Arkkitehtuurin Finlandia-palkinto on jaettu. Kaikki voittivat. Ehdokasrakennuksiin liittyy tarinat arpaonnesta, hiestä, kuninkaan kaatamisesta ja suvun perinnöstä.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn valitsema esiraati asetti ensimmäiseen kilpailuun Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnosta ehdolle kaksi museota ja kirjastoa. Diktaattori Sixten Korkman valitsi voittajaksi Rainer Mahlamäen suunnitteleman Puolanjuutalaisten historian museon, mutta jokainen ehdokas on maljan nostamisen arvoinen. Erityisen kiitoksen ansaitsevat hyvät tilaajat.
Kuka kaipaa Pukevan valomainosta ja Anttilan parkkihallia? Anttinen Oiva Arkkitehdit loi vanhan parkkihallin tilalle keskelle keskustaa tieteellisten kirjastojen luksusristeilijän, jonka kyytiin ulkomaalaisetkin haluaisivat. Oli pienestä kiinni, että näin kävi. Nuorten arkkitehtien toimisto ilmoittautui mukaan Helsingin yliopiston järjestämään kirjastokilpailuun, jossa osa toimistoista valittiin jatkoon aiempien meriittien pohjalta ja osa pääsi mukaan arpomalla. Onni suosi rohkeita. Anttinen Oiva valittiin arvalla mukaan. Me kaikki voitimme.
JKMM Arkkitehdit voitti kutsukilpailun 2008 ja pääsi suunnittelemaan uuden rakennuksen maailmanlaajuisesti ainutlaatuiseen Alvar Aallon suunnittelemaan Seinäjoen 60-luvulla valmistuneeseen kulttuuri- ja hallintorakennusten keskittymään. Kirjaston pääsuunnittelija Asmo Jaaksi myönsi Rakenna minut -ohjelman haastattelussa, että voitto hikoilutti. Ja hikeä pukkasi rakentamisen aikanakin. Iso A on yksi maailman arvostetummista moderneista arkkitehdeistä. Tätä hanketta alan miehet ja naiset seurasivat globaalisti. Kannatti hikoilla. Seinäjoen kaupunki sai elämyksellisen kirjaston, josta on syytä inspiroitua muuallakin Suomessa, Pohjoimaissa ja maailmalla.
Suomalainen Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki voitti juutalaismuseoiden suunnittelun kuninkaan Daniel Liebeskindin 2005 Puolan ensimmäisessä kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa. Koko maailma sai uudenlaisen juutalaismuseon, joka ei painota toisen maailmansodan kauhuja vaan katsoo juutalaisten ja eurooppalaisten yhteiselon historiaa tuhannen vuoden perspektiivistä. Ja suuntaa katseen menneisyydestä tulevaisuuteen.
"Kära släktningar. Jag är glad att ni är här så många", sanoi Henrik de Chapelle, kun avasi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön uuden nykytaiteen paviljongin Mänttään. Miljoonahanke meni metsään eli paperiteollisuuspaikkakunnalle rakennettin suvun rahalla uusi nykytaiteenmuseo. Suku jatkaa Gustav Serlachiuksen perinteitä. Patruuna sai aikoinaan säätyjen päät kääntymään ja rahoituksen hankittua rannikkoradan sijasta korpiradalle, jotta sivistys ja lukutaito leiväisivät Keski-Suomeen. Nyt sinne matkaavat taideturistit katsomaan barcelonalaisen MX_SI architectural studion suunnittelemaa nykytaiteen paviljonkia.
Neljä inspiroivaa rakennusta ja tarinaa. Yhteisiä tiloja ja inspiraatiota rakennusten tilaajille ja kunnallisille päättäjille.
Diktaattori Sixten Korkman valitsi voittajaksi Arkkitehtitoimisto Lahdelma ja Mahlamäen suunnitteleman Puolanjuutalaisten historian museon Varsovassa. Siitä kertoo Rakenna minut -radiosarjassa suunnittelija Rainer Mahlamäki lisää ensi maanantaina klo 17.40. Minna Joenniemi oli paikalla, kun lokakuun lopussa museon näyttelyt avattiin ja sen kunniaksi oli toiset viralliset avajaiset.