Hyppää pääsisältöön

Suku ja seitsemän huonetta

Miira Sippolan ohjaama Tapaus Gaala on Myllyteatterin 10-vuotisjuhlanäytelmä.
Timo Ruuskanen ja Kaisa-Liisa Logrén Tapaus Gaalassa. Miira Sippolan ohjaama Tapaus Gaala on Myllyteatterin 10-vuotisjuhlanäytelmä. Kuva: Myllyteatteri/ Lukasz Trzcinski myllyteatteri

Esityksen jälkeen kirjasin nopeasti ylös päällimmäiset vaikutelmat: ”Selittelemätön. Avoin. Kerroksellinen”. Myllyteatterin 10-vuotista taivalta juhlistava Tapaus Gaala näyttäytyi minulle runona, joka on paperin sijaan kirjoitettu näyttämölle.

Miira Sippolan kirjoittama ja ohjaama Gaala kertoo asioista, joista teatterissa usein kerrotaan: perheestä ja suvun historiasta. Näyttämöllä nähdään taiteellinen äiti kaksine tyttärineen, uskovainen vanhapiikatäti, perheyritykselle kaiken uhraavat isoisä ja isoäiti, ja suomenhevostaan ohjaava paappa. Kaiken keskellä Jeesus kantaa ristiään. Juonta ei ole. Sen sijaan on vahvoja hetkiä. On monen sukupolven muistoja, laulua, tanssia, kavioiden kopsetta. Yhdellä tasollaan Gaala on sukutarina. Se on nimensä mukaisesti myös juhla, jonne kaikki nämä sukulaiset on kutsuttu.

Henna Kaikula, Niina Tamminiemi, Idalotta Backman, Kaisa Niemi, Kaisa-Liisa Logrén, Paula Koivunen, Jaakko Kiljunen ja Timo Ruuskanen.

Toisen tason muodostaa 1500-luvulla eläneen nunnan, Avilan Teresan (Pilvi Hämäläinen), näky ihmisen sisällä olevista seitsemästä huoneesta. Sukuhistorian väläykset etenevät arvoituksellisen nunnan ohjailemina huoneesta toiseen. Suorittamisen huone, yksinäisyyden huone, kontrollin huone, ja niin edes päin, viimeisenä kirkkauden huone. Näkyyn sisältyy hieno ajatus: ihmisen tulisi löytää tiensä kohti sisintä huonetta, löytää sisällään hehkuva timantti. Sillä on mahdollista juosta läpi elämänsä tajuamatta koskaan, kuka oikeasti on.

Gaalan lumoavan kaunis, resuinen, itäeurooppalaisen nukketeatterin mieleen tuova estetiikka on puolalaisen Łukasz Trzcińskin käsialaa. Hän on suunnitellut puvut, lavastuksen, sekä kaikessa mukana kulkevat ihmisen kokoiset nuket, roolihahmojen kaksoisolennot, tai ehkä sielut. Äärimmäisen hellässä kohtauksessa roolihahmot silittävät näköisnukkejaan, kuin pitäisivät vihdoinkin sisimmästään huolta.

Timo Ruuskanen. Ohjaaja Sippola istuu itse näyttämöllä, lasten karusellissa. Hän tarkkailee hiljaa tapahtumia, puuttuu välillä vaivihkaisesti johonkin tilanteeseen. Ehkä hän on se lapsi, jonka muistoja ja mielikuvia nämä ovat, jonka näkökulmasta suvun vaiheita avataan? Niin kuin Sippola käsiohjelmassa kirjoittaa: ”Siellä minä odotan, muistojeni huoneessa. Ilman heitä minua ei olisi.” Minua viehätti suuresti tämä lapsen katse. Täti on yhtä kuin kuuma kaakao ja askarteluhetket. Vanha paappa on mielikuvissa hiljaa, hän valjastaa itsensä kuin hevosen, ja askeltaa pellolla hirnahdellen. Hahmo nosti mieleeni vanhan valokuvan, ainoan, jonka olen koskaan nähnyt oman äitini papasta. Kuvassa isopappani on pellolla, totta kai, suomenhevosensa kanssa. Isoisiäni en koskaan saanut tavata. Paapan hautajaiskohtauksessa muistin oman pikkutytön ikäväni.

Tapaus Gaalan näyttelijät ovat huimia persoonallisuuksia kaikki.  Topakka äiti (Kaisa-Liisa Logrén) hyppelehtii ympäriinsä ja hokee: en ole sotaihminen. En ole gaalaihminen. En ole… Tyttäret ovat erilaisia niin kuin siskot usein ovat: toinen sisko (Paula Koivunen) on keimaileva ja tanssiva söpöliini, toinen (Kaisa Niemi) taas on poikamainen älykkö. Uskovainen täti (Niina Tamminiemi) pääsee hilpeään ekstaasiin jumalansa kanssa. Kun isoisän (Jaakko Kiljunen) puhelin pirahtaa, koko perheen on vaiettava. Ja kun bisnes kaatuu, huutaa mies riipovasti tuskaansa. Taustalla isoäiti (Idalotta Backman) raataa ja raataa, pitää kaikkea pystyssä. Yoko Takeda säväyttää itäsaksalaisena konemestarina, ja vaikuttava näky hän on Jeesuksenakin, vaikka hahmo jäi minusta jotenkin irralliseksi.

Paula Koivunen, Niina Tamminiemi, Timo Ruuskanen ja Jaakko Kiljunen.

Eniten minua kosketti Timo Ruuskasen paappa. Olisin voinut katsella hänen hevosellista kopsutteluaan loputtomasti. Toinen ikimuistoinen hahmo on tanssija-sirkustaiteilija Henna Kaikulan tuntematon sotilas. Miten käsittämätön fysiikka Kaikulalla onkaan! Sotilas on kuin elävä nukke, hän hoippuu ja kaatuilee ja taipuu hämmästyttäviin asentoihin, ja onnistuu samalla liikuttamaan hauraudellaan.

Aina ei ollut selvää, miten suvun tapahtumat ja nunnan huoneet liittyivät toisiinsa, ja aivoja alkoi kiristää yrittäessäni tajuta näyttämötapahtumien ajatuksellisia yhteyksiä. Meinasin uuvahtaa, esitys tuntui turhan runsaalta. Mutta lopulta kun pystyin päästämään irti ymmärtämisen pakosta, annoin periksi ja katselin vain, alkoivat kuvat puhutella. Muistoni lähtivät virtaamaan. Niistä syntyi esityksen kolmas taso. Teatterikokemuksesta kasvoi henkilökohtainen ja intiimi.

 

Myllyteatteri: Tapaus Gaala.

Konsepti, teksti ja ohjaus Miira Sippola. Dramaturgia Titta Halinen. Lavastus, esineiden valmistus, pukusuunnittelu Lukasz Trzcinski, äänisuunnittelu Joonas Outakoski, valosuunnittelu Ville Mäkelä. Rooleissa Jaakko Kiljunen, Paula Koivunen, Kaisa-Liisa Logrén, Timo Ruuskanen, Niina Tamminiemi, Kaisa Niemi, Yuko Takeda, Idalotta Backman, Henna Kaikula ja Pilvi Hämäläinen.

Ensi-ilta Kokoteatterissa 10.10.2014. Esityksiä 14.11.2014 saakka.

 

Penkkitaiteilija

  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kulttuurijohtaja, kansanmuusikko Sari Kaasinen: "Toimeliaan karjalaisäidin malli ohjaa minua."

    Kulttuurijohtajana olen myös äiti

    Vahvat karjalaisnaiset ja suvun äidit ovat vaikuttaneet Joensuun kulttuurijohtaja ja muusikko Sari Kaasisen elämään. Kolmelle tyttärelleen Kaasinen toivoo antaneensa hyvät elämän eväät. Kaikki kolme ovat jo lentäneet pesästä, mutta naisten välinen yhteys on vahva. Rääkkylän Rasinkylään pari vuotta sitten takaisin muuttanut Sari Kaasinen on aina innostunut uusista haasteista. Joensuun kulttuuri johtajana nykyään toimiva Kaasinen iloitsee kotikaupunkinsa kulttuurimyönteisyydestä.

  • Toivokaa runoja lapsuudesta ja lapsuuden loppumisesta

    Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja.

    Kun koulut loppuvat, valkolakit painetaan päähän ja Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja lapsuudesta ja lapsuuden loppumisesta. Millaisesta lapsuudesta sinun toiverunosi kertoo? Viekö se ikuisesti kestäviin kesiin ja huolettomaan leikkiin vai onko mukana myös tummempia sävyjä?

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Laura Frimanin kolumni: Algoritmi, ota rahani

    Kuratointi on nykyajan luksusta.

    Valmistaudun kuolemaani. Vain toinen lentopelkoinen ymmärtää, että tämä ei ole dramaattinen, vaan realistinen lausunto: yhdentoista kilometrin korkeudessa matkustaminen on sairasta, luonnotonta ja hengenvaarallista, piste.

  • Milleniaali ja homo ehdokas kampanjoi samoilla metodeilla kuin millä Trump ylsi voittoon – Yhdysvalloissa presidenttikisa käy jo kuumana

    Yhdysvalloissa kuohuu jo, vaikka vaaleihin on yli vuosi.

    Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat vasta puolentoista vuoden päässä, mutta kisa Trumpin haastajan paikasta on jo käynnissä. Takavasemmalta yhdeksi kärkiehdokkaaksi on tullut Pete Buttigieg, joka on monien demokraattiehdokkaiden tavoin ottanut opiksi istuvalta presidentiltä. Sääntömuutoksen ansiosta myös puolue-eliitin ulkopuolelta tulevilla on uusi mahdollisuus.

  • Kapellimestari Hannu Lintu rakastaa pitkiä lentoja

    Kapellimestari Hannu Lintu nauttii työstään myös ulkomailla.

    Radion sinfoniaorkesterin järjestyksessä kahdeksas ylikapellimestari Hannu Lintu tekee paljon töitä ulkomailla, viime aikoina erityisesti Tokiossa, Washingtonissa, Dallasissa ja Detroitissa sikäläisten sinfoniaorkesterien kanssa. Konserttimatkat ovat hänelle kuitenkin muutakin kuin työtä: ne merkitsevät omaa aikaa ja lepoa kotikaupungin Helsingin kiireisestä arjesta. Tie maailmanmenestykseen alkoi Raumalta.

  • Last Call! Remu & Hurriganesin viimeinen keikka

    ”Kun mä päätän, että Hurriganesia ei enää ole, sitä ei ole."

    ”Kun mä päätän, että Hurriganesia ei enää ole, sitä ei ole." Remu & Hurriganesin tarina päättyi viimeiseen keikkaan tammikuussa 2018.

  • Margaret Mitchellin Tuulen viemää Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 4.5. klo 19!

    Radion Lukupiirissä luetaan romanttisen kirjallisuuden suurteosta, Margaret Mitchellin Tuulen viemää. Vuonna 1936 ilmestynyt romaani houkuttelee pohtimaan monenlaisia kysymyksiä: Toimiiko Tuulen viemää paremmin kirjana vai elokuvana? Onko Scarlett O’Hara vahva feministinen esikuva vai ärsyttävä ja hemmoteltu äkäpussi?

  • Muovijätteestä syntyvä Plastic Mama saarnaa paremman maailman puolesta

    Koululaisten keräämästä muovijätteestä syntyy jättihame.

    Koululaisten keräämästä muovijätteestä syntyy kymmenen metrin korkuinen hame jonka huipulla taiteilija Kaisa Salmi pitää puhetta paremman maailman puolesta. Plastic Mama -teos nähdään Suomen EU-puheenjohtajakauden avajaisissa kesällä 2019. Kaisa Salmen missiosta kertova Arkistomatka-ohjelma liittyy Ylen I Love muovi -kampanjaan ja se esitetään Teemalla perjantaina 3.5.

  • Järisyttävän feministinen ja räikeän rasistinen - Tuulen viemää on ristiriitainen romaani, joka pitää lukea!

    Huikea lukukokemus, joka läpsii lukijaa kasvoihin.

    - Juha Hurme tässä moi! Mun oli ihan pakko soittaa, kun tää on niin mahtava kirja. Mä oon sivulla 620 ja nyt se s**tanan Scarlett osti itelleen sahan! Mulla menee muut työt ihan metsään, kun vaan ahmin tätä Tuulen viemää... Aloin lukea Margaret Mitchellin Tuulen viemää -romaania korkein ennakko-odotuksin.

  • Kirjailija Kaari Utrio yhdistää kirjoissaan huvin ja hyödyn

    Suomalaiset haluavat rentoutua tiedon parissa

    Rentoutuessaan lukemalla suomalainen haluaa huvin ja hauskuuden lisäksi myös tietoa. Kirjailija ja kustantaja Kaari Utrio teki oivalluksen jo uransa alussa ja niinpä hän on kirjoissaan yhdistänyt historian faktoja romantiikkaan ja jännitykseen. Somerniemellä asuva kirjailija ja kustantaja ei vielä ehdi eläköityä.