Hyppää pääsisältöön

Kiova Gogolista Bulgakoviin

Kiovasta kirjoja
Kiovasta kirjoja Kuva: Yle/JP Pulkkinen kirjoja kiovasta

Kiova kuuluu kaupunkeihin, joissa en ole käynyt, sikäli se sopii hyvin Ikuisten kaupunkien nojatuolimatkan kohteeksi. Huolimatta Dneprin kaupungin kauneudesta ja puistojen runsaudesta, jota esimerkiksi Mihail Bulgakovin Valkokaarti (1925, suom. Esa Adrian, WSOY 1971) ja Ryszard Kapuscinskin Imperiumi (suom. Tapani Kärkkäinen, Like 1993) vuolaasti esittelevät, en ole lähtemässäkään. Jätän Kiovan sankarimatkailijoille. Silti, miettikää näitä Kapuscinskin lauseita 23 vuoden takaa: "Miten kaunis Kiovan onkaan joskus täytynyt olla! Tämän arkkitehtuurin helmen tuhoaminen käynnistyi heti vuoden 1917 jälkeen, ja se jatkuu oikeastaan edelleenkin."

Kapuscinski kirjoittaa myös, että Neuvostoliitossa "järjestelmän saamattomuus ja tehottomuus toimivat taiteen hyväksi". Nähtävästi järjestelmä ei noista ajoista ole erityisemmin tehostunut. Mutta hypätään ensin hieman historiaan, sillä niin asiat etenevät myös tässä Kiova-jaksossa.

Ruotsalaisella valloittajalla Kaarle XII:lla oli ukrainalaisia liittolaisia niihin aikoihin, kun Kaarlen joukot ottivat yhteen Pultavassa 1709. Kirjassaan Menneisyyden maisema (1991, suom. Kari Koski, WSOY 2011) Peter Englund tekee tähän liittyvän mielenkiintoisen havainnon.

Englund: Menneisyyden maisema
Englund: Menneisyyden maisema Kuva: Yle/JP Pulkkinen peter englund

Englundhan teki läpimurtonsa historioitsijana kirjallaan Pultava (Poltava, 1988; suom. Seppo Hyrkäs, Art House 1989). Vuosi tuon teoksen ilmestymisen jälkeen eli 1989 Englund vieraili loppuhenkosiaan vetelevässä Neuvosto-Ukrainassa ja kävi ruotsalaissotilaiden muistomerkillä. Hän löysi “tämän graniittisen valitushuudon” juurelta sinne laskettuja niittykukkia, ja kirjoittaa: “Monille ukrainalaisille ruotsalaiset eivät olekaan ulkomaisia miehittäjiä menneisyydestä vaan entisiä liittolaisia taistelussa itsenäisyyden puolesta. Mahtoivatko lakastuneet niittykukat ruotsalaisten muistomerkillä johtua juuri siitä?”

Kun hypätään tähän vuoteen, löydetään Mihail Hodorkovskin kirja Uusia muistelmia kuolleesta talosta (suom. Jukka Mallinen, Sammakko 2014). Putinin äskettäin vankilasta vapauttama ex-oligarkki piti viime maaliskuussa puheen Kiovan polyteknisessä instituutissa otsikolla Teidän ja meidän vapauden puolesta. Puheen ytimessä on Krimin niemimaa. Hodorkovskin mielestä Krimiin tiivistyvä pointti on se, miten Venäjä ja Ukraina suhtautuvat yhteiseen historialliseen muistiinsa. Hyviä esimerkkejä yhteisestä historiallisesta muistista ovat kirjailijat. Mihail Bulgakov on yhtä paljon ukrainalainen kirjailija kuin venäläinen. Nikolai Gogol ja Taras Ševtšenko ovat yhtä lailla venäläisiä kuin ukrainalaisia. Vaikka tässä rakennetaan kahta kansallisvaltiota, niin historia on yhteinen, kirjoittaa Hodorkovski.

Mitä sitten tapahtuu, jos yhteinen historia jaetaan teidän ja meidän historiaksi? Kirjoittaessani tätä 13. marraskuuta 2014 olen juuri lukenut Hesarin pääkirjoitussivulta sitaatin Yalen professorilta Timothy Snyderilta. Se liittyi yksipuoliseen maailmanselittämiseen, joka hyvin usein esiintyy joustavan aatteen nimeltä nationalismi yhteydessä: "Kun maailmasta tulee vino, limaisimmat voittavat", on Snyder sanonut.

Snyderin tuore kirja Tappotanner (Bloodlands 2010; suom. Seppo Hyrkäs, Siltala 2014) käsittelee Euroopan historian mustinta jaksoa, vuosia 1930-1945 Ukrainassa, Puolassa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa.

Timothy Snyder: Tappotanner
Timothy Snyder: Tappotanner Kuva: Yle/JP Pulkkinen tappotanner

Venäjän ja Ukrainan, Moskovan ja Kiovan yhteiseen historiaan kuuluu mitä voimakkaimmin Stalinin toteuttama kollektivisointi. Komea teknokraattinen sana kätkee taakseen miljoonien näännyttämisen nälkään, primitiivisen ja piittaamattoman murhaamisen. Tieto tapahtumista kulkeutui hyvin nahkeasti länteen ja propaganda paikkasi vuodot. Snyder kuvaa ranskalaispoliitikko Édouard Herriotin vierailua varten rakennetut lavastukset Kiovassa elokuussa 1933. Vilkuttajien asemat, täydet näyteikkunat, vilisevä liikenne, kaikki rakennettiin ja kenraalisharjoitukset järjestettiin ennen ensi-iltaa. Harkovassa, jossa lapset kuolivat nälkään, Herriot vieraili Tšekan johtajan Dzeržinskin nimeä kantavassa lasten kommuunissa (D:tä nimitettiin neuvostoliittolaisessa lastenkirjallisuudessa Lasten ystäväksi). Ranskalainen tapasi terveimmistä ja hyväkuntoisimmista lapsista kootun edustuston. ”Entä mitä lapset ovat nauttineet lounaaksi?”, Herriot kysyi, Snyderin mukaan ilman ironiaa. Kohtaus päätyi myös Vasili Grossmanin romaaneihin Elämä ja kohtalo (Žižn i sudba, 1959; suom. Esa Adrian, WSOY 1984) ja Kaikki virtaa (Vsyo techyot, 1963; suom. Esa Adrian, WSOY 1991), joiden lukeminen ei ole heikkohermoisten hommaa.

Ohjelmassa kuullaan Dmitri Šostakovitšin vuonna 1938 säveltämää jazzorkesterisarjaa. 1940-luvun lopulla kadonneesta kokonaisuudesta Jazz-sarja n:o 2 on löydetty kolme osaa - Valssi, Polkka ja Foxtrot (Blues) - jotka kaikki soivat Kiova-jaksossa. Lisäksi ohjelmassa välähtävät Knud Möllerin ja Marja Mannisen äänet. Möller raportoi Kiovasta Kekkosen kolmannelta viralliselta Neuvostoliiton vierailulta vuonna 1970. Manninen on keskellä Kiovan verisimpiä tapahtumia helmikuussa 2014. Lisäksi kuullaan otteita vuonna 1976 tehdystä radiosarjasta Neuvostoihmisiä.

Ikuiset kaupungit osa 4, Kiova Gogolista Bulgakoviin Yle Radio 1:ssä ma 24.11. klo 17.20.

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri