Hyppää pääsisältöön

Tähän on tultu: Puut viedään ja virtuaalit(kin) hätyyttää livejä!

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

On se ihme. Onko teille käynyt niin, että käännätte hetkeksi selkänne, ja kun käännytte takaisin, niin puu viety häneltä! Vain pelkkä kuoppa kuopottaa tyhjyyttään siinä, missä ennen oli fyysinen puu. Tai oli siinä kyllä jäljellä joku juuren palanen, mutta ikään kuin vain ironisettain, ärsyttämässä häntä!

BTW, mieletön yhteensattuma, että juuri kun käsittelen vietyjen puiden aihetta, niin juuri silloin on käynyt itselleni samalla tavalla aivan pari päivää sitten. Niin pieni on maailma!

Eli.

Olin kipeänä (Korjasivat syntymävikoja. Kerron, että korjasivat niitä hänen omistaan sisukaluista, ettei tarvitse kenenkään vinoilla, että päänupista muka korjasivat ja että “Jäipä pahasti kesken se päänkorjaus-urakka, nt nt nt!” Vinoilkaa joillekin muille, ereille, kuin ei minulle, hampuusit!) - ja kun palasin työmaalle, niin mitä ihmettä: Työpaikan pihalta vieneet puun häneltä, vain kuoppa jäljellä!

(Ks. Liite: Kuva puusta jota ei ole http://yle.fi/progressive/pdf/olotila/Kauhua_Ylessa_puu_viety.jpg)

Miten voi olla tällaista, nykyaikana!

Odotetaan että 2. tulee kipeäksi, ja sillä aikaa kun se on lääkärien ja kirurgien nysvättävänä ja tappelee narkoosittuna ketamiinihuuruissaan lonkeropää-Muumien ja lihasta tehtyjen tavarahissien kanssa, niin sillä aikaa viedään siltä puu!

Ei tästä tämän enempää nyt, mutta pitäkää varanne ne, joilla vielä puu on. Ei ole kauvan, varmasti ehkä! Mikä voi sattua tälle, voinee sattua kelle vain! Kotimailla, tai ulko- .

(http://www.oxfordtoday.ox.ac.uk/culture/videos-podcasts-galleries/giant-falls-tolkien%E2%80%99s-tree)

Meillä ainakaan ei ole enää puusta jäljellä kuin kuoppa jossa kutjottaa joku ironisettain jätetty juurenpätkä, ja kun Mediapolis (née Yle Tohloppi) on nyt täynnä opiskelijoita (jotka täten toivotettakoon lämpimästi tervetulleiksi; olette parasta mitä Ylelle on tapahtunut sitten Neumann U47 mikrofonien hankinnan) niin varmaan ne opiskelijat ja -jattaret pilkkoo sen juurenkin ja polttaa sen riiteissään joissain oudoissa, juomapulloista tehdyissä muovipiipuissa, joiden kuvia terveet näkee netissä, eivätkä ymmärrä mitä niillä oikein tehdään, paitsi että ne on luultavasti laittomia kuin letkuin modatut hiustenkuivaajat pierun puhalluttamiseksi Paavin virka-asuntoon. (Sitäpaitsi miksi kiusata Paavea?! Parhaansa se yrittää, miesparka! Ei ole helppoa hänelläkään, ja jos tulee ongelmia, niin tukena on maailman pienin ammatiliitto; yksi jäsen vain ja sekin on itse. Kerää siinä sitten lakkorahastoa!)

Jos ne piiput ei olisi laittomia, niin niitä myytäisiin Biltemassa ja Clas Ohlsonilla, (koska ruotsalaiset keksii ja hyödyntää aina kaikki kaupalliset jutut ennen meitä) ja myöhemmin hyvinvarustetuissa sekatavara- ja rautakaupoissa kautta tämän puuvarkailla, itikoilla ja räntäsateilla kiusatun maan.

Sitten!

Tohlopin tv-keskus muuttui siis hiljattain niin, että vietiin puu, tuotiin opiskelijoita, ja tv-keskuksesta tuli Techno- ja Mediapolis (Mediapolis on käsittääkseni kreikan- ja latinankielestä muodostettua mukatieteellistä bastardisiansaksaa [samoin kuin sana ”Televisio”] maustetuna ripauksella englanninkieltä, ja tarkoittanee naispuolisten meedioiden kaupunkia. Nimi on osuvampi kuin ensiksi luulisi: sen verran suosittuja ovat horoskoopit, joogat, aivojensa ”rauha-aaltojen” aktivoiminen digitaalikäärmeöljykauppiaan myymällä, sirisevällä puhelinappletilla, ja muu epäkristillinen mielenrauhabisnes uusionimitetyn talomme seinien sisäpuolella).

Mediapolistumisessa samalla remontoitiin ehjä, varsin uusi, väljä, siisti ja naulakollinen invalidivessa läpikotaisin uusiksi.

Remontin tuloksena syntyi invalidivessa joka edelleenkin pääosin toimii. Tosin se on ahtaampi kuin entinen, ja siellä ei ole vaatenaulakkoa, tai edes rautanaulaa seinässä.

Tämä oli tehtävä sen vuoksi, että media-ala muuttuu.

Jos ei olisi muutettu se vessa, oltaisiin oltu muutosvastarintiä ja misoneistejä koko sakki ja Yleltä mennyt maine heti ja kaikki nauraneet meille että Hähhäh! Rääähä! (Snort!) Ja Technopoliille olisi nauraneet ne myös. (Bwahaha! Pyrsk. Pier! Hihihihi..)

Onneksi rakennusmiehet ja siivoojat (kiitos!) ovat armeliaisuuksissaan jättäneet vessapaperirullatelineeseen laitteen avaimen sen lukkoon pystyyn – siihen avaimeen voi ripustaa kuolevainen takkinsa.

(http://yle.fi/progressive/pdf/olotila/Modattu_vaatenaulakko.jpg)

Tosin vessapaperia on sitten ongittava hankalasti sokkona takin alta (kuin olisi lapsenpäästäjänä vasikalle kaasunaamarilaukussa) mutta takkiaan ei sentään tarvitse viskata lattialle kuin koirat.

Vessassa on myös punaisettu vetönaru, joka samalla muodostaa kaakelitaustaa vasten suhdannekäyrän, kuvaten media-alan tulokehitystä viime aikoina.

Käyrä kuvaa yhtä aikaa sekä lehdistön mainostuloja että Ylen rahoitusta.

Aika etenee käyrässä vasemmalta oikealle. (Kun käyrä näyttää välillä siltä, että aika kulkisi taaksepäin, on syytä selittää, että kyseinen kieppi kuvaa rahoja, jotka kai luvattiin mutta ei sitten saatukaan, kerta jotkut lehdet ja jotkut muut kilpailijat on vissiin katkeria Ylelle siitä, että Yle antaisi kansalle monia asioita ilmaiseksi (siten että verotus kattaisi sen, eikä ihmisten tarttisi maksaa mitään monista hienoista jutuista), mutta kilpailijat haluaisivat päinvastoin itse myydä ne hienot jutut kansalle kalliilla, että alahan mummo pulittaa, tai kohta et kävele tuolla kepillä, kun myö ajetaan se keppi oksasilpurista läpi, eikö ajetakin Repe! ”-Ajetaan.”)

(http://yle.fi/progressive/pdf/olotila/Media_alan_kehitys.jpg)

Mutta asiaan. Kuin tuli Tohloppiin eikun Mediapoliiseen niitä opiskelijoita, niin olisi hyvä ehkä kertoa niistä teille, että millaisia ovat ne opiskelijat, ja kertoa puolestaan niille, että mitä on sudenkuoppia tällä alalla. Mitä vikoja Yleisradiossa jne.

(Hauskaa sinänsä, että olen ollut Tohlopissa töissä yli 28 vuotta, mutta äsken selvisi, kun kurkistin Ylen tietoja Wikipediasta, että en kait olekaan töissä Tohlopissa vaan Ristimäessä. Miten voi niin salaa pitää ihmistä väärässä paikassa salaa 28 vuotta! Aivan kuin se japanilainen luutantti Hiroo Onoda päivysti viidakossa iät ja ajat sodan jälkeen vielä, eikä tiennyt että oli väärissä hommissa siellä tavallaan, kun sota jo loppu 30 vuotta sitten ja tällä vielä täysi vauhti päällä.)

Niitä opiskelijoita oli Mediapoliin ulko-oven luona seistä hytisemässä tässä yhtenä päivänä kun oli kylmä ja kostea keli, jäistä räntää tuli vaakasuoraan.

Kysyin (typeryyksissäni) opiskelijilta, että eikö teitä raukkoja palele. ”Palelee” sanoi yksi tyttö, nielaisi haikean näköisenä, ja jatkoi siten taas hytisemistä. Meinasi itkettää, kun ajattelin, että tuo on jonkun rakas lapsi ja tuossa se nyt hytisee, kylmässä maailmassa, valtion ja kunnan armoilla!

Hirmu laihia oli ne opiskelijat, ja kävi kovasti sääliksi, että mitä kaikkea niillä vielä edessä.

En edes tajunnut neuvoa että menkää sisälle, siellä on lämmintä ja kuivaa, ja toisessa kerroksessa on automaatti josta saa kuumaa mehua; se on lukkojen takana mutta voi livahtaa yleläisen kainalon alla muassaan sinne ja saada mehun lämmöstä lohtua sentään.

Päin vastoin kuin luonnostaan luulisi, niin ei näyttäneet hirmu rentuilta ne opiskelijat. Monet niistä semmoisia laihia jolppeja että äidit varmaan murehtii että miten ne pärjää maailmassa. Samaa murehtisitte tekin, jos näkisitte ne mediahytisijät sielä kylmissään kärvistelemässä ja kännyköillään someltelemassa.

Mutta nyt pitäisi ehkä sitten kertoa niille raukoille Ylestä, että mikä viritys.

Eli nyt opiskelijat lopettakaa se kännykän raplaaminen ja kylmissään hydintä, kerron lyhyesti Ylestä, että mitä varoa siinä virmassa.

Ensimmäinen ja pahoin juttu Ylessä on se, että hirmu moni on tullut Yleen suunnilleen 12-vuotiaana ”punapäätä pitelemään” (eli ns. punapäälampun ”jalustaksi”, tai valoapulaisena pitelemään refleä) ja vannonut, että mie se en ole täällä kauvan!

Ja sitten ne istuu Tohl eikun Mediapoliin auditoriossa joulukuussa ja huomaavat saavansa rintamerkin että ollut Ylessä 40 vuotta tämä tapaus. Tai 30 vuotta tms. Ja sillä aikaa meni melkein koko elämä! Kankkulan kaivoon koko hoito, päivä päivältä meni se!

Hyvä puoli siinä on se, että jos potee uniapneaa (kuten minä) ja joutuu käyttämään CPAP-laitetta, niin siinä CPAP-laitteessa on sellainen überkirkas ikkuna, josta loistaa yöllä seurantaheitintä kirkkaampi valo, joka käy pimeässä huoneessa silmiin aivan sairaasti.

Mutta sen Ylen 20/30/40-vuotis-prenikan kotelo on juuri sen kokoinen, että se peittää hienosti sen häikäisyaukon! Ylen ansiosta saa pimeyden lahjan hän!

Huono puoli on tietenkin tuo, että menee elämä Ylessä nysvätessä, kun olisi voinut olla kansainvälinen seikkailia salaisissa tehtävissä Casablancassa ja Zürichissä ja Kabulissa ja juoda kuivilla Martineilla maksansa karrelle, mutta silti hyppiä rakennuksesta toiseen ketteränä kuin sivettikissa.

Ja naisia pyörisi ympärillä koko ajan. Eikä niitä hyppisi harvakseltaan kuin hyraxeja Raamatussa [Hepr. שפניים , kr. Ὕραξ, engl. Rock rabbit, suom. tamaani?? ] vaan kahmalokaupalla pelmuilisi niitä naisia siinä!

Niin sen sijaan sitä seisoo vesisateessa bussipysäkillä matkalla nysväämään Mediapoliissa. (Autokin teoriassa olisi, mutta meni siitä aurauskulmat tai joku muu piiputti.)

Mutta on Ylessä muitakin hyviä puolia kuin se merkin kotelo.

Esim. kellari vaikuttaa erittäin lujalta, se on kuiva ja tuoksuukin ihan raikkaalle, kellariksi. Siellä on myös mielenkiintoisia pääkallo ja sääriluut -merkittyjä painonappuloita sähkötaulussa ja sellaisia kaksin käsin väännettäviä rautaisia säätöpyöriä kuin elokuvien sukellusveneissä (”Försti, eristäkää palosegmentti 5! – Aye aye Sir!” ).

Käyn niitä joskus yksinäni painelemassa ja vääntelemässä kun tökkii olo (”Försti, eristäkää palosegmentti viisi! - Aye aye, Sir!”), tai kun ajatus ei juokse kuin hirvi, rump-rump-rump pinttelee se ryteikköjen halki, ongelmattomuuksissaan!

– Ja, lisää hyviä ylepuolia mainitakseni, vakavasti ottaen, työkavereiden ammattitaito on todella korkea. Erittäin moni yleläinen saisi isommat liksat kapitalistin tallissa, mutta on pysynyt Ylellä siksi, että täällä on saanut tehdä hommat kunnolla, eikä mennen siitä missä aita on kaputt.

On ollut mahdollisuus kouluttautua koko ajan pidemmälle, spesialisoitua jne. Saa siis olla fiksujen keskellä töissä. (Ja nyt saa olla niiden opiskelijoiden keskellä; voivat olla vaikka kuinka fiksuja, vaikka päällisin puolin ovatkin hytiseviä, mustanpuhuvia nälkäkurkia ne. Koetan joskus ottaa kuvan niistä, niin näette itse että miten voi säälittää ne! Paleleva hippi on jotenkin vähän samaa kuin paleleva lintu – ei sille voi olla vihainen että leikkaa lintu tukkasi ja hanki työpaikka!)

Mutta työkavereista siis. Mieleen tuli jostain syystä etäisesti tapaus, jossa Ylen ”nais-kameramies” vai oliko naispuolisettu äänitarkkailijattare oli ostamassa mitähän lie digiteeveetä tai parempaa digikameraa ja myyjänjolpin ilmeistä kuulemma jotenkin aisti sellaista, että vot nyt päästään myymään tädille sitä mikä ei hinnan takia mene fiksummille kaupaksi, kun tädit ei ymmärrä tekniikkaa näet.

Myyjä – nuori ja innokas mies, päätti siis läiskäyttää naisasiakasta teknisillä ”faktoilla” päähän ja selitti mitä tämän kannattaa ostaa ja kuvaili tarkkaan että miten ne bitit siellä koneessa oikein rallattavat eteenpäin ja miten syntyy se kuva – tässä laitteessa tiämmä parempi kuin kaikissa muissa yhteensä justiin sen kalliin, mutta ainutlaatuisen kvasipolymerisoidun billirallattimen ansiosta.

Mistä seurasi se, että kyseinen naisasiakas piti erittäin nopean, erittäin syvällisen ja erittäin paljon myyjäpojan poskia punehduttavan luennon siitä, miten hänen väittämänsä asiat oikeasti ovat – ja miksi niillä ei ole mitään merkitystä juuri tämän tuotteen ostajalle. Kuten sanottu, Ylessä tekniikan väki on äärimmäisen hyvin koulutettua ja yleensä ne tietää mistä puhuu. Tai sitten ne eivät puhu kuin tietäisivät.

Toinen hyvä puoli Ylessä on ruotsinkieliset. Ne on likimain aina hyvällä tuulella (ei tietenkään niin hyvällä kuin tanskalaiset, mutta tanskalaiset ei joudukaan asumaan hauem persiissä niin kuin me) ja tekevät tosi hyviä ohjelmia ja ovat aina valmiina auttamaan muita.

Kannattaa opiskelijan, joka tulee Ylen kupeeseen opiskelemaan, luoda kontakteja ruotsinkielisiin toimituksiin, vaikkei aikoisi ruotsinkielellä ohjelmia tehdäkään. Sitä paitsi jos aikoo esim. kamera- ääni- tms hommiin, niin se kamera ja mikki sojottavat ruotsinkieltä digitaalitalteen yhtä sujuvasti kuin suomenkieltä, viroa, ersää, mbukushua tai xhosaa. (Tosin kahta jälkimmäistä varten suosittelen pop-filtteriä mikin eteen, kun ovat niitä naksutuskieliä ne.)

(Ja ajatella, että joidenkin kielen nimi on ersä. Miten voi olla niin julma kohtalo niille!)

(Varmaan niiden ersänpuhujien kielinaapurit tulee siihen kielirajalle ja laittaa kädet ”megafoniksi” ja ärsyttääkseen huutavat kielimuurin yli että ”Ersää-Persää, Ersää-Persää!” Ja sitten juoksevat jalkaterät lätisten pakoon, kun ersänpuhujat puivat nyrkkeä ja mättävät mätiä omenia ja linkoavat katapulteilla koiransontia kielimuurin yli ja huutavat että ”Jotka ei hokšaa puhuupi mokšaa!” ja että ”Perkele teitä taas”.)

(http://fi.wikipedia.org/wiki/Ers%C3%A4n_kieli)

Tähän loppuun haluaisin kertoa yhden mielestäni erittäin tärkeän jutun, jonka luin silmillä.

Kun ottaa itseä päähän, että nykyaikana tulee koko ajan keskeytyksiä työhön, jos sitä tekee työpaikalla, eikä etänä. Avokonttorissa aina jonkun puhelin soi, siellä kuuluu kaikki äänet läpi, tulee piipityksiä toisille Facebookista, Linkedinistä, Instagramista, tekstareista, sähköpostiohjelmasta, naapurikerroksessa alkaa poraus, ambulanssi ajaa ohi, you name it.

Keskiverto bisnesihminen saa ja lähettää keskimäärin 109 sähköpostia päivässä ja määrä kasva vuosittain seitsemällä prosentilla. Pikaviestien kasvu on 11 prosenttia.

Näyttää siltä, etten ole ainut ihminen, jota kiusaa alituiset keskeytykset, kun koettaa syventyä hommiinsa.

Tuoreessa (Sept. 2014) Enterpriser- lehdessä Joe Robinson (Otsikolla ”Pay attention!”, ss. 60-65) kirjoittaa, että jo 2,8 sekunnin häiritsevä keskeytys työssä kaksinkertaistaa virhemahdollisuuden. Ja jos keskeytys on 4,4 sekuntia, virheen todennäköisyys kasvaa kolminkertaiseksi.

En siteeraa tässä artikkelin lähteitä (joukossa on yliopistoja, firmoja, laivaston tutkimusyksiköitä jne; kannattaa lukea koko ao. juttu lehdestä), mutta esimerkiksi simuloidussa sappirakonpoistoleikkauksessa kirurgien virheet kasvoivat huimasti kun tuli pienikin keskeytys – kun vaikkapa leikkausta ”lehterillä” seuraava kollega puhui, joku tiimistä esitti kysymyksiä, tms. Puhuttiin virheiden prosenttimäärän pomppaamisesta kuudesta neljäänkymmeneenneljään.

(Ei ihme, että liikennelentäjiltä määräykset kieltävät kaiken ei-välttämättömän keskustelun nousun ja laskun aikana. Siinä välillä sitten saa välillä vaikka puhua mitä sontaa, ja siinähän voi olla aikaakin sille sonnanpuhumalle vaikka tuntikausia, Atlantin tai Venäjän ylilennon aikana esmes. Voitte kuvitella mitä kaikkea sielä puhutaan silloin!)

Kun tutkija seurasi 35:ttä johtajaa, tutkijaa, projektipäällikköä, insinööriä jne, kävi ilmi että väki keskittyi yhteen hommaan kokonaiset -uskoisitteko! - kolme minuuttia, ennen kuin joutui pomppaamaan seuraavaan – ja työskentelylaite (puhelimesta tietokoneeseen, koneesta padiin jne) vaihtui keskimäärin 2 min 11 sek. välein.

Artikkelin mukaan informaatiotulva ja tahattomat keskeytykset (vaikkapa ambulanssin ääni ulkoa, laitteen piipitys, työkaverin puhelu, nivusia kinnaavat kalsarit) maksoivat – kun otetaan mukaan keskeytyksestä ”toipumiseen” tarvittava uudelleenkeskittymisaika - Yhdysvalloille vuodessa 997 miljardia (siis 997 tuhatta miljoonaa!!) dollaria.

Kuvitelkaa esim. kuinka monet saksalaiset nahkahousut saisi 997 tuhannella miljoonalla dollarilla!

http://www.youtube.com/watch?v=67rc96joOz8

http://www.oktoberfesthaus.com/lederhosen/

Ja Intelin tutkimuksen mukaan Intelin kokoiselle firmalle menetys oli yhdessä ainoassa vuodessa miljardi dollaria. Piipityksinä kankkulan kaivoon meni tuhat miljoonaa siinä!

Jos siis meinaa mennä hermot – tai työn tulos kariutua – keskeytysten takia, niin on perusteltua saada tähän muutos.

Eikä vain rahan takia.

Nimittäin informaatiotulva ja jatkuvat keskeytykset aiheuttavat artikkelissa siteerattujen tutkimusten mukaan ADD:n (Attention-Deficit Disorder) kaltaisen keskittymishäiriötilan, jossa ihmisen attention span, aika jonka ihminen kykenee keskittymään, koko ajan lyhenee – ja kun se lyhenee, ihminen kokee tarvetta tarkistaa sähköpostinsa, Facebookinsa, Instagraminsa jne. yhä tiheämmin. ..Mistä attention span lyhenee edelleen, jne, pirullisessa noidankehässä.

Haitallisista keskeytyksistä 44% onkin käyttäjän itsensä aikaansaamia; syitä on monia, mutta niiden taustalla on hienoniminen kirous nimeltä ”multitasking”, monisuorittaminen.

Lääkkeeksi Joe Robinsonin Entrepreneur-artikkelissa tarjotaan mm. häiriöiden rajaamista tiettyyn aikaan päivästä, niin että osa työpäivästä on ”rauha-aikaa” jona ei kurkita maileja, ei Facebookenneta, ei kysellä työkaverilta onko saanut sieniä pakastimeensa tai varpaidensa väliin, jne.

Kertokaa, jos häiriöistä kärsitte, mitä konsteja Te käytätte niiden torjumiseen.

Itse käytän mm. aktiivimelukuulokkeita – joskin niiden huono puoli on se että ne on luotu vaimentamaan kaikkia muita ääniä paitsi ihmisen puheääntä. (Aina ei ihmisäänten peittämiseen auta edes hyvät korvatulpat kuulosuojainten alla – nimim. kokeiltu on.)

Miten voi olla joku suunnittelija niin hullu, että vaimentaa muut paitsi ihmisäänet!? Justiinsahan se on kälätys joka ottaa eniten päähän, tätä ainakin. (Toki kyllä piipityksetkin.)

Kaikki pitäisi tehdä vissiin itse.

(Niinkuin ukkini teki, aikoinaan. Kerron joskus hänestä. Hieno mies!)

Toivoo:

MK

Kommentit
  • Tyhmä jo pienenä

    Toistuvan yksinkertaisuutensa lamentaatioasialla on Kajo.

    "Jos ei lasketa sitä, että aikuisessa ihmisessä on lihaa ja luuta enemmän kuin lapsessa, ja laajempi nahka-osa hänellä kuin silkohapsena oli, niin melko vähän muuttuu ihminen elämänsä aikana..."

  • Vaatimaton kertomus ulkoa sisälle tulosta

    Muudan nostalgis-tyypillinen talvi-iltahetki kouluikäisenä.

    "Minulla ei ole sanoja, kypsyyttä vielä valmiiksi ajatella, mitä vuosia myöhemmin, valoja ja maisemaa muistellessani mietin: hämärä, pimenevä maalaismaisema, ja yksinäinen pihavalo - surullisin maisema mitä voi olla, ja samalla se valo niin lohdullinen, yksinäiselle leikkijälle. Kaikki toivo siinä yhdessä valopisteessä..."

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat