Hyppää pääsisältöön

Yö pitkä, elokuva lyhyt

teemaillan tunnuskuva
teemaillan tunnuskuva yö pitkä elokuva lyhyt

Teemalla järjestetään 21.12. vuoden pisimmän yön ja kansainvälisen lyhytelokuvapäivän kunniaksi toisen kerran lyhytelokuvan teemailta. Neljän tunnin ilta koostuu neljästä näytöksestä: "hetki hauskaa", "Nordic Factory", "animaation iloa" ja "kansainvälisiä tarinoita”.
Arthur Frank ja Oskar Forstén ovat tehneet näytöksien väliin neljä ”lyhytelokuvaa minusta”, joissa pääosassa ovat toimittaja Azer Sawiris, skeptikko Robert Brotherus, avaruustutkija Sini Merikallio ja insinööri Olavi Kiviniemi.

Lisätietoja muista lyhytelokuvapäivän tapahtumista www.lyhytelokuvapaiva.fi.

Hetki hauskaa:
Verhon takaa
Pienen maalaiskoulun laulukoe 80-luvulla. Mikko on kovasti harjoitellut ”Joulupuu on rakennettu” - kappaletta, mutta muiden oppilaiden edessä laulaminen ei ole niin helppoa.
Elokuva perustuu ohjaajan lapsuuden kokemuksiin.
Käsikirjoitus ja ohjaus Teemu Nikki. Pääosissa Valtteri Koivumies, Olavi Niemi ja Pekka Huotari.
Tuotanto It’s alive productions Oy/2013.
(Hetki hauskaa)

Hyvä ihminen
Vastarakastuneet Jenni ja Mikko ovat palaamassa kesäyössä treffeiltä. Jenni on hyväosainen maailmanparantaja, joka on kovin innostunut kerjäläisten auttamisesta. Hänelle tulee shokkina, että Mikko epäilee hänen motiivejaan. Todistaakseen, ettei ole mikään hienohelma, Jenni jättää Mikon taksijonoon ja hyppää täpötäyteen yöbussiin. Öinen bussimatka pistää Jennin suvaitsevaisuuden todelliseen testiin.
Käsikirjoitus ja ohjaus Paula Korva. Pääosassa Pirjo Heikkilä.
Tuotanto Matila Röhr Nordisk Oy/2013.
(Hetki hauskaa)

Fasisti
Lyhytelokuvassa pysäköinninvalvoja joutuu yllättävään väittelyyn tavallista itsepäisemmän sakotettavan kanssa.
Käsikirjoitus John Lundsten. Ohjaus Taneli Mustonen. Pääosissa Sanna-Kaisa Palo ja Vesa Vierikko.
Tuotanto Tack films Oy/2013.
(Hetki hauskaa)

Taskuparkki
Mies lähtee siirtämään humalassa kotiin palanneen vaimon parkkeeraamaa autoa, jotta se varmasti on pysäköity oikein.
Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Kujanpää. Pääosissa Kristo Salminen, Joonas Saartamo, Saska Pulkkinen, Jessica Grabowsky.
Tuotanto Inland Film Company Oy/2013.
(Hetki hauskaa)

Hevoshullu
Hevoshullu on tarina teini-ikäisistä sisaruksista tekijöiden kotikaupungissa, Kokkolassa. Se on tarina sisarrakkaudesta ja taiteen tekemisestä. Anna osallistuu pikkukaupungin kykykilpailuun. Anna pyrkii luomaan jotain uutta tyypillisten lauluesitysten sijaan. Hän epäonnistuu, mutta veljensä tuella hän voittaa epäonnistumisen ja yrittää ehkä joskus uudelleen.
Käsikirjoitus ja ohjaus Juho Kuosmanen. Pääosissa Anna Airola ja Aaro Airola.
Tuotanto Elokuvayhtiö Aamu Oy/2013.

Eskapistit
Juuri ennen suurta, huolella valmisteltua larppaustapahtumaa Ville saa puhelun ihastuksen kohteeltaan Astalta, joka ehdottaa pikaista tapaamista. Ville hylkää larppikaverinsa ja lähtee tapaamaan Astaa. Treffit etenevät katastrofista toiseen, kunnes Ville saa apua yllättävältä taholta.
Käsikirjoitus ja ohjaus Niklas Lindgren. Pääosissa Niko Taskinen, Anna Paavilainen, Samuli Niittymäki, Antti Luusuaniemi, Milla Minerva Mertanen.
Tuotanto Bufo Oy/2012.

Nordic Factory:
on Cannesin Directors' Fortnightin mentoroima vuoden 2014 hanke, jossa kahdeksan elokuvaohjaajaa työskenteli pareittain tehdäkseen neljä lyhytelokuvaa. Suomesta valittiin kaksi ohjaajaa Selma Vilhunen ja Hamy Ramezan. Lopputuloksena syntyi vahvoja tarinoita. Selma Vilhusen ohjaajaparina elokuvassa "The Girl and the Dogs" oli ranskalainen Guillaume Mainguet ja Hamy Ramezan ohjasi "Listen" elokuvansa yhdessä sambialaisen Rungano Nyonin kanssa.

