Hyppää pääsisältöön

Naurujoogassa saa nauraa tyhjästä

Naurujoogassa ei naureta siksi, että ollaan onnellisia, vaan ollaan onnellisia, koska nauretaan. Intialaisen lääkärin oivalluksesta syntynyt menetelmä naurattaa ihmisiä jo ympäri maailmaa. Suomessa hörähdettiin ensimmäiset jooganaurut 2000-luvulla.

Kun intialainen lääkäri Madam Kataria perehtyi vuonna 1995 tutkimuksiin naurun vaikutuksesta hyvinvointiin, halusi hän kokeilla sitä käytännössä. Puistossa Mumbaissa hän pyysi ihmisiä tulemaan kokeilemaan yhdessä nauramista.

Aluksi ryhmäläiset naurattivat toisiaan vitseillä, mutta se ei aina ollut helppoa. Sitten Kataria oivalsi, että nauraa voi myös ilman syytä ja että ns. keinotekoisella naurulla on samat terveysvaikutukset. Harjoituksen aikana tietoisesti aiheutettu nauru muuttuu usein aidoksi nauruksi. Ja ryhmässä nauru tarttuu ja katsekontakti lisää sen määrää.

Kataria kehitti metodiaan ja yhdisti siihen joogisia hengitysharjoituksia. Tuloksena oli "naurujooga", joka lopulta levisi yli 70 maahan.

Suomeen naurujooga rantautui vuonna 2001, kun ensimmäiset ohjaajat kouluttautuivat Ruotsissa. Essi Tolonen oli Katarian ensimmäisiä suomalaisia oppilaita ja koulutuksensa jälkeen hän aloitti naurujoogatoiminnan Suomessa vuonna 2003.

Ajankohtaiset kakkosen jutussa aiheeseen johdatellaan hieman varautuneella juonnolla:

"Se jolla on hyvä nauru on hyvä ihminen, väitti kirjailija Feodor Dostojevski aikoinaan. Liekö hyvät ihmiset katoava laji, kun nauramista on ryhdytty ihan kouluttamaan."

Jutussa nähdään Tolonen opettamassa ryhmälle naurujoogaa sekä kertomassa mitä on "metrinauru", "teepussinauru" ja "kännykkänauru". Niiden ideana on kytkeä nauru tuttuihin asioihin, jolloin ne muistuisivat mieleen arjessakin.

Tolosen mielestä nauraminen on hyvä tapa rentoutua ja nauruharjoitus tarjoaa helpon tavan saada yhteyden omaan nauruunsa.

Nauraminen kannattaa, sillä se tutkitusti vähentää stressiä, ahdistusta ja aggressiivisuutta. Nauru lisää endorfiinien määrää ja vaikuttaa siten mielihyvän tuntemuksiin sekä lievittää kipua.

Teksti: Heidi Sommar

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto