Hyppää pääsisältöön

Tuolien historiaa keinutuolista puhemiehen valtaistuimeen

Itsestään selvänä huoneen varustuksena pidettävät tuolit olivat harvinaisia huonekaluja Suomessa aina 1600-luvulle saakka. Istuimiksi kelpasivat joko kiinteät penkit tai arkkujen kannet. Tuolit ovat aikojen kuluessa muuttuneet harvinaisista, lähinnä kunniavieraille tarkoitetuista istuimista joka päivän käyttöesineiksi.

Tuoli on paljon muutakin kuin lepotauon tarjoava, jaloilla seisova huonekalu. Vuoden 2006 Tuolit puhuvat -sarjan otteissa avataan neljän erilaisen tuolin taustoja ja merkityksiä.

Keinutuoli – aikanaan kodin arvokkain esine

Sisustussuunnittelija Jatta von Konow sanoo ohjelmassa, että suomalaisen kodin ensimmäinen mukavuusesine oli keinutuoli.

Museoviraston mukaan keinutuoli oli pitkälle 1900-luvulle status- eli ylellisyysesine, jota kaikki eivät pystyneet hankkimaan. Niin talonpoikaistaloissa kuin kaupunkikodeissakin keinutuoli oli mukavin ja arvokkain istuin. Se oli isännän tai emännän paikka, jonka tarjoaminen vieraan istuimeksi osoitti kunnioitusta.

Erityisesti Yhdysvaltojen presidentit ovat olleet tunnettuja keinutuoleistaan. Presidentti John Kennedy lepuutti selkäänsä keinutuolissa lääkärin määräyksestä, ja se oli ainut istuin, jolla hän pystyi ottamaan vieraita vastaan. Surullisen kuuluisasti Abraham Lincoln taas ammuttiin keinutuoliinsa teatteriaitiossa. Kotosuomessa keinutuoleissa on kiikkunut muun muassa presidentti Mauno Koivisto.

Suomessa 1900-luvulla alkoi kaupungistuminen, jolloin muutettiin maalta aravataloihin ja pienempiin asuntoihin. 1940- ja 50-luvuilla huonekalutehtaat oivalsivat, että kiikkutuolien kaarevat, pitkät jalakset kannatti lyhentää, jotta ne saatiin mahtumaan uusiin asuntoihin.

Ohjelma todistaa, kuinka tärkeänä tätä heijaavaa kiikkutuolia on pidetty. Se on tarjonnut lääkettä kipuun ja rauhaa mielelle.

Kansan vallan istuimet

Intendentti Liisa-Maria Hakala-Zilliacus puhuu tuolihierarkiasta, arkkitehti J. S. Sirénistä (1889–1961) ja eduskuntatalon historiasta.

Eduskuntasalin tuolien tyylit kertovat istujansa tärkeydestä. Hakala-Zilliacusen sanojen mukaan eduskunnan puhemiehen asema vaatii koreilevan valtaistuimen. Se on perinteiseen kansanedustajan nojatuoliin nähden ylevän korkeaselkäinen ja koristeellinen. Kansanedustajan nojatuoli on tehty metallista, tummanvihreästä nahasta, kotimaisesta koivusta sekä eteläamerikkalaisesta jakarandasta.

Kotimaan ulkopuolelta tuodut materiaalit närkästyttivät pula-ajan kansaa. Pelkästään koivu tai Suomen maaperästä tullut kivi eivät kelvanneet Arkadianmäen arkkitehdille.

Myös väri kertoo asemasta. Arvoasteikolla punainen on kuninkaallinen väri ja vihreä edustaa demokratiaa. Vihreä nahka siis muistuttaa, että eduskuntasalin istujat ovat kansan valitsemia.

Ilmari Tapiovaaran funkkis-tuolit

Sotien jälkeisessä Suomessa tarvittiin edullisia yleiskalusteita. 1950-luvulla materiaalipula pakotti suunnittelemaan tarkoituksenmukaisia, yksinkertaisia ja selkeitä esineitä, joista erinomaisia esimerkkejä ovat Ilmari Tapiovaaran (1914–1999) tuolit.

Ilmari Tapiovaaran uraa taustoittaa taideteollisen korkeakoulun professori Pekka Korvenmaa. Ohjelmassa kuullaan Tapiovaaraa itseään ja nähdään 1960-lukulaista arkistokuvaa hänen kotoaan sekä huonekalutehtailta.

Ohjelmassa esitellään klassikkotuoli Fanett (1949), joka oli jokaiseen kotiin sopiva moderni versio talonpoikaisesta pinnatuolista.

Tapiovaara koki funktionalismiin kuuluvan sosiaalisen tasa-arvon tärkeäksi. Jokaisella tuli olla mahdollisuus hankkia Tapiovaaran tuoleja varallisuudesta riippumatta. Sarjatuotannon avulla huonekaluja pystyttiin tarjoamaan myös vähävaraisille.

Merzin käsityönä tehdyt puutuolit

Merzin spiraali -ohjelma esittelee sveitsiläissyntyisen Rudi Merzin, joka työstää Lohjan verstaallaan perinteisiä puutuoleja. Hän kertoo ohjelmassa hyvän, käsityönä tehdyn puutuolin ominaisuuksista.

Hän painottaa käsityön arvostusta ja ammattiylpeyttä. Käsityöläinen sai arvostusta, kun Merz palkittiin vuoden 2006 taidekäsityöläisenä. Hän on suunnitellut ja valmistanut tuoleja 1970-luvulta saakka.

Merz muutti Suomeen 1970-luvulla. Tuolloin hän työskenteli viitisen vuotta muovisia huonekaluja suunnittelevan Yrjö Kukkapuron apuna, minkä jälkeen hänestä tuli arvostettu puuseppä. Hän koki puun materiaalina enemmän omakseen.

Rudi Merz oli hankkinut ammattitaitonsa keskieurooppalaiseen tapaan oppisopimuskoulutuksessa. Hän sai puusepän opit kotikylän mestarilta ja sisustussuunnitteluun hän perehtyi toisen mestarin johdolla.

Teksti: Emmi Karhiaho

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa alettiin esittämään myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto