eivät myöskään Kekkosesta. Ja sitten oli vielä kommunistit, jotka eivät tulleet toimeen kenenkään kanssa. He kyllä antoivat tukensa Kekkoselle ulkopoliittisista syistä, mutta sisäpolitiikassa olivat toki ihan eri leirissä.”

Visuri:
”Kekkosen vastainen oppositio pyrki varmastikin Kekkosen kukistamiseen, ja hakemaan revanssia presidentinvaalien tappiosta, joka oli niukka 1956. Mutta oli siinä myöskin semmosta aivan… sitä vois kutsua patoutunutta vihaa Kekkosta kohtaan.”

Mielialojen kiihtymys 50-luvun loppupuolen yhteiskunnassa johti lopulta presidentille osoitettuihin tappouhkauksiin.

Soikkanen:
”Kyllä presidentti sai tämmösiä uhkauksia esimerkiksi, missä häntä paperilla, siis kirjeitse, uhattiin, että sulla on Bobrikovin kohtalo.”

Sortovuosien aktivisti Eugen Schauman ampui vuonna 1904 Suomen kenraalikuvernöörin, Nikolai Bobrikovin. Verityö on sisäministeri Heikki Ritavuoren surmaamisen ohella Suomen tunnetuin poliittinen murha. Ritavuoren ampui ruotsinkielinen aktivisti Ernst Tandefelt vuonna 1922.

Opetusneuvos Marja Linnankivi on Urho Kekkosen pojan, Matti Kekkosen ensimmäinen vaimo. Hän on kirjoittanut vuonna 2010 julkaistun muistelmateoksensa toimittaja Terttu Levosen kanssa.

Haluaisin kuulla Linnankiveltä itseltään, mitä Kultarannassa tapahtui. Kekkosen entisen miniän yhteystiedot ovat salaisia, joten tiedustelen niitä hänen kustantajaltaan sekä entiseltä työnantajalta. Käy ilmi, ettei tapaaminen ole mahdollinen, koska Marja Linnankivi on ollut sairaalahoidossa jo pitkään.

Kekkosen elämäkerran kirjoittanut professori Juhani Suomi vahvistaa tiedot Kultarannassa sattuneesta ampumavälikohtauksesta. Hänelle tapauksesta on kertonut presidentti Kekkosen poika.

LUKIJA (ote professori Suomen s-postiviestistä):
”Sain aikanaan vihiä asiasta edesmenneeltä hallitusneuvos Matti Kekkoselta, joka oli ollut tapahtuman aikaan Kultarannassa yhdessä ensimmäisen vaimonsa Linnankiven kanssa. Matti Kekkonen oli epävarma laukausten määrästä, mutta yksi luodin jälki joka tapauksessa löydettiin, muistaakseni oven pielilaudasta. Presidentti oli kyllä Kultarannassa, mutta ymmärsin Matti Kekkosen kuvauksen niin, ettei juuri sillä hetkellä oviaukossa.”

Ampumavälikohtausta todistamassa ollut Matti Kekkonen menehtyi viime vuonna.

Juhani Suomen mukaan välikohtauksesta on aikoinaan informoitu ainakin vuonna 1986 edesmennyttä Suojelupoliisin entistä päällikköä Arvo Penttiä. Pentti oli keskustalainen poliitikko, sotilas ja Mannerheim-ristin ritari numero 29.

Marja Linnankiven kirjassa puhutaan vain juhannusaaton luodista. Mitään vuosilukua ei mainita. Professori Juhani Suomi sijoittaisi Kultarannan tapahtumat joko vuoden -57 tai vuoden -58 juhannukseen.

Suojelupoliisin arkistot avautuvat tapauksen osalta neljän vuoden kuluttua. Valtakunnan turvallisuutta liippaavissa asioissa salassapitoaika on 60 vuotta.

MOT otti yhteyttä seuraaviin UKK:n lähipiirin ihmisiin sekä poliitikkoihin ja historioitsijoihin, joista kukaan ei myöntänyt tietävänsä Kultarannan välikohtauksesta mitään.

turvamies REINO HARALA, professori KARI HOKKANEN, kansliapäällikkö ANTERO JYRÄNKI, ulkopoliittinen erityisavustaja JAAKKO KALELA, poliitikko ILKKA KANERVA, filosofian tohtori LASSE KANGAS, pojanpoika TIMO KEKKONEN, professori KEIJO KORHONEN, poliitikko SEPPO KÄÄRIÄINEN, Marja Linnankiven tytär SALLA LINNALA, Tamminiemen saunaporukkaan kuulunut JOUKO LOIKKANEN, arkistonjohtaja PEKKA LÄHTEENKORVA, professori KIMMO RENTOLA, UKK-seuran asiamies SEPPO SARLUND, adjutantti ESA SEPPÄNEN, kansliapäällikkö KAUKO SIPPONEN, UKK-seuran varapj. JACOB SÖDERMAN, filosofian tohtori TIMO J. TUIKKA, dosentti ARI UINO sekä poliitikko PAAVO VÄYRYNEN.

Kekkosen pitkäaikaiselta turvapäälliköltä Teuvo Hirvoselta en ehtinyt kysyä tapauksesta, sillä hän kuoli keväällä. Tavoittelen myös Kekkosen luottomiestä, Keskustan kansanedustajaa ja sisäministeriä Eino Uusitaloa. Tämä pyytää omaisiaan välittämään tiedon, ettei enää ikänsä puolesta pysty antamaan haastatteluja tai tapaamaan toimittajia.

Lopulta löytyy toinenkin henkilö, joka vahvistaa, että Kultarannassa todella sattui aikoinaan ampumavälikohtaus. Hän on Suojelupoliisia pitkään johtanut UKK- Seuran hallituksen pj. Seppo Tiitinen.

Tiitinen:
”Tämmöinen tapahtuma todella on siellä 50-luvun, ehkä -58 vuoden juhannuksen tienoilla ollut.”

Tiitinen:
”Ja että Kekkonenkin on ollut tietoinen tästä ja myöntänyt sen, mutta samalla halunnut, ettei sitä kirjata mihinkään eikä asiasta tehdä sen suurempaa numeroa.”

MOT:
”Ammuttiinko teidän tietojenne mukaan kultarannassa tuolloin yksi vai useampia laukauksia?”

Tiitinen:
”Siitä minulla ei ole tietoa.”

Myös Kultarannassa tapaamani professori Timo Soikkanen tuntee tapauksen.

Soikkanen:
”Ensimmäisen kerran mä kuulin siitä 70-luvun puolivälissä, kun eräs ystävä oli täällä töissä. Ja hän kertoi, että täällä on tämmöinen niin kuin huhu tai kertomus, et presidenttiä olisi ammuttu täällä. Mä olin historioitsija enkä sitä uskonut tietenkään, naureskelin vaan, mutta myöhemmin siihen on sitten löytynyt kyllä niin kuin varmuutta, että näin on todella tapahtunut.”

Soikkanen:
”Se, että se on näin epäselvää, niin se sitten taas johtuu presidentti Kekkosen asenteesta. Hän ei halunnut tätä asiaa selvitettävän.”

Hokkanen:
”Täytyy muistaa, että hänellä oli – paitsi nää sisäiset kriisit – niin koko ajan ulkoinen vääntö. Paineet olivat kovat. Elettiin kylmän sodan kaikkein niin kun vaikeimpia aikoja. Aseet kalisivat ja molemmat räjäyttelivät kirmuisia koe… koepommeja.”

LUKIJA:
”Mitä ilmeisimmin asiasta haluttiin vaieta sen vuoksi, että ilmapiiri maassa oli tuolloin poikkeuksellisen kiihtynyt ja levoton. Kekkonen oli saanut jo ennen laukausta useampiakin tappouhkauksia eikä tapahtunutta yritystä siksi haluttu paisutella, jotta ei rohkaistaisi muitakin kiihkomielisiä.” (Lainaus professori Juhani Suomen s-postiviestistä)

Löytyykö Orimattilassa sijaitsevasta UKK-arkistosta lisävalaistusta asiaan? Ainakin sieltä löytyy Urho Kekkosen elämäntyötä yli 300 hyllymetriä. Oppaana on arkistonjohtaja Pekka Lähteenkorva. Käymme läpi Kultarannan välikohtauksen kannalta merkityksellistä aineistoa.

Presidentin viikko-ohjelmista kesäkuulta 1957 löytyy lopulta jotain.

UKK-Arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva: ”Hei, 24.6. Tää on nyt se asia ja vuos -57. Tasavallan presidentti ilmoitti linnarakennuksen 2. kerroksen ikkunan rikkoutuneen. Yhteys ylipoliisipäällikköön.”

Presidentin viikko-ohjelman sisältämä muotoilu on Pekka Lähteenkorvan mukaan peiteilmaus sille, mitä Kultarannassa on tuona juhannusaattona tapahtunut. Lähteenkorva tulkitsee, että arkistolöydös tuo selvyyden välikohtauksen ajankohtaan: presidentti Kekkosta kohti on ammuttu Naantalin Kultarannassa juhannusaattona vuonna 1957.

Lähteenkorva: ””Siis Kultarantahan on sikäli hankala paikka, et siellähän ihan nää maailman huiput on käyneet. Siellä on brezhnevit ja muut käyneet. Et sikäli tässä ei oo mikään vitsi kyseessä. Et jos joku on täräyttänyt sinne, niin mä luulen, et SUPOkin on ollu hyvin niin… siellä on keskusteltu, että miten näitä turvajuttuja tehtäis.”

Seppo Tiitinen johti Suojelupoliisia toistakymmentä vuotta vuosina -78-90. Hän sai ensimmäisen kerran kuulla Kultarannan välikohtauksesta, kun MOT otti häneen yhteyttä keväällä. Yhteydenoton jälkeen nykyinen eduskunnan ykkösvirkamies ryhtyi omista lähteistään selvittämään asiaa.

Tiitinen: ”Minua on jälkikäteen hämmästyttänyt se, että kun nyt kuitenkin tämmöinen joku tapahtuma siellä… ampumistapahtuma siellä on ollut, niin niinä 12 vuotena 5 kuukautena, kun olin Suojelupoliisissa, niin ei missään yhteydessä tullut pienintäkään vihjettä tähän suuntaan miltään taholta. Ja minä nyt sentään olin aika paljon tekemisissä myös presidentin turvavartioston kanssa, jossa oli tuohon aikaan vielä useita henkilöitä, jotka olivat olleet Kekkosen turvavartiostossa alusta lähtien.”

MOT:
”Miten se voi olla mahdollista, että asia ei koskaan noussut puheeksi?”

Tiitinen:
”No ehkä siinä… asianomaiset virkamiehet noudattivat sitä Kekkosen nimenomaista toivomusta, että asiasta ei tehdä numeroa mihinkään suuntaan.”

Soikkanen:
”Se, mikä on erittäin yllättävää on, että presidentti ei siitä mainitse esimerkiksi päiväkirjassaan. Voisi kuvitella, että jos ihmistä kohti ammutaan ja se saa tietää, että häntä kohti on ammuttu, niin että se päätyisi päiväkirjaan. Sehän ei ollut vielä edes julkinen ja sinne hän olisi voinut tilittää siitä asiasta, mut hän ei ole sinnekään kirjoittanut. Se tuntuu aika käsittämättömältä.”

Entinen ammattisotilas Pekka Visuri on toiminut opettajana Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa erityisalanaan paitsi turvallisuuspolitiikka ja strategia myös kylmän sodan poliittinen historia.

Visuri: ”Aseiden käyttöön tottuneita ihmisiä Suomessa oli satoja tuhansia. Ja aseitakin oli ihan riittävästi. Niistä ei ollut pulaa. Ja oli olemassa paljon tämmöstä salaseuratoimintaakin, jossa oltiin valmistauduttu toimimaan Kekkosta vastaan.”

LUKIJA (Ote 3 teoksesta ”Kekkosten miniänä”):
”Teko oli ilmeisen tarkkaan suunniteltu: juhannuksena laukauksen ääni sekoittuisi ilotulitusrakettien räiskeeseen. Luodin osumapaikasta saattoi päätellä, että ampuja tunsi rakennuksen sisätilat.”

Kultarannan henkilökunnan mukaan päärakennuksen portaikossa ei ole enää jälkiä Kekkosta vastaan tehdystä attentaatista. MOT:n kuvausryhmää ei päästetty presidentin kesäasunnon sisätiloihin, joten emme voineet omin silmin varmistua asiasta.

LUKIJA (Ote 4 teoksesta ”Kekkosten miniänä”):
”Kyselin yksityiskohtia presidentin adjutantilta Urpo Levoltakin, joka tyynnytteli ja sanoi, ettei asiasta elämöitäisi eikä tiedotettaisi, koska haluttiin välttää ’ei toivottuja seurauksia’. Tutkimme Sylvin kanssa luodin jättämää jälkeä, mutta mekään emme sitten puhuneet asiasta sen enempää.”

Kultarannan ampujasta ei tiedetä oikeastaan mitään. Jos siitä huolimatta yritetään kurkistaa hänen päänsä sisään, mitä siellä näkyy?

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma:
”Faktoja on tavattoman vähän, niin mikään varsinainen profilointi tai vastaava ei oikein varmastikaan tahtoisi onnistua, mutta jotain todennäköisyyksiin liittyviä johtopäätöksiä tästä voi tehdä. Etenkin sen, että tämä on taitavasti suunniteltu ja toteutettu, Asianomainen ei ole jäänyt kiinni siitä. Hän on ollut ilmeisesti aika lähellä onnistumista ja hän on ollut taitava ampuja, aseenkäsittelijä –ja ilmeisesti hän on valmistautunut tähän pakoon. Sitten hän on ollut siinä määrin harkintakykyinen, että hän ei ole yrittänyt vastaavaa tiettävästi ainakaan uudestaan. Mikään ei viittaa siihen. Eli hänellä on ollut kyky tai harkintamahdollisuus tätä asiaa punnita ja hän on pidättäytynyt toisista teoista, joissa vastaavasti kiinni jääminen olisi epäilemättä silloin paljon herkemmässä.”

Lääketieteen tohtori Hannu Lauerma on kriminaalipsykiatriaan erikoistunut psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri. Hän on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimusprofessori.

Lauerma:
”Motiivin täytyy olla äärimmäinen viha. Ja lienee niin, että henkilökohtainen viha Kekkosta kohtaan on todennäköisin selittäjä, koska 50-luvun lopulla hänen idänpolitiikkansa ja mm. aikaisempi toiminta sotasyyllisyysoikeudenkäynnin yhteydessä oli sellaista, joka herätti valtavan määrän vihaa ja pelkoa. Hänestä kerrottiin sivistyneissäkin piireissä tämmöistä vitsiä tai kerrottiin tarinaa siitä, että oli ihmetelty, että kuinka monta nuorta Schaumannia Suomessa on ja Kekkonen elää silti. Eli tällainen rinnastus Bobrikovin salamurhaan oli tällainen vitsailun aihe tuolloin.”

Hannu Lauerma ei lämpene ajatukselle, että asialla olisi ollut yksittäinen kylähullu.

Lauerma:
”Mielisairas henkilö tekee tämäntyyppisiä tekoja aivan äärimmäisen harvoin. Varsinaisesti mielisairas, hallusinoiva henkilö ei myöskään kovin todennäköisesti pysty näin hyvin suunniteltuun tekniseen suoritukseen ja siitä vaikenemiseen. Eli todennäköisintä minusta olisi se, että tekijä on saattanut olla henkilö, joka toimi kyllä yksin, mutta hyvin pienellä todennäköisyydellä hän on ollut psykoottinen. Kyllä tässä enemmän olisi aineksia epäillä nimenomaan määrätietoista poliittista salamurhaa.”

LUKIJA (Ote 2 teoksesta ”Kekkosten miniänä”):
”Luoti ammuttiin tarkkuusaseella veneestä tai läheiseltä luodolta, ja se iskeytyi päärakennuksen portaikon kiviseinään. Kuulimme pamahduksen ja näimme seuraukset, nyrkin kokoisen loven seinässä, mutta onneksi kukaan ei ollut sattunut olemaan kohdalla.”

Lauerma:
”Tuolloin oli noin 40 vuotta vasta kansalaissodasta. Ja vähän toistakymmentä vuotta myöhempien sotien päättymisestä. Väkivaltaan tottuneita ja sitä välineellisesti käyttämään tottuneita henkilöitä oli leegio. Ja tämä on varmasti syy siihen, että tällaista tekijää ei ole voitu mitenkään sieltä heinäsuovasta neulana haalia.”

MOT:
”Entä, jos tämä ampuja olisi kultarannassa 50-luvun lopulla surmannut presidentti kekkosen?

Visuri: ”Kyllä tasavallan presidentin murha olisi ollut aika järkyttävä tilanne. Jos motiivi olisi ollut jotenkin, vois sanoa satunnainen, satunnainen yrittäjä, niin silloin se olisi ollut yhdistävä tekijä. Mutta jos motiivina olis ollut selkeesti poliittinen tarkoitus, niin silloinhan on vaikea edes arvuutella, mitä kaikkea siitä olisi seurannut.”

Soikkanen: ”Se, että sä poistaisit Kekkosen Suomen historiasta toisen maailmansodan jälkeen, niin se on aika mahdoton ajatus. En usko, että kehitys olisi kuitenkaan suurissa linjoissa mitenkään eri tavalla mennyt, mutta kyllä se niin kun… kaikki pyöri Suomessa niin kun presidentin ympärillä.”

LUKIJA (Ote 5 teoksesta ”Kekkosten miniänä”):
”Ampujaa ei saatu selville, ja minä aloin pelätä teon toistuvan. Kerran turvamiehet pysäyttivätkin Kultarannan aidan yli kiivenneen tunkeilijan, jolla oli ase taskussaan. Sekin tapaus painettiin villaisella. Nähtävästi vastaavaa sattui useamminkin.”

MOT:
”Mikä on arvionne siitä, että jääkö tämä kultarannan välikohtaus – jääkö se ikuiseksi mysteeriksi?

Lauerma:
”Pidän sitä erittäin todennäköisenä, mutta mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.”

Visuri:
”En tiedä, onko jäämässä mysteeriksi, mutta jostain syystä näitä ei ole julkistettu näitä tutkimuksen tuloksia. Se on varmasti tutkittu ja en tiedä myöskään syytä, miksi niitä ei julkisteta.”

Hokkanen:
”Jos siellä, sieltä SUPOn arkistosta sitten jotain, jotain tulee…”

MOT:
”Voidaanko olettaa, että 4 vuoden kuluttua avautuvat suojelupoliisin arkistot jotain kertoisivat tästä tapauksesta?”

Visuri:
”Hyvin todennäköisesti kertovat, koska en usko, että niistä on hävitetty näitä asiakirjoja. Vaikka oli niin sanottuja hyviä syitä painaa villaisella koko tapahtuma, niin silti luulen, että ne on siellä arkistossa edelleen ja luettavissa, että mitä täsmälleen ottaen tiedettiin siitä.”

MOT:
”Voisiko vastaavaa sattua nyky-suomessa?”

Lauerma:
”Periaatteessa kyllä, mutta uskoakseni pienemmällä todennäköisyydellä, koska intohimot ovat nykyään politiikassa kuitenkin jossain määrin pienemmät.”

Lauerma:
”Tämänkaltainen käyttäytyminen poikkeaa erittäin voimakkaasti tyypillisestä suomalaisesta henkirikoksesta, joka on juopuneiden välinen, leimahtavaan raivoon harkitsematta ohjaava tappo. Tässä on kyseessä välineellinen väkivallan käyttö suunnitelmallisesti. Ja se on Suomessa erityisen harvinaista.”

MOT:
”Tuleeko teille mieleen vastaavaa itsenäisen suomen historiasta?”

Lauerma:
”Sikäli ei, että näistä muista on jääty kiinni. Ja eikö jopa esimerkiksi Bobrikovin surmannut Schaumann lähtenyt suunnitelmassaan siitä, että hän tekee itsemurhan. Eli siinä mielessä tämä tapahtuma on minun tietojeni valossa hyvin ainutlaatuinen.”

MOT: Tähtäimessä UKK
TV1 maanantaina 6.10. klo 20

Presidentti Kekkonen murhayrityksen kohteena

Kansan vihan ja ihastuksen kohde

Elävä arkisto:Kekkonen elää arkistossa