Hyppää pääsisältöön

Tyttö ja tanssiva karhu on surullinen balladi sirkuksesta

Marja-Leena Mikkolan väkevä ja mieleenpainuva runo tytöstä ja sirkuksen tanssikarhusta kuultiin vuonna 1978 lauluna tv-näytelmässä Kun käki ei enää kuku. Kaj Chydeniuksen sävellyksen esitti siinä Rea Mauranen.

Mikkolan käsikirjoittama ja Kaisa Korhosen ohjaama näytelmä kertoo vanhoista luokkatoveruksista, jotka ovat lähteneet entisen koulunsa juhlista jatkoille rantahuvilalle. Vuorokauden mittaan käydään läpi, mitä kustakin on 15 vuoden aikana tullut.

Työsuojeluinsinööri, puolisoaan pettävä Mara (Eero Melasniemi) on pettynyt elämänvalintoihinsa ja puhkeaa illallispöydässä katkeraan itkuun. Taiteilijaisäntä Jokke (Tom Wentzel) ehdottaa, että kiusalliseksi muuttunutta tunnelmaa nostatettaisiin laululla.

Tehtävä lankeaa Sinille (Rea Mauranen) ja kitaraa soittavalle Sashalle, seurueen ikuiselle pellelle (Esa Pakarinen jr). Kaksikko tapailee ensin paria iloisempaa ikivihreää, mutta sen jälkeen Sini virittää surullisen tarinan tytöstä ja karhusta.

Raskasta ja keveää

Marja-Leena Mikkolan vuonna 1976 kirjoittama Tyttö ja tanssiva karhu on kansanballadimainen, monitasoinen laulu rakkaudesta, maailmasta, elämästä, unelmista ja taiteesta.

Alussa kohdataan tyttö, ilmeisesti ison talon kasvatti, joka on elänyt turvattua ja huoletonta elämää. Markkinoilla hän katsoo karhua silmiin ja hylkää siitä paikasta kotinsa lähteäkseen sirkuslaisten matkaan. Ilveilijät tuovat edes hitusen valoa ja iloa synkkään "tulen ja sauhun" aikaan. Markkinatiellä tyttö oppii, "mikä on raskasta ja mikä keveää".

Laulu on myös tarina kiduttavasta, onnettomasta lemmestä. Tytön soiton tahtiin tanssiva karhu riutuu rakkaudesta kumppaniinsa, joka ei koskaan voi tulla hänen omakseen. Lopussa rakastettu antaa heikoksi käyneelle eläimelle armoniskun.

Sasha uskoo laulun kertovan hänestä, sirkustaiteilijasta ja nykyisestä strippiravintolan pitäjästä. Juopunut Mara tulkitsee sen kuitenkin itselleen suunnatuksi. "Ei tuollaisia lauluja olekaan!" hän huutaa suuttuneena. Myöhemmin Mara löydetään upoksissa rantavedestä, mutta hänet pelastetaan viime tingassa.

"Saa jäädä salaperäiseksi"

Vuonna 2005 tehdyssä haastattelussa Marja-Leena Mikkola sanoo runonsa voivan sijoittua mihin maailmanaikaan hyvänsä, sillä "aina on tulta ja sauhua, kauhua ja kuolemaa". Silti taide – runo, laulu, teatteri, sirkus – jatkaa kulkuaan vuosisadasta toiseen. Sen markkinatie on olevinaan keveä, mutta se vaatii veronsa.

Syvempään tulkintaan kirjailija ei antaudu, sillä runo "saa jäädäkin vähän salaperäiseksi". Keittiönpöydän ääressä se joka tapauksessa syntyi.

Vahvapoljentoista ja vaikuttavaa tekstiä on kuulijoiden toivomuksesta esitetty moneen otteeseen radio-ohjelmassa Tämän runon haluaisin kuulla. Sen ovat laulaneet levylle mm. Rea Mauranen, Anneli Saaristo, Taru Nyman, Susanna Haavisto ja Heikki Lund. Runo antoi nimen myös Ylen vuonna 1993 perustamalle Tanssiva karhu -runopalkinnolle.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto