Hyppää pääsisältöön

Jauhon kauppa

Jauhon kaupan omistaja Annikki Jauho taikoo itselleen vahingossa leluapinasta elävän apinakaverin, eivätkä loitsut lopu siihen. Kymmenosainen sarjanäytelmä esitettiin vuonna 2002.

Tietolaatikko

Ohjelmasta saa julkaista Elävässä arkistossa vain otteita.

Annikki Jauholla on pulma: rinkilät pitäisi saada paistettua, mutta kokki on lähtenyt lipettiin. Nimestään huolimatta Annikki ei ole kovin kummoinen jauhopeukalo, joten hän turvautuu isotäti-Wilhelmiinan loitsukirjaan. Yrittäessään taikoa itselleen uutta kokkia, loitsiikin Annikki vahingossa leluapinasta elävän.

Siitä lähtien Jauhon kaupassa ei taioissa säästellä, kun Annikki kääntyy Wilhelmiinan loitsujen puoleen kaikissa ongelmissaan: toisinaan pitää saada hiiva toimimaan supernopeasti ja toisinaan tarvitaan lääkettä äkämäkäaamun taltuttamiseksi.

Aina taiat eivät onnistu ihan täydelliseksi. Kun Annikin rakas radio poksahtaa rikki, hän koettaa taikoa apinalle puhekyvyn. Taikajuoma kuitenkin valuu vääriin suihin ja siitä lähtien Annikilla onkin seuranaan laulava kaalinkerä. Rohkeussiirappi tekee Annikin ujosta ihastuksesta Einarista hieman liian ronskin.

Teksti: Sonja Fogelholm

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto