Hyppää pääsisältöön

Iiu Susirajan kuvissa leikitään ruualla ja selfie-ilmiöllä

Kuvataiteilija Iiu Susiraja laittoi luudan rintojensa alle, otti selfien ja tuli tunnetuksi omalaatuisista kuvistaan.

Kuvissa poseeraa sama, vakavanaamainen nainen – milloin sukkahousut rinnoissa, milloin pullapitkot korvissa. Kuvan nainen on turkulainen kuvataiteilija Iiu Susiraja, joka hymyilee kuvien ulkopuolella minkä ehtii.

Aihetta hymyyn onkin, sillä Susirajan omakuvat herättivät vuonna 2014 kiinnostuksen niin Suomessa kuin ulkomailla.

"Onhan lihavia ihmisiä ennenkin ollut taiteessa, mutta he ovat yleensä olleet objekteina eikä tekijöinä", Susiraja mietti menestyksensä salaisuutta Stradassa toukokuussa 2014.

Ensimmäisen kerran taiteilijan töitä oli käyty kuvaamassa vuonna 2012, kun Lounais-Suomen uutiset vieraili Susirajan "Tuhmaa pullaa ja muita taiteellisia pelastuksia" -lopputyönäyttelyssä. Hän oli silloin valmistumassa Turun taideakatemiasta. Lopputyönäyttelyn pääosassa oli ruoka: Susiraja on valokuvissaan asettanut meetwurstit silmille ja videoteoksessaan hän leipoo pikkuhousut piirakkataikinaan.

"On sanottu aina, että ruualla ei saa leikkiä, niin tämä vähän näpäyttää sitä", Susiraja sanoi.

Maailman huomion taiteilija kiinnitti Saksassa pidettävässä potrettinäyttelyssä lokakuussa 2014. Haastattelut ulkomaalaisiin lehtiin seurasivat toisiaan, ja lopulta Susiraja ei enää pystynyt vastaamaan kaikkiin haastattelupyyntöihin. Suosiostaan Susiraja kiittää myös internetin voimaa.

Yksi selitys kuvataitelijan suosiolle löytyy myös selfie-ilmiöstä. Internet pursuaa ihmisten omakuvia eli selfieitä, ja Huffington Postin mukaan Susirajan omakuvat haastavat koko ilmiön.

Taiteilijan laajalle levinnein kuva on Luuta, jossa hän seisoo keittiössään luuta rintojensa alla.

Susiraja kertasi omalaatuisen kuvan syntymistä Ylen Aamu-tv:ssä marraskuussa 2014:

"Se vain löysi paikkansa rintojen alle tuo luuta."

Teksti: Sonja Fogelholm

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

  • Lasse Lehtisen kolumni: Varttituntini kommunistina

    Lasse Lehtinen kirjoittaa Kekkosen ajan alkuvuosista.

    Kirjailija Lasse Lehtisen lapsuus- ja nuoruusvuosien suuria merkkipaaluja ovat olleet yleislakko ja Urho Kekkosen valinta tasavallan presidentiksi vuonna 1956. Lehtisen ensimmäinen poliittinen herääminen tapahtui juuri yleislakon aikaan, mutta myös Urho Kekkosen valinta presidentiksi osaltaan ravisteli nuorukaisen yhteiskunnallisia vaistoja esiin.

  • Elävä arkisto tammikuussa

    Tammikuisia aiheita Elävän arkiston tarjonnassa.

    Juhlat on juhlittu ja lahjakirjat luettu, härkäviikot edessä. Päivä sentään alkaa pidetä. Kun kinkkua on sulateltu raikkaassa talvisäässä, on hyvästi aikaa syventyä Elävän arkiston runsaaseen tarjontaan, josta tammikuussakin löytyy paljon tietoa ja viihdykettä. Draamaa Tammikuu tarjoaa tuhdin paketin toivottua klassikkodraamaa, kun 14.1.