Hyppää pääsisältöön

Jenni Kokanderin äitiys on hallittua kaaosta ja hasta mañana -meininkiä

Jenni Kokander
Jenni Kokander Kuva: Ari Merilainen / Yle jenni kokander

- Kahdeksassa erilaisessa perheessä vierailu opetti, ettei niin sanottua normaalia perhettä taida ollakaan, sanoo näyttelijä Jenni Kokander.

Jenni nähdään Yle TV1:ssä lauantaisin Kuka kutsui Kokanderin? -ohjelmasarjassa, jossa hän vierailee eri kulttuuritaustoista kotoisin olevien lapsiperheiden kodeissa ja osallistuu heidän arkeensa. Sarjassa pohditaan vanhemmuutta ja lastenkasvatusta eri näkökulmista.

Kaikki sarjassa nähtävät perheet ovat omanlaisiaan, mutta ilot, tappelut ja ruuhkavuosien mukanaan tuoma aikataulutus ovat samanlaisia kulttuuritaustasta riippumatta.

- Oli helpottavaa huomata, että perhearkeen liittyvät tunteet ovat yhteisiä.

Jo sarjaa suunniteltaessa Jennille oli tärkeää, että myös hän avaisi omaa perhettään ja elämäntapaansa kameralle. Jennin perheeseen kuuluu aviomies Jukan lisäksi seitsemänvuotias esikoinen Saima sekä kaksivuotias Vilho.

- En voinut ajatella meneväni muiden kotiin kameran kera ja osallistuvani heidän elämäänsä antamatta mitään itsestäni. Siksi sarjassa nähdään myös oman perheeni arkea.

Hulabaloolle kyllä, nillitykselle ei

Jenni on avoin ja sosiaalinen persoona, joka tulee ihmisten kanssa toimeen niin sukujuhlissa kuin taloyhtiön kokouksissakin. Kokanderit onkin nimetty rivitaloyhtiönsä hauskimmaksi perheeksi – ainakin, jos kysyy naapuruston lapsilta.

- Olemme aika omaperäinen perhe. Meillä on vähän sellainen hasta mañana -asenne elämään, Jenni naurahtaa.

Perheen sisäinen hauskuus ja rentous syntyvät rakkauden lisäksi Jennin ja Jukan välisestä luottamuksesta.

- Vaikka olemme Jukan kanssa aikamoisia hulabaloo-vanhempia, niin en jaksa mitään nillitystä yhtään. Olen tosi allerginen mustasukkaisuudelle tai kateudelle.

Sanon lapsille, että älä tule kertomaan mitä muut ovat tehneet, vaan minua kiinnostaa enemmän, mitä itse teit.

Jenni käännyttääkin muista kantelevat lapset selvittämään riidat keskenään.

- Sanon lapsille, että älä tule kertomaan mitä muut ovat tehneet, vaan minua kiinnostaa enemmän, mitä itse teit. Olen tämän meidän pihapiirin kantelupoliisi.

Kokandereilla kotityöt ja vanhemmuuden vastuut jakautuvat tasapuolisesti ja sekoittuvat luonnollisesti. Nyt kun Jenni puurtaa MTV3:lla esitettävän Putouksen parissa, on Jukka vanhempainvapaalla Vilhon kanssa.

Jennin ja Jukan välinen ystävyys ja hyvä meininki välittyvät myös lapsiin. Ei tarvitse pingottaa tai suorittaa elämää.

- Olemme hedonisteja – tavaroita, ruokaa ja hauskoja asioita rakastavia ihmisiä, emmekä ehkä ota asioita niin vakavasti. Ruuhkavuosista huolimatta olemme carpe diem -ihmisiä.

Kahden vuorotyöläisen kodissa hetkessä elämisen asenne onkin tarpeen. Kokandereilla ei eletä normaalia kahdeksasta neljään arkea viikonloppuineen, vaan viikonloppua voidaan viettää keskellä arkiviikkoa ja sunnuntai voi olla arkipäivä.

Ruuhkavuosista huolimatta olemme carpe diem -ihmisiä.

Kun Jenni ja Jukka elivät kahden, päivä saattoi alkaa puolilta päivin ja loppua vasta kahdelta yöllä. Saiman syntymä muutti elämää lähemmäs normaalia perhemoodia. Nyt lasten rytmissä eläminen on jo tuttua, vaikka vuorotyön aiheuttama kaaos ei ole kadonnut minnekään.

- Sovimme Jukan kanssa kalenterien avulla työmenoista ja vapaapäivistä. Tavoitteena on hallittu kaaos, vaikka aika usein arki lipsuu sinne hallitsemattoman puolelle. Kun toisen työajat ovat yhtä epäsäännöllisiä kuin omat, vaatii se kommunikointia ja toisen kunnioittamista. Ulkopuolisten on toisinaan vaikeaa ymmärtää, että meidän perhe ei elä normaalissa viikkorytmissä.

Parhaita hetkiä Kokanderin perheessä ovat ne, kun mitään erikoista ei tapahdu, kun on aikaa olla vain – yhdessä.

- Saima on jo niin iso, ettei hän ota minua enää leikkeihinsä mukaan, mutta hänkin tykkää selkeästi että olen samassa huoneessa vaikka lukemassa, kun hän leikkii. Ne ovat hienoja yhdessäolon hetkiä – läsnäoloa samassa hetkessä.

Jenni Kokander
Jenni Kokander Kuva: Ari Merilainen / Yle jenni kokanderin perhe

Armeliaisuutta ja läsnäoloa

Ennen lasten syntymää Jenni koki helposti syyllisyyttä päivistä, jolloin ei tehnyt mitään.

- Ajattelin, että joka päivä pitää kehittää itseään ihmisenä tai taiteilijana. Jos ei muuta, niin ainakin lukaista muutama rivi runokirjaa tai käydä vaikka uimassa.

Saiman syntymä kuitenkin vapautti Jennin syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteista.

- Saima antoi merkityksen kaikelle mitä teen elämässä. Ymmärsin, että riittää kun olen äiti tälle lapselle. Jokainen hetki on merkityksellinen, koska kasvatan lapsiani ja pidän heistä huolta, vaikka tekisin sen kalsareissa neljän seinän sisällä. Tämän ymmärryksen myötä minusta tuli lopullisesti äiti.

Jokainen hetki on merkityksellinen, koska kasvatan lapsiani ja pidän heistä huolta, vaikka tekisin sen kalsareissa neljän seinän sisällä.

Jenni oli iloinen kuullessaan ystäviltään, ettei ole lasten syntymän jälkeen muuttunut pyhäksi marttyyriäidiksi, vaan on pysynyt samana omana persoonanaan kuin ennenkin, vanhemmuustwistillä höystettynä – tietenkin.

- Varmasti marttyyriäitiys on asia, josta ei pääse eroon vaikka olisi kuinka hasta mañana -ihminen. Minäkin olen marttyyri toisinaan. Valitan, että miksi teen täällä kaikki nämä inhottavat jutut. Se puoli on olemassa varmaan meissä kaikissa, mutta sitä vastaan voi vähän kamppailla.

Kaikissa Kuka kutsui Kokanderin? -sarjan kahdeksassa osassa nousee esiin vahvana tärkeä teema; vanhemmat pohtivat paljon omaa vanhemmuuttaan ja koettavat tehdä kaikkensa tasoittaakseen lastensa tietä tulevaisuuteen. Vanhemmuuteen liittyy kulttuuritaustasta huolimatta usein itsekritiikkiä ja vanhemmuutta problematisoidaan turhankin paljon. Sarjan anti onkin armeliaisuuden ajatus.

- Ajatus omannäköisestä, sallivammasta vanhemmuudesta kumpusi havainnosta, että kaikki vanhemmat käyvät läpi samankaltaisia tunteita ja tilanteita suhteessa omiin lapsiinsa. Se on globaali tunne.

Jenni miettii, että vanhemmuuskeskustelussa hämärtyvät usein ne todelliset, merkittävät asiat ja huomiota kiinnitetään ihan ihmeellisiin, täysin turhiin asioihin.

- Usein ne liittyy ulkoapäin tuleviin asioihin. Jos hyvää vanhemmuutta tai onnellisuutta perheessä määritellään ulkoisilla seikoilla, kuten vaikka siisteillä vaatteilla, aidon lapsuuden puolustaminen häviää.

Hyvään vanhemmuuteen ei tarvitse sitä kaikkea hevonhumppaa ympärille.

Armeliaisuuden tunteen Jenni on siirtänyt myös Putouksen tuomaan työrupeamaan. Hän joutuu väistämättä olemaan pois lastensa luota poissa enemmän kuin haluaisi, mutta koettaa olla syyllistymättä ja keskittyä olennaiseen silloin, kun on lapsilleen läsnä.

Ja läsnäolevana ja kuuntelevana vanhempana Jenni itseään pitääkin, joskin tunneihmisenä hän toivoisi pidempää pinnaa.

- Suoraan sanottuna kapinoin sitä vastaan, että äitiys olisi jotenkin vaikeaa tai vanhemmuudesta pitäisi etsimällä etsiä kehityksen kohteita. Hyvään vanhemmuuteen ei tarvitse sitä kaikkea hevonhumppaa ympärille. Ydinasia eli perhe, lapset ja vanhemmat, on samanlaisia kaikkialla. Jos hellittäisi vähän ja olisi vaan ihan oma itsensä – vanhempanakin.

Kuka kutsui Kokanderin? TV1 lauantaisin 15. - 22.11., 13.12. - 20.12.2014 ja 3.1. - 24.1.2015 klo 18.15 - 18.45, uusinta maanantaisin klo 5.55 ja tiistaisin n. klo 23.40
Yle Areenassa 30 päivää

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus