Hyppää pääsisältöön

Bailumaraton: Tämä hoivakoti-video aiheutti lahjoitustulvan

YleX Aamu juontajien hymyt hyytyivät, kun heille selvisi, mihin heidät oli viety kesken Bailumaratonin.

YleX:n Bailumaraton kierteli ympäri Suomea.

Tämän vuoden Nenäpäiväkampanjaan osallistuva YleX Aamun tiimi sai lahjoittajat anteliaiksi lupaamalla paljastaa kuvaamansa videon viime viikon lopulta. Videolla juontajat, Ile ja Matti, joutuvat vakavan paikan eteen, kun heidät kuljetetaan yllättäen Hyvinkäällä sijaitsevan veteraanien hoivakodin eteen tulkitsemaan uusia ja vanhoja hittejä kitaran säestyksellä.

Video on kuvattu viikonlopun Bailumaratonilla, jossa YleX:n tiimit vierailivat useilla paikkakunnilla hauskanpito ja hyväntekeväisyys mielessä.

Ilen ja Matin hoivakoti-video luvattiin julkistaa heti, kun YleX Aamun Nenäpäiväkampanjan saldo ylittää 3000 euroa. Video on kiinnostanut laajasti, sillä se aiheutti parissa minuutissa 500 euron lahjoitukset. Ile ja Matti kiittävät kaikkia kampanjaan osallistuneita ja lupaavat uusia videoita julkistettaviksi myöhemmin tällä viikolla.

Tässä Ilen ja Matin tulkinta Robinin hitistä Frontside Ollie. Muita settiin kuuluneita biisejä olivat Jenni Vartiaisen Missä muruseni on sekä vanha Eagles-klassikko Hotel California.

Lahjoita Aamun tiimin kautta Nenäpäivään lähettämällä tekstiviesti, jossa lukee AAMU numeroon 16499. Näin lahjoitat kymmenen euroa hyväntekeväisyyteen.