Sunnuntai (Sunday)
Kuten joka sunnuntai, Anne hakee isänsä Theodorin hoitokodista. Tänä sunnuntaina heidän rituaalinsa muuttuu.
Ohjaus Kresten Kusk (Tanska) & Natalia Garagiola (Argentina). Pääosissa Signe Egholm Olsen, Stig Hoffmeyer, Mads Riisom.

Tyhjyys (Void)
Öinen laivamatka Bornholmiin. Baarissa Daniel 50-v aloittaa keskustelun nuoremman hyvännäköisen miehen Amirin kanssa. Danielilla on muuta mielessä kuin öinen small talk, hän halua Amirilta jotain hyvin henkilökohtaista.
Ohjaus Milad Alami (Tanska) & Aygul Bakanova (Kirgisia). Pääosissa Lars Mikkelsen, Dar Salim

Kuuntele (Listen)
Poliisiasema Kööpenhaminassa. Ulkomainen burkhaan pukeutunut nainen on tekemässä valitusta poikansa kanssa. Näyttää siltä, että naisten varten hankittu kääntäjä ei halua kertoa kaikkea mitä nainen kertoo.
Ohjaus Hamy Ramezan (Suomi) & Rungano Nyoni (Sambia). Pääosissa Yusuf el Ali, Zeinab Rahal
Amira Helene Larsen, Nanna Bøttcher, Alexandre Willaume

Tyttö ja koirat (The girl and the dogs)
Mette, Lina ja Anna Sophie, kolme teiniä, ovat matkalla juhliin. Outo löytö paikalliselta rannalta muuttaa vääjäämättömästi heidän ystävyyssuhteensa.
Ohjaus Selma Vilhunen (Suomi) & Guillaume Mainguet (Ranska). Pääosissa Fillippa Coster-Waldau,
Caroline Stein Frandsen, Lea Monrad Post.

Animaation iloa:
-näytöksen pääosassa on kotimainen animaatio, koska vuosi 2014 on suomalaisen animaation 100-vuotisjuhlavuosi.

Viis varpaista
Joskus kasvattaminen on puuroa, pukemista ja hampaiden harjaamista.
Käsikirjoitus, ohjaus, animointi, leikkaus, musiikki& äänisuunnittelu Kari Pieskä
Tuotanto Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia/2013.

Kuhina
Lapsi löytää kuolleen linnun sisältä elämää ja alkaa leikkiä sen kanssa.
Käsikirjoitus, ohjaus, animointi & leikkaus Joni Männistö.
Tuotanto Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia/2011.

Perhe
Jos et ole kuin kaikki muut, niin sinun pitää sukeltaa syvemmälle löytääksesi kavereita.
Käsikirjoitus, ohjaus ja toteutus Tatu Pohjavirta & Aki Viikilä/2013.

Helsingin kesä
Kokeellinen animaatiodokumentti kesäisestä Helsingistä.
Käsikirjoitus, ohjaus ja animointi Maria Björklund.
Tuotanto Osuuskunta Animaatiokopla/2011.
uusinta

Munaralli
Kaisa Penttilän animaatiossa pulupariskunnan muna saa jo odotusaikana kokea vanhempiensa sille asettamia toiveita, mutta tilanne pahenee merkittävästi kun muna viedään esiintymiskilpailuun. Tuotanto Edith Film/2009.
uusinta

Ö
Tarina munarosvosta ja tyrannista, joka oppii myötäelämisen taitoa.
Ohjaus Kari Juusonen.
Tuotanto Vanilla Production/2011.
uusinta

Kansainvälisiä tarinoita:
kokoelmassa Gérard Depardieu näyttelee epätoivoista ovelta ovelle myyjää lyhytelokuvassa:

Frank-Ètienne kohtaa onnen (Frank-Étienne vers la béautitude)
Käsikirjoitus ja ohjaus Constance Meyer. Pääosissa Gérard Depardieu, Marina Foïs, Samir Guesmi.
Tuotanto b.o.x production/2012.

Casus Belli
Kun yksi kaatuu, muut kaatuvat perässä. Kreikkalainen lyhytelokuva. O: Yorgos Zois. T: Pan Entertainment SA, Kreikka/2010.
uusinta

Vain rauha jää (Die Ruhe Bleibt)
Eräänä iltapäivänä elokuvan kuvauspaikalla ranskalaisella maalaismaisemassa harjoittelija
on vastuussa liikenteen sulkemisesta kuvasten ajaksi. Mikään ei ole tavallisempaa kuin odottaminen kuvauksissa ja harjoittelija alkaa kyllästyä hommaansa.
Käsikirjoitus, ohjaus ja tuotanto Stefan Kriekhaus/2013. Pääosassa Jakob Bieber.

Tie (Doroga)
Lyhytelokuva avioeropojasta, joka käyttää erikoista kyytiä tavatakseen toisessa kaupungissa asuvaa isäänsä.
Ohjaus Max Ksjonda. Pääosassa Evgeniy Gerasymenko.
Tuotanto Noospherefilms, Ukraina/2012.
uusinta

Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa