Vasta avattu Uusi lastensairaala sai vuoden 2018 Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon. Minna Joenniemi haastatteli pääsuunnittelija Antti-Matti Siikalaa, kun rakentaminen oli vasta alussa. Mitä arkkitehti tuolloin lupasi? Haastattelu on osa Rakenna minut -radio-ohjelmiin liittyvää artikkelien sarjaa.
Arkkitehtipariskunta Antti-Matti Siikala ja Sarlotta Narjus johtavat Arkkitehtitoimisto Sarcia, joka suunnittelee uutta lastensairaalaa. Heidän kolmesta lapsestaan yksi on Lastenklinikan vakiasiakas.
- Olemme olleet Lastenklinikan asiakkaita kohta viitisentoista vuotta. Se on ollut matka, jonka aikana olemme tutustuneet sairaalan lähes kaikkiin osastoihin. On hyvin erilaista olla sairaalassa vastasyntyneen kanssa, kun teinin, joka tarvitsee omaa tilaa. Omasta kokemusta on ollut hyötyä suunnittelussa esimerkiksi keskustellessa lääkärien ja hoitohenkilökunnan kanssa, Siikala kertoo.
Lapsen mukana sairaalassa on useimmiten yksi tai kaksi vanhempaa, monikulttuurisissa perheissä enemmänkin sukua. Siikalan on ollut luontevaa toteuttaa suunnittelussa uuden sairaalan tavoitetta, että perheen tulisi kyetä elämään hoitojen aikana mahdollisimman normaalia elämää. Vanhempien rauhallisuus on tärkeää lapsen toipumiselle. Sitä auttaa, jos vanhemmat voivat esimerkiksi tehdä töitä sairaalasta käsin.
Uuteen lastensairaalaan onkin tulossa työskentelytiloja vanhemmille. Sairaalassa on mahdollista yöpyä lapsen luona. Useimmat potilashuoneet ovat yksityishuoneita ja niihin tulee vanhemmille sänky. Rakennuksen alimpiin kerroksiin tulee parkkitilat nimenomaa potilaiden perheille, jotta sairaan lapsen kanssa ei tarvitse pyöriä etsimässä parkkipaikkaa naapurikortteleista.

Ei mitään wow'ta!
Arkkitehtitoimisto Sarcin ja sen työparin Arkkitehtiryhmä Reino Koivulan suunnittelemaa lastensairaalaa rakennetaan Lastenklinikan viereiselle tontille osaksi Meilahden sairaala-aluetta. Kuumat eli kiireelliset toiminnat sijaisevat sairaalan alimmissa kerroksissa. Vastaanottokerrosten päälle tulee viherkatto, jolle pääsee ulkoilemaan. Potilashuoneet on sijoitettu kahdeksankerroksisen rakennuksen torniin. Kaikista huoneista näkee ulos, toivottavasti myös lasten sängyistä. Se on yhä työn alla.
Lastensairaalan tunnistaa hyvin sairaalaksi. Nyt ei tehdä wow-arkkitehtuuria.
- Sitten kun ensimmäinen leikkaussali syntyy frankgehrymäisellä wow-tyylillä niin sitten voi syntyä myös ensimmäinen sairaala, joka tehdään sillä tavalla, Antti-Matti Siikala naurahtaa.
Sairaalat ovat eräänlaisia koneita. Niissä hoitotulokset ovat ensisijalla. Suunnittelu tehdään hoidon tarpeiden mukaan. Lastensairaalassa on kaikki suuren keskussairaalan toiminnot saman katon alla. Se on yliopistollinen opetussairaalassa, jossa on tiloja äidinmaidon vastaanottopisteestä nuorten harjoituskeittiöön ja vainajien tiloihin. Tiloihin liittyvien tunteiden kirjo on suuri.
- Tämä on vaikeinta mitä olen urallani suunnittelut ja siksi se on niin tavattoman kiinnostavaa. Itseänikin vähän jännittää, miten näihin kaikkiin odotuksiin kykenemme vastaamaan.
Siikala toimistoineen on suunnitellut Sanomatalon Helsinkiin ja Joensuuhun metsäntutkimuslaitos Metlan. Hannoverin maailmannäyttelypaviljongissa, Koneen päämajan julkisivussa sekä Opetusviraston muodonmuutoksessa Helsingin Hakaniemessä Sarc elävöitti rakennuksia lasisella julkisivulla, johon on tehty kuviota silkkipainotekniikalla.
Tällä kertaa Sarc ei käytä ornamentiikkaa uuden lastensairaalan julkisivussa. Mutta värikäs siitä tulee. Kuviointi sopii paremmin sisätiloihin ja lapsen kannalta oikealle korkeudelle. Arkkitehtitioimistossa mietitään myös, millaista kattoa nuoret potilaat haluavat katsoa, kun heitä kuljetetaan sängyssä käytävillä. Maailmalla on esimerkkejä siitä, että magneettikuvaushuone on muutettu elämykseksi, merenalaiseksi maailmaksi. Hoitotoimenpiteitä helpottaa, jos lapsi voi keskittyä johonkin muuhun. Aulaan Siikala toivoo lasten rakastamaa elementtiä, suurta akvaariota.

Onko suunnittelussa liian kiire?
Lastensairaan keräyssivuilta saa käsityksen, että osallistuminen jouduttaa rakennustöitä. Rakentamisen laadun kannalta kiire ei ole aina hyväasia. Uusissakin kouluissa on homeongelmia. Vastuu on rakennuttajalla, mutta arkkitehtikin voi ehkäistä omalla tahollaan homeongelmien riskiä.
- Lastensairaala ei ole oikea paikka kokeilla uusia rakennusmateriaaleja ja menetelmiä. Iso vastuu myös rakennuttajalla, sanoo arkkitehti Antti-Matti Siikala
Lastensairaalan on kaavailtu valmistuvan 2017, jolloin Suomi täyttää sata vuotta.
- Se on huomattavan tiukka aikataulu. Tämän hetkinen käsitys on, että se valmistuu ainakin osittain vuonna 2017. Mutta on tietenkin selvä, että lopputulosta ei voi riskeerata minkäänlaisella aikataululla.

Rakenna minut
Rakenna minut on 10-osainen sarja, jossa Minna Joenniemi viettää avoimien ovien hetkeä ajankohtaisen arkkitehdin kanssa. Sarjassa kysytään, millainen on hyvä lastensairaala, kirjasto, kiinalainen kulttuurikeskus, tansanialainen turvakoti, Puolan juutalaisten historiallinen museo, yhteisöllinen kerrostalo ja joulupukin virka-asunto. Minna Joenniemi on aiemmin tehnyt televisioon Taloraateja ja rakennussuojeluohjelmaa Suojele minua.
Kuuntele Rakenna minut maanantaisin klo 17.40 Ylen Radio 1 tai Yle Areenasta.
Rakenna minut on osa Ylen urbaanin arkkitehtuurin teemasyksyä, johon liittyy myös Yle Teemalla Kaupunki uusiksi, jossa nuoret arkkitehdit suunnittelevat Suomea paremmaksi kaupunki kerrallaan.
Lastensairaalasta keskustellaan myös Arkkitehtuurimuseossa.
Kaupunki uusiksi Yle Teemalla ja Areenassa alkaen 20.10.2014 klo 21.00
Taloraati Areenassa
Suojele minua! Areenassa
Eve Mantun on myös seurannut radio-ohjelmassaan Lastensairaalan tilannetta.
Lasten ideoita Lastensairaalaksi löydät täältä.