Hyppää pääsisältöön

Aarnion asianajaja avautuu

Riitta Leppiniemi
Riitta Leppiniemi Riitta Leppiniemi Kuva: Yle, MOT riitta leppiniemi

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi avaa puolustuksen näkökantoja ensimmäisen kerran laajemmin MOT:n julkaisemassa lähes kaksikymmenminuuttisessa haastattelussa.

Haastattelu tehtiin 14. lokakuuta eli samana päivänä, kun Aarnio-aineisto siirtyi Valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

Leppiniemi kuvaa Aarnio-tutkintaa Suomen laajimmaksi rikosjutuksi materiaalin, epäiltyjen ja epäilyjen määrien vuoksi.

Aarniota epäillään kaikkiaan 28 eri rikoksesta. Aarnion lisäksi epäillään 22 muuta henkilöä, joista kuusi on poliiseja. Esitutkinta-aineistoa on kertynyt yli 25 000 sivua.

Haastattelusta käy ilmi, kuinka Aarnio ja tutkintaryhmä ovat eri mieltä lähes kaikesta.

Asianajaja Leppiniemi puolustautuu muun muassa sitä väitettä vastaan, että Aarnion ei olisi moneen vuoteen tarvinnut koskea poliisintyöstä saamiinsa palkkarahoihin. Leppiniemen mukaan Aarnio on tienannut palkkatuloja kymmenen vuoden aikana 600 000 euroa ja saanut asuntokaupasta 300 000 euroa.

Tutkinnanjohtaja Jukka Haavisto on korostanut tutkintaryhmän tulleen tulokseen, jonka mukaan Aarniolla on selvittämätöntä varallisuutta ainakin puolen miljoonan euron arvosta. Haaviston mukaan tutkinnassa on otettu huomioon nettopalkat, myyntitulot, elinkustannukset ja kaikki mahdollinen.

Tutkinnan mukaan Aarnion epäillään tienanneen huumekaupalla muhkeat voitot.

Poikkeuksellinen
haastattelu

MOT sai Riitta Leppiniemen haastattelun poikkeuksellisella tavalla. Leppiniemi halusi ensin käydä MOT:n kysymykset läpi tutkinnanjohtaja Jukka Haaviston kanssa, jotta hän ei tulisi rikkoneeksi salassapitovelvollisuutta.

Esitutkinta-aineisto on salaista, kunnes asia on esillä oikeudessa tai sen jälkeen, jos syyttäjä jättää syyttämättä.

Haaviston hyväksyttyä MOT:n kysymykset Leppiniemi kiikutti ne Vantaan vankilaan. Siellä Aarnio evästi Leppiniemeä, kuinka vastata kuhunkin kohtaan.

Leppiniemi antoi haastattelun vankilamuistiinpanot nenänsä alla. Näin Aarnio pystyi välittämään näkemyksensä tutkinnasta ilman, että hän olisi rikkonut käräjäoikeuden määräämää yhteydenpitorajoitusta.

Epäillyn yhteydenpitoa voidaan rajoittaa tutkintavankeuden, syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin ollessa kesken, mikäli on perusteltua syytä epäillä, että yhteydenpito vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

MOT: Tynnyrimiehen tunnustus
TV1 maanantaina 3.11. klo 20

Tynnyriliiga vähällä onnistua

MOT: Aarnion veljeskunta

Yle uutiset 14.10: Asianajaja paljastaa Jari Aarnion rahankäytön taustat

Yle uutiset 21.10.: Aarnio pysyy edelleen vangittuna – syyttäjille lisää aikaa syyteharkintaan