Hyppää pääsisältöön

Olipa ihana juttu

Minna Suuronen ja Ylermi Rajamaa Ryhmäteatterin Supernaiivissa.
Minna Suuronen ja Ylermi Rajamaa Ryhmäteatterin Supernaiivissa. Minna Suuronen ja Ylermi Rajamaa Ryhmäteatterin Supernaiivissa. Kuva: Ryhmäteatteri/ Janne Siltavuori supernaiivi

Nyt tulee paljon adjektiiveja! Ryhmäteatterin Supernaiivi on nimittäin mainio esitys, hauska, vikkelä, lämpöinen ja viisas. Tiina Lymi on dramatisoinut ja ohjannut esityksen Erlend Loen samannimisen hittiromaanin pohjalta. Itse en ole lukenut kirjaa – luultavasti teatterielämyksen eduksi. Monesti on nimittäin käynyt niin, että teatteriesitys on kärsinyt siitä, että alkuteos on ollut tuoreessa muistissa. Etenkin jos kyseessä on komedia. Huumori kun perustuu paljolti yllätyksiin.

Sain katsella Supernaiivin kipuilua tyhjyyden, tylsyyden ja tarpeettomuuden tunteidensa kanssa - ilman aavistustakaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ylermi Rajamaa. Kuva Janne Siltavuori.

Ylermi Rajamaa on täydellinen roolissaan Supernaiivina, 25-vuotiaana journalismin opiskelijana, joka on täysin hukassa, jo aikuinen, mutta silti lapsi. Mikään ei tunnu miltään. Perhe on henkisesti kauempana kuin universumin kaukaisin tähti. Tyttöystävää ei ole, kaikki mittarit elämässä näyttävät nollaa. Todellisuus pysyy jotenkuten kasassa vain laatimalla loputtomia listoja. Rajamaa on luonteva, herkkä, hömelö, huvittava, ja silti uskottava ahdistuksessaan.

Ylermi Rajamaa ja Robin Svartström. Kuva Janne Siltavuori.

Muutenkin Supernaiivissa näytellään herkullisesti. Ryhmäteatterin näyttelijät ovat tottuneet vaihtamaan tulipalokiireellä koomisesta tyypistä toiseen, ja Tiina Lymin ohjaus ottaa tuosta kokemuksesta ilon irti. Robin Svartström on esimerkiksi eskarilainen Börre,  tapsarautavaaramaisen vakaa vaari ja lipevä bisnesmies-isoveli - kaikki kokonaisia, täysiä ihmisiä. Teatterissa mukana ollut ystäväni hämmästeli nimenomaan tätä: miten helppo olikaan hyväksyä Svartströmin olevan milloin pikkupoika, milloin vanha mies. Minna Suuronen naurattaa muun muassa kolmena erilaisena äitinä, ja varsinkin Supernaiivin sisäisenä Albert Einsteinina, joka näyttää nuorelle miehelle olemassaolon valtavuuden. Anna-Riikka Rajanen on hurmaava koomikko, suorastaan pirskahteleva monissa rooleissaan. Rajasen nauravainen Lise on niin valloittava tyttö, että häneen ihastui varmasti Supernaiivin lisäksi vähintään puoli katsomoa.

Anna-Riikka Rajanen ja Ylermi Rajamaa. Kuva Janne Siltavuori.

Videoita käytetään ketterästi synnyttämään erilaisia tiloja: on kyseessä sitten avaruus tai New York. Videopuhelut, googlehaut, musiikkivideot ja muut piirtyvät seinille luontevana osana päähenkilön elämää. Esitys saa taitavasti ja suorastaan fyysisesti kiinni ajan suhteellisuudesta. Siitä, miten erilaiselta aika eri tilanteissa, eri ihmisille tuntuu. Ja siitä, miltä tuntuu, kun itse on eri ajassa ja rytmissä kuin maailma ympärillä.

Minusta sekä ohjauksesta että näyttelijäntyöstä henki tämän pöhkön ihmislajimme syvä tuntemus. Ja mikä parasta: loppu on onnellinen. Mutta ei imelä.  

Ryhmäteatteri: Supernaiivi. Ohjaus ja dramatisointi Tiina Lymi
Lavastus ja pukusuunnittelu Janne Siltavuori, valosuunnittelu: Tomi Tirranen, äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen, videosuunnittelu Ville Vierikko, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen. Rooleissa Ylermi Rajamaa, Minna Suuronen, Robin Svartström, Anna-Riikka Rajanen, Ville Vierikko. Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 9.10.2014. Esityksiä 20.12.2014 saakka.


Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri