Hyppää pääsisältöön

Isac Elliot: Kansainvälinen huipputuottaja vertasi minua Justin Timberlakeen

Kansainvälisten suurten nimien kanssa työskennellyt tuottaja ja biisinkirjoittaja kertoi Isac Elliotille jotain, mikä jää varmasti nuoren artistin mieleen.

Isac Elliot kävi YleX Jatkojen Tonin ja Alman haastattelussa. // Kuva: YleX / JP Panttila

Poppari Isac Elliot kertoo YleX:lle saaneensa erittäin imartelevaa palautetta kansainvälisille tähdille hittejä kynäilleeltä tuottajalta, Los Angelesissa ja Tukholmassa vaikuttavalta Rami Yacoubilta.

- Se heitti mulle, että sen mielestä mä olen parempi laulaja kuin Justin Timberlake oli 13-vuotiaana. Vielä, kun Justin Timberlake on mun idoli, niin se tuntui ihan kivalta, Isac Elliot sanoo YleX Jatkojen haastattelussa.

Suomalaispoppari sanoo, että tulee todennäköisesti muistamaan parhaiten nämä sanat parhaiten, kun muistelee myöhemmin kakkosalbuminsa, Follow Men, tekemistä. Osallistu kilpailuun – voit päästä Isac Elliotin uutuuslevyn ennakkokuunteluunkautta voit päästä kuulemaan uuden levyn ennen muita.

Tuottaja ja biisinkirjoittaja Rami Yacoub teki aiemmin pitkään työtä hittituottaja Max Martinin kanssa, kunnes perusti oman tuotantotiimin. Yacoub on merkitty usean kansainvälisen megahitin tekijätietoihin. Hän on ollut kynäilemässä Britney Spearsin tähteyden käynnistänyttä ...Baby One More Time -singleä vuonna 1998. Sen jälkeen tuottajan nimi on komeillut muun muassa One Directionin hittien tekijätiedoissa.

"Olen kehittynyt laulajana"

Isac Elliot sanoo, että Yacoubin kanssa on ollut hienoa tehdä uutta levyä. Hitintekijän maanalainen studio on tehnyt vaikutuksen, kun matkalla vastaan ovat tulleet seiniin kiinnitetyt lukuisat kansainväliset menestyslevyt. Yacoubin lisäksi levyä tehty myös huipputuottaja RedOnen kanssa. Tunnettujen kansainvälisten tekijöiden kanssa työskentely on vaikuttanut laulamiseenkin.

- Mä olen oppinut tosi paljon niiltä. Mä olen kehittynyt laulajana, mikä on hieno homma, Isac Elliot sanoo.

Kansainvälinen tunnettuus tai kansainvälisten tähtien kultalevyt eivät kuitenkaan ole Isac Elliotin mielestä tärkeintä tuottajassa ja biisinkirjoitustiimissä.

- Jos on hyvä biisi ja kuulostaa hyvältä, niin ei sillä ole mun mielestä mitään väliä. Eihän fanit sitä mieti, Isac Elliot sanoo.

Suomesta löytyy Isac Elliotin mielestä yhtä hyviä tuottajia kuin ulkomailtakin. Hän nostaa esimerkiksi suomalaisen nuoren tekijän, Elokuu-yhtyeenkin taustalta löytyvän Jonas W. Karlssonin.

YleX on Isac Elliot: RedOne ei ole ainoa uuden levyn huippunimistä - Haussa mm. räppäri, että uudelle levylle on etsitty fiittaajaksi muun muassa räppäriä. Nyt vierailijoista ei saada lisätietoa.

- Levy on spesiaali, mutta kerron siitä myöhemmin lisää. Albumiin liittyy paljon juttuja ja te ette saa varmaan tietää niistä vielä silloinkaan, kun se on tullut, Isac Elliot lisää mystisesti.

Lähteet: YleX Jatkot