Hyppää pääsisältöön

Varaventtiilissä sai valittaa kaikesta

Lukijakirjeistä koottu sanakollaasi (2014)
Lukijakirjeistä koottu sanakollaasi (2014). Lukijakirjeistä koottu sanakollaasi (2014) Kuva: Yle kollaasi,sanat

Pitäisikö autoista poistaa roiskeläpät? Kiroillaanko kirjoissa liikaa? Eikö Hyvinkäältä löydy kunnon suolasilliä tai Hämeenlinnasta sopivia alushousuja? Niilo Ihamäen 1960-luvun alussa toimittama Varaventtiili oli aikansa Kansanradio, jossa mikään asia ei ollut liian pieni purnattavaksi.

Varaventtiilin aikoihin ei tekniikka vielä mahdollistanut puhelinkontaktiohjelmia, joten kuulijat esittivät huomionsa, valituksensa tai toiveensa kirjeitse nimimerkkiä käyttäen. Sarjasta on jäljellä Ylen radioarkistossa vain yksi tallenne.

Säilynyt ohjelma alkaa kirjeellä, jossa kysellään neuvoja kiusalliseen nikotteluun. Veden juominen päällään seisoen on osoittautunut ongelmalliseksi.

Loput yhteydenotot keskittyivät kaikkien asioiden vastustamiseen.

Esimerkiksi kauppojen valikoimista ja palvelusta löytyi paljon puutteita. Naisten alushousut ovat liian lyhytlahkeisia. Lieksassa kiusaa kauppojen epähygieenisyys. Turkkirouva saa parempaa kohtelua kuin nukkavieru kansalainen.

Myös kieliasiat ovat monen sydämellä. Taksi-sana pitäisi korvata 'vuokra-autolla', ja ällöttävä anomus-sana tulisi heittää vanhentuneena romukoppaan.

Kaikki on väärin

Taajamissa tehdään tarpeita rappukäytäviin, siksi katujen kulmiin olisi palautettava peltikopit. Naapurit utelevat alinomaa, mistä toinen on tulossa tai minne menossa, vaikka heidän pitäisi pysytellä omissa oloissaan. Hyvinkäällä naapurin poika kiusaa tyttöjä koulumatkalla, ja Lapaluodossa kaivovesi on ruosteista.

Maallakaan ei ole hyvä. Vieraita käy kutsumatta, ja asuminen on ahdasta. Metsätyömiesten kintaat on suunniteltu liian leveäsuisiksi, niin että lumi menee niistä sisään. Metsästyslaki syrjii maattomia.

Myös tanssipaikkojen humalaiset pojat harmittavat. Kotkassa nuoret tungeksivat vanhojen humppatansseissa ja huomauttelevat musiikin laadusta. Juhlatilaisuuksien puhujat tärkeilevät uuvuttavasti, eikä häissä osata kunnolla maakuntalauluja.

Yleisiä elämänohjeitakaan ei kirjeissä unohdeta: Jos kanssaihmistä ei ole siunattu huumorintajulla, on huomaavaista olla olematta liian iloinen. Se voi näet loukata häntä.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto