Hyppää pääsisältöön

Kumarrus on sekä tervehtimistä että kiittämistä

Kun mies kumartaa, niin nainen niiaa, mikä on periaatteessa sama asia. Pienet pojat pokkaavat ja tytöt lyykistävät, selviää Topi Törmän radio-ohjelmassa vuodelta 1963.

Kumartamisella näytetään nöyryyttä aina Raamatusta ja Koraanista suomalaisiin sananlaskuihin: “sinun tulee kumartamahan Herraa”. Vaikka köyhä on nöyrä ei hänen selkäänsä koskaan saada katkeamaan.

Kumartamiseen liittyy paljon koodistoa, jonka merkitys on himmennyt ajan myötä. Kuitenkin vielä vuonna 1963 nämä säännöt olivat vahvasti läsnä.

“Ensinnä: tervehtimiseen kuuluu aina suora ryhti. Toiseksi: kumarrus on tehtävä perusasennosta, vaikka voihan ohikulkiessaankin kumartaa, ja kolmanneksi: selkää ei köyristetä, se tekee naurettavan vaikutuksen. Pään äkkinäinen nykäyttäminen, niin että hiukset silmille valahtavat, ei sekään ole kaunista. Viidentenä sääntönä mainitsen kantapään kapsauttamisen, joka, jos kohta se sotilaselämään sopiikin, ei sovi siviiliin”, listaa Törmä.

Hän on huomannut niiauksen taipuneen pään nyökkäykselle tervehdystapana. Törmän mukaan tyylikäs niiaus on kuitenkin aina kaunis ja kunnioitusta herättävä tapa. Se vaatii paljon harjoitusta. Nuori nainen niiaa vanhalle ja arvostetulle naiselle. Nuoruus taas on käsite, jolle ei löydy yksiselitteistä rajaa.

Tyylikäs niiaus tapahtuu näin: “paikoillaanniiauksessa toisen jalan siirto taaksepäin tapahtuu sirosti vartalonkiertoa varoen. Kun niiaus tapahtuu liikkeestä, polvien notkistus on taidokas tehtävä. Vartalon yläosa ja pää kääntyy tällöin tervehdittävään päin.”

Teksti: Juhana Säilynoja

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto