Hyppää pääsisältöön

Kiova Gogolista Bulgakoviin

Kiovasta kirjoja
Kiovasta kirjoja Kuva: Yle/JP Pulkkinen kirjoja kiovasta

Kiova kuuluu kaupunkeihin, joissa en ole käynyt, sikäli se sopii hyvin Ikuisten kaupunkien nojatuolimatkan kohteeksi. Huolimatta Dneprin kaupungin kauneudesta ja puistojen runsaudesta, jota esimerkiksi Mihail Bulgakovin Valkokaarti (1925, suom. Esa Adrian, WSOY 1971) ja Ryszard Kapuscinskin Imperiumi (suom. Tapani Kärkkäinen, Like 1993) vuolaasti esittelevät, en ole lähtemässäkään. Jätän Kiovan sankarimatkailijoille. Silti, miettikää näitä Kapuscinskin lauseita 23 vuoden takaa: "Miten kaunis Kiovan onkaan joskus täytynyt olla! Tämän arkkitehtuurin helmen tuhoaminen käynnistyi heti vuoden 1917 jälkeen, ja se jatkuu oikeastaan edelleenkin."

Kapuscinski kirjoittaa myös, että Neuvostoliitossa "järjestelmän saamattomuus ja tehottomuus toimivat taiteen hyväksi". Nähtävästi järjestelmä ei noista ajoista ole erityisemmin tehostunut. Mutta hypätään ensin hieman historiaan, sillä niin asiat etenevät myös tässä Kiova-jaksossa.

Ruotsalaisella valloittajalla Kaarle XII:lla oli ukrainalaisia liittolaisia niihin aikoihin, kun Kaarlen joukot ottivat yhteen Pultavassa 1709. Kirjassaan Menneisyyden maisema (1991, suom. Kari Koski, WSOY 2011) Peter Englund tekee tähän liittyvän mielenkiintoisen havainnon.

Englund: Menneisyyden maisema
Englund: Menneisyyden maisema Kuva: Yle/JP Pulkkinen peter englund

Englundhan teki läpimurtonsa historioitsijana kirjallaan Pultava (Poltava, 1988; suom. Seppo Hyrkäs, Art House 1989). Vuosi tuon teoksen ilmestymisen jälkeen eli 1989 Englund vieraili loppuhenkosiaan vetelevässä Neuvosto-Ukrainassa ja kävi ruotsalaissotilaiden muistomerkillä. Hän löysi “tämän graniittisen valitushuudon” juurelta sinne laskettuja niittykukkia, ja kirjoittaa: “Monille ukrainalaisille ruotsalaiset eivät olekaan ulkomaisia miehittäjiä menneisyydestä vaan entisiä liittolaisia taistelussa itsenäisyyden puolesta. Mahtoivatko lakastuneet niittykukat ruotsalaisten muistomerkillä johtua juuri siitä?”

Kun hypätään tähän vuoteen, löydetään Mihail Hodorkovskin kirja Uusia muistelmia kuolleesta talosta (suom. Jukka Mallinen, Sammakko 2014). Putinin äskettäin vankilasta vapauttama ex-oligarkki piti viime maaliskuussa puheen Kiovan polyteknisessä instituutissa otsikolla Teidän ja meidän vapauden puolesta. Puheen ytimessä on Krimin niemimaa. Hodorkovskin mielestä Krimiin tiivistyvä pointti on se, miten Venäjä ja Ukraina suhtautuvat yhteiseen historialliseen muistiinsa. Hyviä esimerkkejä yhteisestä historiallisesta muistista ovat kirjailijat. Mihail Bulgakov on yhtä paljon ukrainalainen kirjailija kuin venäläinen. Nikolai Gogol ja Taras Ševtšenko ovat yhtä lailla venäläisiä kuin ukrainalaisia. Vaikka tässä rakennetaan kahta kansallisvaltiota, niin historia on yhteinen, kirjoittaa Hodorkovski.

Mitä sitten tapahtuu, jos yhteinen historia jaetaan teidän ja meidän historiaksi? Kirjoittaessani tätä 13. marraskuuta 2014 olen juuri lukenut Hesarin pääkirjoitussivulta sitaatin Yalen professorilta Timothy Snyderilta. Se liittyi yksipuoliseen maailmanselittämiseen, joka hyvin usein esiintyy joustavan aatteen nimeltä nationalismi yhteydessä: "Kun maailmasta tulee vino, limaisimmat voittavat", on Snyder sanonut.

Snyderin tuore kirja Tappotanner (Bloodlands 2010; suom. Seppo Hyrkäs, Siltala 2014) käsittelee Euroopan historian mustinta jaksoa, vuosia 1930-1945 Ukrainassa, Puolassa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa.

Timothy Snyder: Tappotanner
Timothy Snyder: Tappotanner Kuva: Yle/JP Pulkkinen tappotanner

Venäjän ja Ukrainan, Moskovan ja Kiovan yhteiseen historiaan kuuluu mitä voimakkaimmin Stalinin toteuttama kollektivisointi. Komea teknokraattinen sana kätkee taakseen miljoonien näännyttämisen nälkään, primitiivisen ja piittaamattoman murhaamisen. Tieto tapahtumista kulkeutui hyvin nahkeasti länteen ja propaganda paikkasi vuodot. Snyder kuvaa ranskalaispoliitikko Édouard Herriotin vierailua varten rakennetut lavastukset Kiovassa elokuussa 1933. Vilkuttajien asemat, täydet näyteikkunat, vilisevä liikenne, kaikki rakennettiin ja kenraalisharjoitukset järjestettiin ennen ensi-iltaa. Harkovassa, jossa lapset kuolivat nälkään, Herriot vieraili Tšekan johtajan Dzeržinskin nimeä kantavassa lasten kommuunissa (D:tä nimitettiin neuvostoliittolaisessa lastenkirjallisuudessa Lasten ystäväksi). Ranskalainen tapasi terveimmistä ja hyväkuntoisimmista lapsista kootun edustuston. ”Entä mitä lapset ovat nauttineet lounaaksi?”, Herriot kysyi, Snyderin mukaan ilman ironiaa. Kohtaus päätyi myös Vasili Grossmanin romaaneihin Elämä ja kohtalo (Žižn i sudba, 1959; suom. Esa Adrian, WSOY 1984) ja Kaikki virtaa (Vsyo techyot, 1963; suom. Esa Adrian, WSOY 1991), joiden lukeminen ei ole heikkohermoisten hommaa.

Ohjelmassa kuullaan Dmitri Šostakovitšin vuonna 1938 säveltämää jazzorkesterisarjaa. 1940-luvun lopulla kadonneesta kokonaisuudesta Jazz-sarja n:o 2 on löydetty kolme osaa - Valssi, Polkka ja Foxtrot (Blues) - jotka kaikki soivat Kiova-jaksossa. Lisäksi ohjelmassa välähtävät Knud Möllerin ja Marja Mannisen äänet. Möller raportoi Kiovasta Kekkosen kolmannelta viralliselta Neuvostoliiton vierailulta vuonna 1970. Manninen on keskellä Kiovan verisimpiä tapahtumia helmikuussa 2014. Lisäksi kuullaan otteita vuonna 1976 tehdystä radiosarjasta Neuvostoihmisiä.

Ikuiset kaupungit osa 4, Kiova Gogolista Bulgakoviin Yle Radio 1:ssä ma 24.11. klo 17.20.

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.