Helsinki International Horse Show:n kuningasluokka, 160cm Grand Prix, alkaa vajaan puolen tunnin kuluttua. Areena kuhisee oranssiliivisiä toimihenkilöitä kuin termiittejä keossa. Toimihenkilöt kantavat pitkiä puomeja ja leveitä johteita tehokkaasti paikalle. Johtava ratamestari Frederic Cottier sekä avustava ratamestari Johanna Mikkola katselevat pikkuhiljaa rakentuvaa rataa areenan keskeltä. On vaikea kuvitella samaa tilaa normaalissa käyttötarkoituksessaan jääkiekkokaukalona.
Helsingin Jäähalli asettaa omat haasteensa ratamestarin työhön.
- Areena on todella pieni, varmaan pienimpiä areenoita, joissa olen ollut. Se on haasteellista sekä ratsastajille, hevosille sekä tietysti myös minulle, Frederic kuvaa.
Hallikilpailuilla on kaikkialla maailmassa sama ongelma – tilaa rajaavat seinät.
- Lähes jokaisen hypyn jälkeen tulee seinä vastaan ja hevosta täytyy kääntää. Seiniä ei pysty työntämään kauemmaksi - valitettavasti, Frederic harmittelee.
Ranskalainen ratamestari myöntää rakentavansa ratoja mieluummin ulkokentille
- Ulkona on aina enemmän tilaa. Voisi oikeastaan sanoa, että ulko- ja sisäkisat ovat oikeastaan ihan eri lajeja - ero ratojen rakennustavassa on niin iso.
Yksityiskohdat ratkaisevat
Frederic harppoo areenan reunaa hetken edes takaisin, kunnes vetää kantapäällään viivan areenan hiekkaan. Rataryhmä kiirehtii tuomaan puomeja ja johteita paikalleen. Ratamestarit vilkaisevat mietteliäästi Fredericin laatimia ratapiirroksia.
- Viime hetkellä emme tee enää mitään suuria muutoksia. Esteiden asentoa saatetaan hivenen muuttaa tai etäisyyksiä tarkistaa. Kyse on lähinnä yksityiskohtien viilailusta. Mutta joskus yksityiskohdat ovat juuri niitä asioita, jotka vaikuttavat eniten. Hevosten kanssa on usein niin.
Ranskalainen korjaa suuren okserin johdetta hieman edemmäs, harppoo muutaman askeleen taaksepäin tarkastelemaan työtään ja palaa korjaamaan kulmausta vielä kertaalleen. Parempi. Johanna tarkastaa okserin leveyden mittakepillä. Kaksikko kävelee radan läpi ja tarkastaa jokaisen esteen huolellisesti läpi. Joskus ylimmäinen ja seuraava puomi vaihtavat paikkaa. Puomit liikahtelevat höyhenen kevyesti.
Tuleeko puomien keveys yllätyksenä ratsastajille, Johanna Mikkola?
- Tämän tason ratsastajille ei. Suomeen on hankittu aivan uudet estemateriaalit, mutta muualla Euroopassa puomit ovat olleet jo pidempään hyvin kevyitä. Nykyään hevoset ovat erittäin reaktiivisia ja varovaisia.
- Puomien pitää olla kevyitä, jotta saataisiin virheitä ja eroja ratsastajien välille. Jos puomit eivät tipu, pitäisi radan suhteen ruveta kikkailemaan enemmän, ja se ei kuitenkaan ole tämän homman tarkoitus, Johanna selventää.
Moni muukin asia kuin estepuomien paino on ehtinyt muuttua Fredericin jo pari vuosikymmentä kestäneen ratamestariuran aikana.
- Puomeissa on vähemmän kontrasteja ja enemmän vaaleita värejä mitä 20 vuotta sitten, Cottier muistelee.
- Hevosten on oltava erittäin varovaisia ja erittäin reaktiivisia. Mutta hevoset ovat aina hevosia, ne eivät muutu koneiksi missään ajassa.
- Paras uudistus on kuitenkin ehdottomasti turvakannattimien käyttöönotto! Turvakannattimet menevät helposti rikki, jos hevonen osuu puomiin. Silloin puomi putoaa varmasti, eikä jää esimerkiksi hevosen jalkoihin kiinni.
Radanrakennus on ryhmätyötä
HIHS:in kaltaisessa suuressa tapahtumassa kaiken kuuluu olla hyvin koordinoitu. Ratamestareilla työnjako on selkeä; Frederic suunnittelee kansainväliset luokat ja Johanna kansalliset. Johanna on jakanut materiaalit ja työpohjat rataryhmille, jotka tietävät näin etukäteen minkä esteen rakentavat. Henkilöstö sopii ryhmän sisällä kuka hoitaa puomit, kuka kannattimet ja kuka mittaukset.
Areena täyttyy nopeasti valmiista esterakennelmista, jotka koostuvat puomien lisäksi kukka-asetelmista ja sponsoriesteiden johteista. Puomit kiillotetaan vielä kertaalleen puhtaiksi. Okserin väliin puomien alle on aseteltu suomalaisittain kuusentaimia.
- Joillekin hevosille tässä voi olla optista harhaa, Johanna opastaa niin sanotun italialaisen okserin kohdalla.
Kaikkia ei voi miellyttää
Kummallakin ratamestarilla on vahva kilpailutausta esteratsastuksessa, jolloin esterataa pystyy tarkastelemaan sekä ratsastajan että ratamestarin näkökulmasta.
- Molemmille. On kuitenkin mietittävä myös yleisöä ja sponsoreita. Joskus kaikkien miellyttäminen yhtä aikaa on hankalaa.
- Rataa ei voi suunnitella vain kaikkein parhaimmille hevosille, vaan on ajateltava kokonaisuutta. Haluan rakentaa radan, jonka haluaisin itsekin ratsastaa, Frederic vastaa.
Johanna myötäilee kollegansa ajatuksia.
- Kyllä aina suunnittelen sellaisen radan, jonka haluaisin itse hypätä tai josta tiedän oppilaideni selviytyvän. Ratojen kuuluu olla ratsastettavissa. Ne eivät saa olla liian vaikeita.
Ratasuunnittelun lisäksi Frederic valmentaa ja ratsuttaa asiakkaittensa hevosia. On vaikeaa tehdä eroa, kummasta työstä hän nauttii enemmän, valmentamisesta vai ratojen suunnittelusta.
- Onneksi voin tehdä kumpaakin.
Myös Johanna toimii ratamestarina muiden töidensä ohella. Suomessa pelkästään ratamestarina toimiminen on lähes mahdotonta kisojen vähyyden vuoksi. Tulevaisuuden suunnitelmissa on kuitenkin kouluttautua vielä kolmostasolle. Vuosien kokemus on jo nyt terävöittänyt Johannan silmää ratamestarina.
- Aluksi tuli tehtyä ihan huonoja ratoja! Kun katsoo vanhoja ratoja, niin ei niitä kyllä voisi enää ratsastaa, ne olivat aivan liian vaativia! Sellaisia joita ei enää kyllä edes kehtaisi myöntää suunnitelleensa, Johanna nauraa.
Kirjoittaja Caisa Inkinen on aktiivinen ratsastuksen harrastaja.
