Hyppää pääsisältöön

Suku ja seitsemän huonetta

Miira Sippolan ohjaama Tapaus Gaala on Myllyteatterin 10-vuotisjuhlanäytelmä.
Timo Ruuskanen ja Kaisa-Liisa Logrén Tapaus Gaalassa. Miira Sippolan ohjaama Tapaus Gaala on Myllyteatterin 10-vuotisjuhlanäytelmä. Kuva: Myllyteatteri/ Lukasz Trzcinski myllyteatteri

Esityksen jälkeen kirjasin nopeasti ylös päällimmäiset vaikutelmat: ”Selittelemätön. Avoin. Kerroksellinen”. Myllyteatterin 10-vuotista taivalta juhlistava Tapaus Gaala näyttäytyi minulle runona, joka on paperin sijaan kirjoitettu näyttämölle.

Miira Sippolan kirjoittama ja ohjaama Gaala kertoo asioista, joista teatterissa usein kerrotaan: perheestä ja suvun historiasta. Näyttämöllä nähdään taiteellinen äiti kaksine tyttärineen, uskovainen vanhapiikatäti, perheyritykselle kaiken uhraavat isoisä ja isoäiti, ja suomenhevostaan ohjaava paappa. Kaiken keskellä Jeesus kantaa ristiään. Juonta ei ole. Sen sijaan on vahvoja hetkiä. On monen sukupolven muistoja, laulua, tanssia, kavioiden kopsetta. Yhdellä tasollaan Gaala on sukutarina. Se on nimensä mukaisesti myös juhla, jonne kaikki nämä sukulaiset on kutsuttu.

Henna Kaikula, Niina Tamminiemi, Idalotta Backman, Kaisa Niemi, Kaisa-Liisa Logrén, Paula Koivunen, Jaakko Kiljunen ja Timo Ruuskanen.

Toisen tason muodostaa 1500-luvulla eläneen nunnan, Avilan Teresan (Pilvi Hämäläinen), näky ihmisen sisällä olevista seitsemästä huoneesta. Sukuhistorian väläykset etenevät arvoituksellisen nunnan ohjailemina huoneesta toiseen. Suorittamisen huone, yksinäisyyden huone, kontrollin huone, ja niin edes päin, viimeisenä kirkkauden huone. Näkyyn sisältyy hieno ajatus: ihmisen tulisi löytää tiensä kohti sisintä huonetta, löytää sisällään hehkuva timantti. Sillä on mahdollista juosta läpi elämänsä tajuamatta koskaan, kuka oikeasti on.

Gaalan lumoavan kaunis, resuinen, itäeurooppalaisen nukketeatterin mieleen tuova estetiikka on puolalaisen Łukasz Trzcińskin käsialaa. Hän on suunnitellut puvut, lavastuksen, sekä kaikessa mukana kulkevat ihmisen kokoiset nuket, roolihahmojen kaksoisolennot, tai ehkä sielut. Äärimmäisen hellässä kohtauksessa roolihahmot silittävät näköisnukkejaan, kuin pitäisivät vihdoinkin sisimmästään huolta.

Timo Ruuskanen. Ohjaaja Sippola istuu itse näyttämöllä, lasten karusellissa. Hän tarkkailee hiljaa tapahtumia, puuttuu välillä vaivihkaisesti johonkin tilanteeseen. Ehkä hän on se lapsi, jonka muistoja ja mielikuvia nämä ovat, jonka näkökulmasta suvun vaiheita avataan? Niin kuin Sippola käsiohjelmassa kirjoittaa: ”Siellä minä odotan, muistojeni huoneessa. Ilman heitä minua ei olisi.” Minua viehätti suuresti tämä lapsen katse. Täti on yhtä kuin kuuma kaakao ja askarteluhetket. Vanha paappa on mielikuvissa hiljaa, hän valjastaa itsensä kuin hevosen, ja askeltaa pellolla hirnahdellen. Hahmo nosti mieleeni vanhan valokuvan, ainoan, jonka olen koskaan nähnyt oman äitini papasta. Kuvassa isopappani on pellolla, totta kai, suomenhevosensa kanssa. Isoisiäni en koskaan saanut tavata. Paapan hautajaiskohtauksessa muistin oman pikkutytön ikäväni.

Tapaus Gaalan näyttelijät ovat huimia persoonallisuuksia kaikki.  Topakka äiti (Kaisa-Liisa Logrén) hyppelehtii ympäriinsä ja hokee: en ole sotaihminen. En ole gaalaihminen. En ole… Tyttäret ovat erilaisia niin kuin siskot usein ovat: toinen sisko (Paula Koivunen) on keimaileva ja tanssiva söpöliini, toinen (Kaisa Niemi) taas on poikamainen älykkö. Uskovainen täti (Niina Tamminiemi) pääsee hilpeään ekstaasiin jumalansa kanssa. Kun isoisän (Jaakko Kiljunen) puhelin pirahtaa, koko perheen on vaiettava. Ja kun bisnes kaatuu, huutaa mies riipovasti tuskaansa. Taustalla isoäiti (Idalotta Backman) raataa ja raataa, pitää kaikkea pystyssä. Yoko Takeda säväyttää itäsaksalaisena konemestarina, ja vaikuttava näky hän on Jeesuksenakin, vaikka hahmo jäi minusta jotenkin irralliseksi.

Paula Koivunen, Niina Tamminiemi, Timo Ruuskanen ja Jaakko Kiljunen.

Eniten minua kosketti Timo Ruuskasen paappa. Olisin voinut katsella hänen hevosellista kopsutteluaan loputtomasti. Toinen ikimuistoinen hahmo on tanssija-sirkustaiteilija Henna Kaikulan tuntematon sotilas. Miten käsittämätön fysiikka Kaikulalla onkaan! Sotilas on kuin elävä nukke, hän hoippuu ja kaatuilee ja taipuu hämmästyttäviin asentoihin, ja onnistuu samalla liikuttamaan hauraudellaan.

Aina ei ollut selvää, miten suvun tapahtumat ja nunnan huoneet liittyivät toisiinsa, ja aivoja alkoi kiristää yrittäessäni tajuta näyttämötapahtumien ajatuksellisia yhteyksiä. Meinasin uuvahtaa, esitys tuntui turhan runsaalta. Mutta lopulta kun pystyin päästämään irti ymmärtämisen pakosta, annoin periksi ja katselin vain, alkoivat kuvat puhutella. Muistoni lähtivät virtaamaan. Niistä syntyi esityksen kolmas taso. Teatterikokemuksesta kasvoi henkilökohtainen ja intiimi.

 

Myllyteatteri: Tapaus Gaala.

Konsepti, teksti ja ohjaus Miira Sippola. Dramaturgia Titta Halinen. Lavastus, esineiden valmistus, pukusuunnittelu Lukasz Trzcinski, äänisuunnittelu Joonas Outakoski, valosuunnittelu Ville Mäkelä. Rooleissa Jaakko Kiljunen, Paula Koivunen, Kaisa-Liisa Logrén, Timo Ruuskanen, Niina Tamminiemi, Kaisa Niemi, Yuko Takeda, Idalotta Backman, Henna Kaikula ja Pilvi Hämäläinen.

Ensi-ilta Kokoteatterissa 10.10.2014. Esityksiä 14.11.2014 saakka.

 

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri