Hyppää pääsisältöön

Isac Elliot kutsuu kaikki fanit uuden levyn julkaisutapahtumaan

Levyn julkaisutilaisuus on Helsingissä 7. marraskuuta.

Isac Elliot // Kuva: YleX

Isac Elliot kutsuu fanit juhlimaan uutta Follow Me -albumia Helsingin keskustan kauppakeskus Forumiin. Vapaan sisäänpääsyn julkaisutapahtuma on perjantaina 7. marraskuuta kello 18-19. Samalla Isac Elliot tapaa faneja ja jakaa heille nimmareita.

Follow Me -albumia on äänitetty kesän aikana ympäri maailman. Helsingissä, Tukholmassa, Lontoossa ja Los Angelesissa työstettyä albumia on tehty kansainvälisten huipputuottajien johdolla.

Albumin julkaisun jälkeen alkaa Isac Elliotin _Save A Girl Tou_r -kiertue, jonka ensimmäinen keikka on Helsingin The Circuksessa marraskuun 23. päivä.