Nuori Petteri Cristian Holopainen, 29, toimii osaston yleiskirurgina, ja hänellä on varsin suuret luulot itsestään.
Kyllähän Holopainen on taitava työssään, mutta hänen sosiaalisissa taidoissaan ei ole kehumista. Joskus tekisi mieli jopa sanoa, ettei niitä ole ollenkaan. Osaston henkilökunta laskee joskus leikkiä Holopaisen kustannuksella, mutta Holopaisen onneksi hän harvemmin tajuaa sitä itse.
Holopainen ei ole parisuhderintamalla kovin kokenut, sillä hänen kaikki intohimonsa liittyvät työssä kehittymiseen. Nyt Holopainen on kuitenkin löytänyt elämäänsä naisen, Nooran, joka on sosiaalisesti lähes yhtä omit... -- siis rajoittunut kuin Holopainen. Holopainen on muuttanut pois lapsuudenkodistaan ja perustanut yhteisen kodin Nooran kanssa. Holopainen ja Noora jakavat yhteisen intohimon kohteen: Nooran tavoitteen voittaa Bikini Fitnessin SM-kisoissa Suomen mestaruus.
Holopainen auttaa Nooraa laskemaan vitamiinit ja hivenaineet millilleen oikein. Heillä on kuitenkin ongelma; Noora tarvitsee useita kertoja päivässä seksiä voidakseen palautua nopeasti rankasta treenaamisesta. Holopainen ei tällaista tahtia jaksa, niinpä he ovatkin löytäneet tilanteeseen ratkaisun: Nooralla on rakastaja, jonka luona tämä saa Holopaisen luvalla käydä viikoittain.