Hyppää pääsisältöön

Selfieillä, itsiöillä ja meitsieillä rakennetaan harkittua minäkuvaa

Älypuhelinten yleistyessä valokuvien määrä internetissä räjähti. Sosiaalisen median palvelut kuten Facebook ja Twitter täyttyivät kuvista, jotka käyttäjä saattoi julkaista heti kuvan otettuaan. Somettajien omakuvat eli selfiet nousivat sen luokan ilmiöksi, että Oxfordin sanakirja nimesi selfien vuoden 2013 sanaksi. Selfieillä voidaan vahvistaa omaa sosiaalista statusta ja parhaimmillaan saada vaikka töitä. Silotelluissa kuvissa ei kuitenkaan kerrota koko totuutta kuvan ottajan elämästä – eikä sosiaalisen ilmiöön ole kaikkien pakko edes osallistua.

Aamu-tv:ssä joulukuussa 2013 vieraillut psykologian tohtori Tarja Salokoski muistutti, että kaikilla on eri tarpeet julkaista kuvia itsestään netissä. Tarve saattoi hänen mukaansa tulla ihan vain silkasta mahdollisuudesta ottaa itsestään kuva ja jakaa se ystäville tai suuremmalle joukolle. Samassa ohjelmassa missi Sara Chafak kertoi julkaisevansa selfieitä markkinointitarkoituksissa. Hänen mukaansa ne poikivat hänelle jopa töitä.

Strada selvitti helmikuussa 2014, voiko selfieillä rakentaa itsetuntoa. Mediatutkija Karoliina Kyrölän mukaan 2010-luvulla velloo käsitys, että pelkällä ulkonäöllä pitäisi pystyä kertomaan paljon muustakin kuin yksinomaan ulkonäöstä. Hänen mukaansa selfieillä yritetään viestiä esimerkiksi ihmisen elämänhallintakyvyistä ja sosiaalisesta statuksesta.

Selfie ei kerro koko totuutta

Sosiaaliseen mediaan on helppo rakentaa itsestään juuri haluamansa kuva: jakoon menevät otokset, joissa omat hyvät puolet tulevat esiin.

"Jos minä haluan tänään laittaa Instagramiin kuvan, niin sitten minä myös teen jonkun sellaisen tilanteen, josta voisin ottaa sinne kuvan", kertoi teinityttö Sade Rastenberger Yle Uutisille elokuussa 2014.

Bloggaaja Sofia Kilpikivi muistuttikin Stradassa, että selfieitä tai muitakaan netissä leviäviä kuvia ei kannata pitää absoluuttisena totuutena. Somettajien kuvissa näkyy yleensä siloteltu versio elämästä, ja siksi on tärkeää muistaa, että olemassa on myös epäesteettisempi versio samasta elämästä.

Jatkuva somessa toimiminen luo paineita

Suomessa selfieistä on innostuttu siinä määrin, että Yle kehotti tammikuussa 2014 keksimään selfie-sanalle äidinkielisen vastineen. Ehdotuksia esiteltiin Suorassa linjassa, ja sellaisia olivat esimerkiksi itsiö, meitsie ja määliö. Reilu viikko aiemmin Suora linja oli esitellyt englantilaisten maanviljelijöiden felfieitä eli farm selfieitä.

Innostus selfieihin on ulottunut Suomessa myös museokentälle: valokuvaamisessa tapahtunut muutos pääsi elokuussa 2014 Suomen valokuvataiteen museon näyttelyn aiheeksi. Yle Uutiset kävi tutustumassa #Snapshot-näyttelyn valmisteluun.

"Kuva on ottanut paikkansa tällaisena puheen kaltaisena viestintävälineenä", museon intendentti Anna-Kaisa Rastenberger selitti.

Psykologian tohtori Tarja Salokoski huomautti Aamu-tv:ssä, että suomalaiset ovat varsin huonoja latelemaan kehuja kasvotusten, mutta sosiaalisessa mediassa hyvää palautetta osataan antaa.

Samaan aikaan jatkuva esiintyminen somessa ja hyvän palautteen odotus luo ihmisille paineita.

"Siihen ei riitä enää välttämättä, että on Miss Suomi, että tulee nähdyksi, tulee kuulluksi. Vaan ikään kuin täytyy koko ajan olla jotenkin mielenkiintoinen ja riittävän mielenkiintoisia kuvia, jotta ne seuraajat ja tykkääjät pysyvät siellä", Salokoski sanoi.

Hän muistutti, että sosiaalisessa mediassa voi toimia myös ilman omakuvia – identiteetti ei ole pelkästään ulkonäössä tai selfieissä.

Teksti: Sonja Fogelholm

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • Muotihuumeita, matematiikan vaikeutta ja Tallinnan yöelämän saatananpalvojia – Nuorten uutisissa kaikki aiheet olivat "in"

    Nuorten uutisia esitettiin televisiossa vuosina 1993–1997

    Vuosina 1993–1997 televisiossa esitetty nuorten uutis- ja ajankohtaisohjelma N.Y.T. NYT – Nuorten uutiset toi tv-vastaanottimiin nuorten ilmiöitä laidasta laitaan sekä käsitteli niitä omalla suorasukaisella tyylillään. Ohjelman ankkureina toimivat toimittajat Heli Koskela ja Jani Juntunen.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto