Hyppää pääsisältöön

Andy McCoy sekoilee Heikki Kuulan uutuusvideolla – katso

Andy McCoy esiintyy Heikki Kuulan Helsinginkatu-nimisellä uutuusvideolla.

Andy McCoy on oikealta nimeltään Antti Hulkko. Monet artistit käyttävät taiteilijanimeä. // Kuva: Hanne Kautto / YleX

Heikki Kuulan perjantaina 17. lokakuuta julkaistu sooloalbumi, Heijastuksia täydelliseltä rundilta, jatkaa sisällöllisesti samaa linjaa edeltävän _Blacksuami-_levyn kanssa: Kertoja elää kalliolaista rappioromantiikkaa. Musiikillisesti soul-samplet ovat vaihtuneet rokimpaan meluun ja keikoilla soittaakin muun muassa legendaarisen punkbändin Anal Thunderin jäseniä. Albumilla vierailee muun muassa Reginasta tuttu unipoppari Iisa, folk-laulaja Kari Tapiiri sekä räppäri Paperi T.

- Olen tarkkailija ja kirjoitan siitä mitä näen. Olen syntynyt Kalliossa, keikkailen sata keikkaa vuodessa ja näiden kahden maailman kuvaaminen on ollut keskiössä uudella levylläni. Isoisäni oli merimies ja kiertelevä katusoittaja nuorena miehenä, ja on mielenkiintoista nähdä kuinka itse on ajautunut hyvin samanlaisille urille, Kuula kertoo.

Kuulan Helsinginkatu-musavideossa seikkailee myös legendaarinen kitarasankari Andy McCoy.

- Andy yrittää päästä Helsinginkadun päästä päähän, Kuula kertoo YleX:n Viikon albumi -haastattelussa.

Katso video alta.

Kuuntele albumi alta.

Lähteet: Youtube, YleX