Länsimaista taidetta tutkiessa törmää nopeasti Aristoteleeseen. Suuren kreikkalaisen 330–320-luvuilla ennen ajanlaskun alkua kirjoittama Runousoppi on kulunut lukemattomissa käsissä ja sen esittämät analyysit antiikin Kreikan tragedioista ovat lähtemättömästi käsityksissämme draamasta. 1900-luvulla Runousopin käsitteet päätyivät myös elokuvantekijöiden kielioppiin ja käsikirjoitusoppaisiin.
Filmiryhmässä selvitellään millaisia ovat olleet ne suodattimet, joiden läpi Aristoteles on kulkenut vuosisatojen kuluessa. Miten Aristotelestä tulkittiin renessanssin aikana? Mitä uusklassinen tyylisuunta ajatteli suuren kreikkalaisen poetiikasta? Miten Hollywoodin käsikirjoittajat nauttivat Aristoteleensä? Aristoteleen kirjoitusten ja elokuvan suhteesta keskustelevat käsikirjoittaja Pekko Pesonen ja suomentaja Arto Kivimäki. Pesonen on käsikirjoittanut mm. elokuvat Lapsia ja aikuisia (2004), Tyttö sinä olet tähti (2005) ja Napapiirin sankarit (2010) ja on toiminut Käsikirjoittajien killan puheenjohtajana. Arto Kivimäki kuului työryhmään, joka teki kirjan Aristoteleen runousoppi - opas aloittelijoille ja edistyneille (2012). Runousopin uuden suomennoksen lisäksi kirja pyrkii selvittämään, mitä Runousopissa sanotaan, mitä sanottu tarkoittaa, miten se on ymmärretty ja miten se ylipäätään voidaan ymmärtää. Lähtökohdat eivät ole helpot: " Runousoppi on hankala teos senkin vuoksi, että se ei varsinaisesti ole teos. Eikä se oikein ole runousoppikaan. Pikemminkin se on puutteellinen runoutta käsittelevä tutkimus, joka on paikoin huonosti säilynyt", kirjoittavat Arto Kivimäki ja Kalle Korhonen Aristoteleen runousopin johdannossa.
Aristoteles oli filosofi, tiedemies, luokittelija, jonka kirjoituksista suuri osa käsitteli meribiologiaa. Hänen ajattelunsa kantaa silti hyvin yli 2000 vuoden takaa ja siihen tutustunut elokuvankatsoja saattaa löytää täydellisen aristotelisen rakenteen vaikkapa Coen-veljesten uudesta elokuvasta. Aristoteleen retoriikkaa voidaan käyttää esimerkiksi selittämään sitä some-maailmaa kohauttanutta tapausta, jossa maanalaisen asemalla soittanut huippuviulisti Joshua Bell ei saavuttanutkaan samanlaista suosiota kuin konserttisaleissa.
Mutta Aristoteleen kirjoituksissa on myös havaittu puutteita.
