JOHANNA ALANKO, 33, (Leena Pöysti) oli koulussa kympin tyttö, joka on aina onnistunut siinä mitä tekee.
Johanna tiesi jo nuorena mitä haluaa: ensin hoitajakouluun opiskelemaan, sitten naimisiin (mieluiten lääkärimiehen kanssa), jonka jälkeen perustetaan yhdessä perhe. Johanna ja työterveyslääkärinä toimiva Toni saivatkin yhden lapsen, Adan, mutta sen jälkeen kaikki ei mennyt enää suunnitelmien mukaan. Johannassa heräsi kunnianhimo opiskella lääkäriksi, mutta aviomies Toni olisi mieluummin toivonut Johannan innostuvan toisen lapsen tekemisestä. Kriisi kärjistyi siihen, että Toni muutti Sveitsiin lääkefirman palvelukseen ja pariskunta päätyi eroon.
Johannalla oli avioliittonsa aikana vispilänkauppaa osaston arrogantin sydänkirurgi Max Hanssonin kanssa. Avioeron jälkeen Johanna ja Max kokeilivat suhdetta, joka päättyi siihen, että Max ei kuitenkaan ollut valmis sitoutumaan vakavammin. Johanna nieli pettymyksensä ja päätti keskittyä lukemaan itsensä Lääketieteelliseen tiedekuntaan.
Tiedekunnan ovet aukenivat ensi yrittämällä, mutta Johanna joutuikin toteamaan, että yksinhuoltajan talous ei kestä opiskelua. Johanna siirsi opintojen aloittamista vuodella. Lisäksi Johannan ja Tonin välit alkoivat lämmetä uudelleen ja he palasivat takaisin yhteen.
Johanna on varsin pidetty kollega. No, joidenkin mielestä Johanna saattaa joskus olla hiukan ärsyttävä pilkunviilauksineen ja sovinnaisine elämänasenteineen, mutta se annetaan Johannalle yleensä anteeksi, niin mukaansatempaavaa Johannan pirteys on. Iiris tosin on usein Johannan kanssa sotajalalla, heillä kun on hyvin erilaiset näkemykset elämästä.
Johanna arvostaa auktoriteettia eikä näe sairaalan hierarkisessa maailmassa ongelmaa, päinvastoin, lääkärithän tietävät potilaan tilanteen parhaiten, koska ovat opiskelleet pidempään.