Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Nopeus valttia vakuumikonetestissä

Vakuumikoneen eli tyhjiöintilaitteen luvataan lisäävän ruuan säilyvyyttä reippaasti. Kuningaskuluttajan testissä selvisi, että kotikäyttöön myytävä vakuumikone on pehmeiden tuotteiden käsittelyssä liian kovakourainen ja voi pistää naapurisovun koetukselle.

Vakuumikoneen idea on pakata ruoka mahdollisimman hapettomaan tilaan, jolloin bakteerien kasvu hidastuu ja ruoka säilyy paremmin. Ruoka laitetaan pussiin ja pussin suu kiinni koneeseen. Sitten laite imee ilmaa pussista ja saumaa sen tiiviisti.

OBH Nordican käyttöohje antaa täsmällisiä lupauksia siitä, kuinka paljon vakuumi pidentää ruuan ikää. Naudan säilyvyyden vakuumi nostaa puolesta vuodesta jopa kolmeen vuoteen pakkasessa, sanoo käyttöohje.

Tässä testissä kokeiltiin, kuinka helppoa koneita on käyttää ja miltä ruoka maistuu vakuumisäilömisen jälkeen.

Kolme kovaa promarttaa: Sanna Aalto, Jaana Mertama ja Annukka Lankinen.
Kolme kovaa promarttaa: Sanna Aalto, Jaana Mertama ja Annukka Lankinen. Kolme kovaa promarttaa: Sanna Aalto, Jaana Mertama ja Annukka Lankinen. Kuva: Yle testiryhmä

Kuningaskuluttajan testiin otettiin kolme vakumointilaitetta noin satasen hintaluokasta: Foodmax Optima (80 €), Foodsaver V2040 (129 €) ja OBH Nordica 7951 (89 €).

Testiryhmämme koottiin arjen taitoja edistävästä ProMartat-yhdistyksestä. Sanna Aalto, Jaana Mertama ja Annukka Lankinen tietävät, että etevänkin kokin keittiössä ruuan säilyttäminen tuottaa pulmia.

Esimerkiksi parmesaanijuusto, lapsiperheen isot satsit ja yrttien säilyttäminen ovat aiheuttaneet haasteita.

Vakuumikoneen käyttäminen on äänekästä hommaa

Kaikki koneet olivat suhteellisen äänekkäitä. Laitteita ei varmaankaan kannata käyttää kerrostalossa kovin myöhään illalla, jos haluat pysyä väleissä naapurien kanssa. OBH Nordica oli korvakuulolta hiljaisin.

Testivoittoon kohonnut OBH Nordica myös teki myös pussin vakumoinnin ja saumauksen kaikkien nopeimmin.

Sämpylä vakuumissa
Sämpylä rutistuu vakuumikoneessa helposti. Sämpylä vakuumissa Kuva: Yle vakuumikone

Sekin huomattiin, että tyhjiöinti täysteholla ei tee hyvää pehmeille tuotteille, kuten leiville. Kone rutistaa leivän kasaan. Muoto ei palaudu enää muutaman päivän säilytyksen jälkeen. Sen sijaan banaani ja tomaatti pitivät muotonsa hyvin täysteholla vakumoitaessa.

Raati tuumi, että leivonnaiset kannattaisi rutistumisen ehkäisemiksi esipakastaa ennen vakumointia ja niiden varsinainen säilytys tulisi tehdä pakkasessa. Sanna ja Jaana eivät esipakastuksesta juuri innostuneet vaivalloisuuden takia, mutta Annukalle esipakastus sopisi, jos pitää säilöä isoja määriä.

Jokaisessa laitteessa voi ehkäistä ruokien rutistumista niin, että ilman poistaminen pussista katkaistaan halutussa vaiheessa. Tällöin säilyvyys ei ole paras mahdollinen, koska pussiin jää vähän ilmaa.

Jokaiseen laitteeseen voi ostaa erikseen tyhjiöintiastioita, joissa esimerkiksi pehmeä sämpylä ei takuulla rutistu. Säiliö ei kuitenkaan ole tilankäytön kannalta niin hyvä ratkaisu kuin pussi.

Nestemäisten tuotteiden, kuten keittojen säilömiseen astia on parempi kuin pussi, sillä laite saattaa imaista sisäänsä nesteitä pussiin säilöttäessä.

Vakuumista muovin hajua, mutta ei makua

Tässä testissä ei päästy koettelemaan säilyvyyden äärirajoja. Makuasioihin saatiin tuntumaa vain viikon vakumointisäilytyksellä.

Huoneenlämmössä säilytettyihin leipiin oli kertynyt hometta.

Jokaisen laitteen vakumointipakkaukset pysyivät viikon tiiviinä. Huoneenlämmössä säilytettyihin leipiin oli kertynyt hometta, kun parasta ennen päivästä oli kulunut noin viisi vuorokautta.

Vakumoitua savukalaa säilytimme pakkasessa. Kaloihin oli tarttunut muovin hajua pusseista, mutta kala maistui kuitenkin lämmityksen jälkeen hyvältä ja mehukkaalta ilman mitään sivumakuja. Vakumoinnin idea onkin välttää kuivuminen ja muut pakkasvauriot.

Raati tuumi, että vakuumikone soveltuu hyvin lihan ja kalan säilyvyyden lisäämiseen pakkasessa silloin, kun määrät ovat isoja. Laite sopiii vaikkapa metsästäjälle tai kalastajalle. Tai vaeltajalle, joka haluaa pakata ruuan sopiviin kerta-annoksiin.

Vakuumikelmua leikataan
Vakuumipussit ovat kalliita. Vakuumikelmua leikataan Kuva: Yle vakuumikelmu

Viikon kokeiluissa saatiin viitteitä, että parmesaanijuuston ja salaatin säilyvyys kohenivat vakuumin myötä jääkaapissa. Sen sijaan Jaanan mielestä kanan pilaantuminen ei hidastunut.

Jokaisen laitteen valmistaja suosittelee, että laitteissa käytetään vain valmistajan omia merkkikohtaisia pusseja. Se ei ole ihan halpaa, sillä noin 20 kertaa 30 -senttisen pussin hinta on 0,24 € - 0,37 € kappaleelta. Pussit voi kuitenkin pestä ja käyttää uudelleen.

Laitteisiin saa myös pakkausrullia, joista pussit tehdään itse saumaamalla. Jostain syystä pakkausrullien käyttö ei nettihintojen perusteella tule yhtään halvemmiksi valmiisiin pusseihin nähden, vaikka vaivaa on enemmän.

Varo botulismia!

Tyhjiöpakkaamisen mainostetaan lisäävän ruuan säilyvyyttä. Tyhjiöön liittyy kuitenkin myös harvinainen mutta erittäin vakava ruokamyrkytysvaara.

Tyhjiöpakkauksen hapettomuus mahdollistaa clostridium botulinum –bakteerin elämän.
Kyseinen bakteeri lisääntyy vain hapettomissa oloissa. Se tuottaa hermomyrkkyä, joka aiheuttaa harvinaisen mutta jopa hengenvaarallisen halvaustilan, botulismin.

Kala vakuumissa
Savukalan säilytyksessä pitää olla huolellinen Kala vakuumissa Kuva: Yle vakuumi

Suomessa erityisenä riskielintarvikkeena pidetään vakuumipakattua lämminsavukalaa, mutta savukala ei ole ainoa botulismin lähde. Botulismin lähteitä ovat olleet kalan ohella ainakin jotkut vihannekset ja liha.

Riittävän kylmä säilytys antaa suojaa botulismia vastaan, sillä elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan clostridium botulinum -bakteeri ei lisäänny alle +3:n lämmössä. Kotijääkaapin säätäminen sellaiseen lämpötilaan voi olla hankalaa, mutta pakastimessa botulinum-bakteerin vaaroja ei pitäisi syntyä.

Plussat ja miinukset

Testin voittaja: OBH Nordica Food Sealer 7951, hinta 89 €

OBH Nordica 7951
OBH Nordica 7951 OBH Nordica 7951 Kuva: Yle vakuumikone

+ pieni koko, helppo säilyttää
+ nopein
+ korvakuulolta hiljaisin
- ei tämäkään ole äänetön

pussin hinta (22 cm * 30 cm) 0,34 € / kpl


2. Foodsaver V2040, hinta 129 €

Foodsaver V2040
Foodsaver V2040 Foodsaver V2040 Kuva: Yle vakuumikone

+ saumat pitivät
- äänekkyys

pussin hinta (20 cm * 28 cm) 0,37 € / kpl


3. Foodmax Optima, hinta 80 €

Foodmax Optima
Foodmax Optima Foodmax Optima Kuva: Yle vakuumikone

+ saumat pitivät
+ edullisin laite ja edullisimmat pussit
- kannen sulkeminen vaati raadin mielestä harjaantumista
- käyttöohjeessa virheitä

pussin hinta (22 cm * 30 cm) 0,24 € / kpl

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.