Hyppää pääsisältöön

Anna Puu yllättää pariskunnan koskettavalla balladilla

Tommi luulee viettävänsä tavallista kesäpäivää Suomenlinnassa, mutta hän ei tiedä, että hänen puolisollaan Jennillä on muita suunnitelma. Avioparin kahvihetki keskeytyy, kun jousiorkesteri alkaa soittaa herkkää balladia pariskunnalle. Pian soittoon yhtyy pianisti, laulaja Anna Puu ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunta.

Vuonna 2007 Jenniltä löydettiin kuulovamma, mikä on muuttanut pariskunnan maailmankatsomusta. Lasten kanssa kuuleminen on vaikeaa ja kuulo tulee huononemaan koko ajan. Läheisten kanssa kommunikointi on kuitenkin helpointa, sillä heillä on tutut äänet ja eleet.

”Olen hirmu kiitollinen, että Tommi hyväksynyt minut ja kestänyt kuopat. Halusin yllättää Tommin juuri tällä kappaleella, sillä hän on aina vaikeina aikoina soittanut tätä biisiä. Kappaleen sanoma on kaikista merkityksellisin. Se, että ihmiset tukeat toisiaan ylä- ja alamäissä sekä täydentävät toisiaan”, Jenni sanoo.

Anna Puu kommentoi yllätystään:

SuomiLOVE Kakkosella 15.11. alkaen!

Kaikki SuomiLOVE-tarinat

Lisää ohjelmasta