Hyppää pääsisältöön

Katkeransuloinen kotiinpaluu

Putkiremontin kahdeksas jakso vie meidät kurkistamaan viisihenkisen perheen eloa kaksiossa sekä seuraamaan käännettä riemusta ahdistukseen, kun ensimmäiset satopihjalaiset palaavat koteihinsa.

ryhmäkuva logolla (ns. Areenan yläkuva)
ryhmäkuva logolla (ns. Areenan yläkuva) Kuva: Yle/Mikko Käkelä logolla ryhmä 1

Varsinkin Turkioiden viisihenkinen ryhmä viettää evakkoa tiiviissä tunnelmissa. Tiina ja kolme lasta sekä yksi kani ovat muuttaneet putkiremontin ajaksi Tiinan ex-miehen ja lasten isän Mikon luokse. Kaksioon.

- Asuminen on aika ahdasta. Täällä on aika paljon melua, kun viisi ihmistä puhuu koko ajan, perheen nuorimmainen Daniel kuvailee diplomaattisesti.

Lasten vanhempien suhde joutuu uudessa tilanteessa löytämään uudet uomat. Tiinaa tilanne tietysti jännittää.

- Onneksi mulla ja Mikolla on hirmuhyvät välit. Me ollaan sillä tavalla löytämässä kivaa ystävyyttä. Meidän täytyy tietysti meidän suhteemme uudestaan muodostaa. Meitä yhdistää aika samanlainen huumorintaju vieläkin, ja mä toivon että nimenomaan tämä huumori kestää tämän evakkoelämän.

- Koska kyllä tämä ihan haasteellista on, Tiina sanoo.

Huolettomampaa evakkoelämistä on sen sijaan tarjolla Tahvanaisilla, jotka ovat Turkioiden tapaan muuttaneet taloyhtiön ja pihapiirin sisällä. Itse asiassa Mauri ja Marjatta muuttivat väliaikaisesti asuntoon, johon he alun perin Satopihlajassa muuttivat. Varsinkin Mauri viihtyy evakossa mainiosti.

- Me ollaan hyvin mahduttu tähän uuteen keittiöön. Se on saman kokoinen kuin meidän oma, että siitä se varmaan johtuukin, että hyvin sovitaan, Mauri järkeilee.

- Me sovitaan tähän koko asuntoonkin hyvin, kun meidän tavarat on omassa kodissa, Marjatta vitsailee päälle - koska Tahvanaisilla oli vaikeuksia luopua tavaroistaan siivousvaiheessa.

Samaan aikaan seurataan, miten Huhmarniemien ja Nelli Orasmaan kotiinpaluu sujuu. Aluksi kaikki tuntuu hyvältä, mutta jossain vaiheessa iloinen jälleennäkeminen muuttuu vähemmän iloiseksi.

Putkiremontin kahdeksas jakso nyt nähtävissä ennakkoon Yle Areenassa - ja televisiossa sunnuntaina klo 18.15 TV1:llä.

Sunnuntaisen tv-lähetyksen jälkeen on vuorossa jälleen asiantuntijoiden videoraati, jossa tällä kertaa kerrotaan, mitä kaikkea asukkaan tarvitseekaan vielä ottaa huomioon kotiinpaluun jälkeen.

Maanantaina julkaistavassa asiantuntijablogissa myös luvassa mielenkiintoista asiaa: mihin ja kenelle rahat putkiremonteissa lopulta menevät?

Asiantuntijaraadin kaikki keskustelut katsottavissa täältä.

Putkiremontti-tv-sarjan jaksot Yle Areenassa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua